Aloitetaas sitten viikon 7 alusta, johon viimeksi jäätiin. Tiistaina käytiin Lilin kanssa lenkillä, ja mieli ois tehny päästää koirat irti, mutta koska toisella oli juoksut, niin ei siinä ois ollu mitään järkeä. Kiva oli kuitenkin nähdä taas ja jutella mukavia. Lenkin jälkeen juoksinkin koululle tekemään erästä muistiota harkkatyöryhmän kanssa, minkä olin täysin unohtanut. Vähän meinas tulla kiire, mut mitä pienistä, kun hikikin oli valmiiksi jo lenkin jäljiltä :D
Keskiviikkona oli taas pitkä päivä koulussa ja Luna kahdeksan tuntia yksin kotona. Sovittiin myös Viljan omistajan kanssa koirauinnin varaamisesta seuraavalle viikolle. Torstaina piti nähdä koirakavereita, mutta kaikki peruivat, kuka mistäkin syystä, joten kavereiden näkemisen sijaan herkuteltiin letuilla ja Lunakin sai pienen palan (ilman hilloa).
Perjantaina oli tylsä luento, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä reippaasti Euraan Lunan kanssa Aleksin jäädessä poikkeuksellisesti tällä kertaa tänne. Ennen lähtöä piti vielä laittaa ystävänpäiväkuvakotistudio pystyyn tuohon sohvalle luennolla tulleiden ideoiden pohjalta. Kuvat voi käydä katsomassa täällä. Eurassa oli meitä odottamassa hieman neljän jälkeen jo pissahätäinen ja nälkäinen Nelli-tipsu, josta mun piti huolehtia lauantai-iltaan asti Aleksin vanhempien ollessa lyhyessä reissussa. Perjantaina käytiin moikkaamassa vielä myös mun vanhempia ja Taavia, josta tässä kuvia. Nyt Taavi on jo varmaan paaaljon isompi, niin äkkiä ne pennut harmi kyllä muuttuu.
Niillä on melkoiset painit Lunan kanssa eikä kumpikaan osaa luovuttaa ennen kuin laitetaan aita väliin... Taavista selvästi tuolloin ainakin huomasi, koska se alkoi väsähtää, sillä sen käytös muuttui aika ärsyttäväksi. Samantien se sitten nukahtikin keittiöön ja Luna aika pian perässä aidan toisella puolen. Lauantaina Aleksi oli MM-kyykässä, jossa itekin oisin halunnut päästä käymään Lunan kanssa, mutta se ei nyt tänä vuonna harmi kyllä onnistunut, jos sit ens vuonna taas. Sen sijaan pääsin taas ratsastustunnille, jossa hypättiin. Itselle se estetunti oli ensimmäinen varmaan vuoteen, ja vaikka aluksi vähän jänskättikin, niin kyllä se lopulta oli piristävää menoa, eikä kukaan ees pudonnut! :D Iltapäivällä käytiin vielä lenkillä mun kaverin ja sen koirien Sissin ja Maxin kanssa. Hienoa tavata heitäkin pitkästä aikaa ja toisaalta mahtavaa myös välillä vaan lenkkeillä Lunan kanssa toisten vierellä ilman mitään painimista. Nätisti se meni, mitä nyt välillä oli pitkät hihnat vähän sekaisin...
Sunnuntaina nautittiin rauhallisesta aamusta, käytiin mummulassa kääntymässä ja nautittiin Taavin seurasta. Illalla ennen lähtöä Tampereelle toimitin hiukan myöhässä vielä yhden ystävänpäiväkortin vastaanottajalleen, kun en muistanut sitä ajoissa postittaa.
Maanantaina lenkkeiltiin taas Lilin kanssa, kun taas pahamaineinen tiistai alkoi Rommin treffaamisella. Koska linkin takaa löytyy tiistaista-torstaihin tarkemmin kerrottuna, en kerro niistä nyt uudelleen, kun ei mahataudista enempää viitsi jaaritella.
Perjantaina käytiin Lunan kanssa jo kiertämässä talo ja olo alkoi olla siedettävä. Jaksoi taas olla pystyssä enemmän kuin minuutteja kerrallaan. Kyllä sitä terveyttä ja yleistä energiaa arvostaa taas, kun ei muutamaan päivään jaksanut tehdä mitään. Lauantaina olikin vuorossa edellisellä viikolla sovittu koirauinti Viljan kanssa. Altaaseen Luna ei ois vieläkään halunnut mennä, mutta muuten uinti sujui ehkä taas hiukan paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, sillä nyt tuli muutama rauhallinen uintipätkä "äkkiätäältäpois"-ajatusten sijaan. Kuvista kiitokset Katariinalle ja lisää uinti-infoa löytyy ensimmäisestä uintipostauksesta täältä.
© Katariina T. |
© Katariina T. |
© Katariina T. |
© Katariina T. |
© Katariina T. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti