13.3.2014

Voihan kevät!

Vaikka viikonlopuksi on luvattu taas ilman kylmenevän ja lumisadetta, en anna sen pilata tätä mielialaa. Vastaantulijat varmaan kauppareisulla ihmettelivät mun tyhmää hymyilyäni, mut pitihän se hyvä olo näyttää: vapaapäivä, aurinko paistaa, lämpömittarissa +13 astetta, sirkuttamaan innostuneet pikkulinnut, pohjoiseen palanneet joutsenet taivaalla lentämässä, kerrostalon pihalta poisharjatut hiekoitushiekat sekä kesäkengät <3 . Voihan nam.

Eilen mulle tuli jostakin myös mieleen eräs kuukausirallatus ala-asteelta. En mä siitä muistanut kuin pari pätkää, mutta niiden perusteella googlettelu onnistui ja tässä se kokonaisuudessaan. Tänä vuonna toi sulaminen tais alkaa jo helmikuun puolella, enää toivois ettei sitä lunta tuis merkittävästi enempää/lisää. Aina kun maa vähän kuivuu, tulee taas muutama sentti ja sen sulaessa kurastuu uudelleen. Perseestä tällainen tässä koiraelämässä. Ja muutenkin, kun ei raaski kivempia kenkiä käyttää tuolla mudassa tarpoessa :)

"1. Tammikuu on pakkaskuu,
helmikuu on hiihtokuu,
maaliskuussa sulaa jää, jää, jää,
huhtikuu jo lämmittää.

2. Toukokuu on kukkakuu,
kesäkuu on uintikuu,
heinäkuussa hellesää, sää, sää,
elokuuhun kesä jää.

3. Syyskuu onkin sienikuu,
lokakuu on saapaskuu,
marraskuu taas jäätää maan, maan maan,
joulukuussa juhlitaan."

 Se taas siitä höpötyksestä. Kivojen ilmojen vuoksi mulla ois alkukuulta taas reilusti kuvia (Lunasta). Niitä on muuten sen verran reilusti, että viime viikonlopun kuulumiset jätetäänkin taas omaan postaukseensa. Aloitetaas viime tiistain kuvilla, kun käytiin moikkaamassa Minniä tuolla Tampereen toisella puolella. Silloin olikin vähän pilvisempää, niin kuvat ovat hieman harmaita.





Sitten jatketaan viime torstain kuvilla tuosta Näyttämönpuistosta, jossa silloin oli vielä hiukkasen lunta edellisen pyryn (maanantaina) jäljiltä.






 Viimeisimpänä, mut ei todellakaan vähäsimpänä, musta paras kuva Lunasta piiitkään aikaan. Vai mitäs sanotte alla olevasta?


Samassa paikassa käytiin myös eilen keskiviikkona, ja huima oli maisemassa muutamassa päivässä tapahtunut muutos, sillä lunta ei ollut enää missään. Tällä kertaa paistoi aurinkokin suurimman osan kuvaushetkestä.

Ihana nähdä Luna näin pirteänä taas mahataudin jälkeen <3



Lätäköt ei haittaa menoa ollenkaan.



Rennonletkeetä menoa Lunan tyyliin.


ja vielä yksi poseeraus
Tänäänkin vietettiin Lunan kanssa laatuaikaa Näyttämönpuistossa auringonpaisteessa, mutta kamera jäi tällä kertaa kotiin, sillä siitä oli akku eilisen jäljiltä aikas tyhjä. Pitäis oppia laittamaan se lataukseen jatkossa käytön jälkeen eikä vasta kun sitä tarvitsis taas jo seuraavaksi... Ihanaa kaikessa rauhassa istua ja heitellä keppejä Lunalle, sillä vaikkei aktiviteettia ollutkaan paljoa, niin se pysyy ihanan lähellä eikä lähde sinkoilemaan mihinkään. Luokse-kutsukin toimii jo hyvin, paitsi kun kavereiden kanssa painitaan. :)

Mitenkäs muilla: onko yhtään kevätfiilis vielä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti