Kolmanteen leiriviikonloppuun mahtui agitreenejä neljä kappaletta.
Lauantaina aloitettiin ns. vierailevan tähden eli Vuorelan Lotan yllätystreenillä. Treenin ideana oli joukkuekisa, eli vastaava mitä nähtiin juuri mm. halli-SM-kisojen joukkuefinaalissa. Joskin meidän treenissä koirakoita oli kummassakin joukkuessa neljä. Toisen ryhmän muodosti neljä maksia ja toisen kaksi miniä ja kaksi mediä. Tarkoituksena tehdä tietysti mahdollisimman puhdas suoritus, tai joka tapauksessa jatkaa sinnikkäästi loppuun asti, vaikkei ihan putkeen sujuisikaan. Ratavaihtoehtoja (samalla pohjalla) saimme neljä, joista jokaisen joukkueessa piti valita yksi. Alla kuvat radoista. Piti myös kiinnittää huomiota joukkueen koirien lähtöjärjestykseen, erityisesti nyt kun pienellä kentällä oli ahdasta. Omassa mini-medijoukkueessa oli onneksi oman kiltin shelttineidin lisäksi kolme hyvin juttuun tulevaa villakoiraa, joten tällä ei sillälailla ollut siinä merkitystä. Itse tein radan, joka on piirroksissa merkitty valkoisin palleroin. Puomin jälkeistä takaakiertoa lukuunottamatta meni aikas mukavasti. Takaakiertoonkin ehdin ihan ookoosti, mutta tyhmyyksissäni kadotin kontaktin Dinaan, niin se hyppäsi hypyn ensin suoraan mun "väärältä" puolelta eikä takaa. Tuo näkyy videolla hiukan huonosti kentän kauimmasta kulmasta, mutta näkyy kumminkin.
Lauantain seuraava treeni itselläni oli Villen, jossa teemana oli erikoisesteet radalla. Radalla oli renkaan jälkeen tiukkaa käännöstä lähes tulosuuntaan takaisin, muuria, keppejä seinää kohti, pituuden ja okserin hyppäämistä kohti seinää sekä käännöksiä näiltä. Tää treeni meni oudosti. Osin laitan kyllä Dinan juuri alkaneiden/alkavien juoksujen piikkiin. (Edit: juoksuthan alkoivat oikeesti vasta huhtikuun puolivälissä... Olin odottanut niitä tammikuulta asti, jolloin Lunan alkoi. Eli ei oikein mene niiden piikkiin edes kaikki outous.) Minkään renkaiden kanssa kisoissa (eri halleissa erilaisia renkaita) ei ole ollut mitään ongelmia, mutta nyt jostain syystä SDP:n rengas oli jotenkin outo ja epämääräinen, eikä sitä pystynyt tekemään. Pitää ottaa nuo renkaalta tulevat käännökset jossain vaiheessa paremmin mietintään itsenäisesti. Muuten tuo eka pätkä sujui hyvin. Toisella pätkällä sitä joutui itse ihan tosissaan juoksemaan pariin persjättöön ennen okseria. Ensimmäisellä kerralla Dina jäikin tuijottamaan puoli sekuntia liian pitkäksi aikaa mua, kun ehkä myös hihkaisin hyppykäskyn pikkuisen liian myöhään, ja lopputuloksena huono hyppy okserille, joka oli muutenkin jäänyt hiukan turhan pitkäksi minille, ja taaemman riman pudotus. Koska tuo pieni sheltti ei koskaan pudottele rimoja, oli se vähän kolaus itseluottamukseen ja seuraavilla kerroilla sitten hiukan varoikin samaa kohtaa. Saatiin kuitenkin lopulta ihan nättejä käännöksiä sekä persjätöllä että takaaleikkauksella ( ! ) okseria ennen. Pituudessa ja muurissa ei ollut mitään kummempaa, ne nyt tuollaiselle suhteellisen hyvin hyppäävälle isohkolle minille ovat kuitenkin melko helppoja. Tämän treenin radat alla, ja siis Villen käsialaa.
Sunnuntain ensimmäinen agitreeni oli Jaden vetämä ratatreeni. Tässä treenissä keskityttiin pariin kohtaan, joita hinkattiin useampi kerta, jotta saatiin sujuvammaksi, vaikka ensimmäiselläkin kerralla niistä jotenkin selvittiin. Jadelta saatiin palautetta myös kivoista juoksukontakteista puomilla. Hinkattavat kohdat olivat erityisesti 13-14-15 sekä 7-8.
Sunnuntain toinen ja samalla leirin viimeinen treeni oli Sannan vetämä ja käsitteli parhaita ohjausvalintoja. Tästä lisää videolla. Treenissä oli kolme erillistä pätkää, jotka koitettiin ensimmäisellä kerralla tehdä nollana. No ei onnistunut :D ei ees melkein. Ja yllättävästi tutustuessa vaikeimmaksi arvelemani pätkä olikin helpoin. Se taisi onnistua nollana ensimmäiselläkin.
Oli kiva lopettaa Sannan palautteeseen: Mitään isoja yksittäisiä ongelmia meillä ei selkeästikään Dinan kanssa kuulemma ole, vaan nyt se, mihin mun tulisi seuraavaksi isommin keskittyä, on oma liikkuminen. Sillä saisi sitä kaivattua etumatkaa ja ehtisi paremmin seuraaviin ohjauksiin. Ja tietty samalla vedätettyä enemmän, kun pysyy reilusti poissa koiran linjalta, eikä sitenkään taas hidasta menoa. Suuntaa antavat ratapiirrokset alla. Käytettävä kenttä oli kapeampi ja pidempi kuin piirroksissa, joten ihan yksi yhteen ei toimi videolla näkyvän treenin suhteen.
Kolmannen leirin teoriatunneista olisi postaus vielä tulossa. Kolmannen ja neljännen leirin välissä, alle viikko sitten, oli taas myös tamperelaisten pienryhmätreeni. Siitä lisää myöhemmin! Tässä leirien välissä ehdin aloittaa TamSKin järjestämän ja Hyvärisen Hannan vetämän koulutusohjaajan peruskurssin. Ensimmäinen koulutusviikonloppu oli viime viikonloppuna, ja toinen on heti neljännen TT-leirin jälkeen toukokuun lopussa. Kaikkea jännää siis agilityrintamalla! Ja 9.5. kisataan taas, nähdään TamSKilla!
Tekstini lyhennetty versio tosiaan tuossa blogissa kaikkien luettavissa. Pidempi versio herkullisine yksityiskohtineen ilmestyy seuraavassa Putkeen! -lehdessä kesäkuun alkupuolella.
Muokattu muutamia yksityiskohtia 3.4.2017 Ninan kommenttien perusteella.
Helmikuuhun 2017 mahtui myös hyppytekniikan kurssi. Kurssin vetäjänä toimi Nina Mesiranta, joka on saanut oppinsa Vappu Alatalolta, joka opettaa Susan Salon metodeilla. Kurssiin sisältyi yksi kahden tunnin teorialuento sekä kaksi käytännön treenipäivää. Itse osallistuin kuunteluoppilaana, ihan noin rahallisista syistä. Kuvat on käytännön treenipäiviltä ja video taas kaksista omista treeneistä Lunan ja Dinan kanssa. Kuunteluoppilaana sai mukavan kokonaiskuvan kurssista ja omien koirien kanssa oli helppo lähteä treenaamaan ja kokeilemaan hyppytekniikkaa Ninan vinkkien perusteella. Tämän tekstin on tarkoitus tuoda ideoita teille ja syventää sekä jäsennellä asioita oman oppimiseni näkökulmasta. En millään usko, että kaikkia tärkeitä yksityiskohtia pystyn tässä tekstissä avaamaan parin päivän kurssin pohjalta. Lisäksi kaikilla koirilla on omat ongelmansa, jotka voivat olla sekä fyysisiä että psyykkisiä ja ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Jos selkeitä ongelmia on näkyvissä, kannattaa ainakin kokeilla, voisiko hyppytekniikan treenaamisella saada edistystä asiaan ja millaiset harjoitteet olisivat parhaita - Nina, ja muut pätevät hyppytekniikkakouluttajat, osaavat varmasti antaa ideoita, joten suosittelen ihan yksityistä tai ainakin kurssimuotoista hyppytekniikkakoulutusta itse kullekin.
Teorialuennolla käytiin läpi hyppytekniikkatreenien hyötyjä, hyppäämisen eri vaiheita, osataitoja, fyysistä ja henkistä puolta sekä lopuksi vielä teoriassa perushyppytekniikkatreenejä, joita koirakot tekivät käytännön kerroilla. Hyppytekniikkaa tulisi harjoitella, koska luontaisesti ihmisen rakentamat siivekkeet ja rimat eivät tarkoita koiralle mitään, ja voi olla tuhoisaa, jos koira käyttää kroppaansa toistuvasti väärin. Itsekin salilla käydessäsi toivottavasti keskityt ensisijaisesti hyvään tekniikkaan, jotta et satuta itseäsi satojen toistojen myötä, vaan kehityt ja paranet, omien fyysisten ominaisuuksien rajoissa toki. Ei kaikista tule SM- tai MM-tason korkeushyppääjiä, pikajuoksijoita tai formulakuskeja, silti siellä perustasollakin kannattaa keskittyä hyvään tekniikkaan. Eivät kaikki agilityharrastajatkaan pääse maajoukkueeseen, mutta kaikki toivottavasti muistavat silti koiran parhaan treenaamisessa ja keskittyvät myös hyvän hyppytekniikan kaltaisiin perustaitoihin, ihan siellä perustreenissäkin.
Susan Salon menetelmässä ei-sanan käyttäminen on kiellettyä. Annetaan ennemmin koiran tuntea ja oppia: huonosti menneen herjoituksen pitäisi tuntua koiran kropassa, jolloin seuraavaa suoritusta tehdessä pitäisi tapahtua korjausta. Tehtävien treenien on tarkoitus johdatella koiraa kohti parempaa tekniikkaa; korjata ja muistutella virheistä ilman rankaisua. Hyppääminen on harjoitteissa koiran vastuulla, kun taas ohjaaja huolehtii motivoinnista, mahdollistaa oppimisen ja pyrkii itse olemaan selkeä: koiran vapautus tehtävään vasta kun se keskittyy siihen, eikä ohjaajaan, oma liike mukaan vasta, kun tehtävä sujuu ilman liikehäiriötä ja palkataan aina, kun koira yrittää.
Hyppytekniikkatreenit sopivat ihan kaikille (fyysisesti terveille) koirille. Kaiken ikäisillä voidaan tehdä ylläpitävää treeniä, kun taas pennuilla painotus on ihan perustaidoissa ja hermotuksen kehittämisessä. Hyppytekniikkatreenien tulisi olla säännöllinen osa ns. treeniohjelmaa, jotta voidaan ylläpitää, kehittää ja huomata muutoksia, olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Treenissä tulee olla myös tarpeeksi vaihtelevuutta, eli toistoja tehdään vain muutamia kerrallaan ja vaihdellaan eri tehtäviä (tarpeiden ja osaamisen mukaisesti), jotta koiran mielenkiinto ja motivaatio säilyys eikä se kyllästy. Hyppytekniikassa voidaan arvioida koiran kropan käyttöä hypyn eri vaiheissa (lähestyminen, ponnistaminen, liitovaihe, alastulo ja poistuminen) sekä hyppäämisen osataitoja (reitti esteiden välillä, etäisyyksien arviointi, oikean ponnistuspaikan löytäminen, painonsiirto takaosalle, sopivan hyppykulman tuottaminen, korkeuden arviointi, tasapainon palauttaminen). Kaikkea ei pystytä arvioimaan yhden tietyn harjoitteen sisällä, vaan eri harjoitteissa keskitytään eri asioihin.
Koiralta pitää tavallaan kysyä osaako se, eli onko sillä tarpeeksi taitoa ja pystyykö se, onko se tarpeeksi kyvykäs suorittamaan pyydetyn asian - aina sekä fyysisesti että psyykkisesti. Koira voi haluta tehdä asioita, mutta joissakin tilanteissa sen fysiikka vain rajoittaa asioita. Vinttikoirat ovat nopeita, koska niiden rakenne on kehittynyt nopeaa juoksemista varten, kun taas esimerkiksi mopsin rakenne nyt vaan ei ole sitä varten. Samoin hyppäämisessä vastaan voi tulla ihan vaikka kropan mittasuhteet tai lihaksiston kunto, jolloin optimaalisimman ponnistuksen tekeminen ei vain ole kaikille koirille tai roduille mitenkään mahdollista. Hyppytekniikalla voidaan suoritusta parantaa niin hyväksi, kuin se kyseiset rajoitteet huomioiden on mahdollista. Hyppytekniikkatreenin ohella voidaan fyysistä suoritusta parantaa myös esimerkiksi treenaamalla koiran syviä lihaksia, jolloin tasapaino ja lihasvoima kehittyvät tai tekemällä vauhtitreeniä. Oheisharjoitteisiin voi kurkata vinkkejä esimerkiksi Vappu Alatalon julkisesta fb-ryhmästä "Hyppytekniikka". Fysiikan lisäksi psyykkinen puoli voi aiheuttaa ongelmia, jotka on myös kaikki yksilöllisiä. Ongelmia voi olla jonkin huonosti onnistuneen (rimat tippuu, este kaatuu päälle tai ihan mitä vain) hypyn jälkeen, mikä on jäänyt koiran mieleen, tai ongelma voi olla yleinen epävarmuus, jumi/kipu, joka on jo hoidettu, mutta jäänyt koiran mieleen kummittelemaan tai tosiaan mitä tahansa, mikä vaikeuttaa hyppäämistä. Psyykkisen puolen korjaaminen, tai ainakin parantaminen, voi onnistua hyppytekniikkatreenien avulla, mutta silloin pitää paremmin perehtyä juuri oman koiran ongelmiin ja keskittyä pohtimaan, mitkä ovat juuri niitä asioita, joissa koira tarvitsee tukea ja onnistumisia, jotta kehittymistä voisi tapahtua. Tässäkin osaavista hyppytekniikkakouluttajista on apua.
Kuva 1: tasavälinen perussarja
Kuva 2: Pentujen versio perussarjasta. Opettaa myös hyppäämään rimoja (bumppereita) eikä siivekkeitä. Kumpiin oma koirasi keskittyy?
Ensimmäisellä käytännön kerralla vuorossa oli kaksi treeniä: viiden hypyn perussarja (basic grid) sekä yksittäishyppy/korkeuden arviointi (set point). Ns. peruskurssilaisten lisäksi oli yksi kahden ryhmä jatkokurssilaisia, joilla oli jo hyppytekniikkatreenejä tehtynä, joten he tekivät pykälän haastavampia tehtäviä. Samoin pennuilla oli taas yksinkertaisempia versioita. Viiden hypyn perussarjaa (kuva1) voi käyttää ns. testisarjana: miten koira ylipäätään käyttää kroppaansa hypyissä ja miten kroppa toimii tänään. Perussarjassa on viisi matalaa hyppyä (mineillä vain 5 cm, makseillakin vain 15 cm, mutta ei missään nimessä maarimoja, ihan koirien turvallisuuden vuoksi, mieluummin speed bumppeja = bumppereita) tasaisin välein. Koira istutetaan ryhdikkäästi heti bumpperin taakse, joka on puolikkaan perusvälin päässä (mineillä esim 2 jalkaa) ensimmäisestä hypystä. Hyppyjen välien pituus määräytyy koiran koon perusteella (4-5-6 jalkaa ovat ohjearvot mini-medi-maksi), mutta ohjearvoista voidaan hiukan toki poiketa molempiin suuntiin, sillä onhan minejäkin tosi eri kokoisia, ja myös koiran vauhdikkuus ja rakenne voi myös hiukan vaikuttaa. Tässä jalka on siis ns. virallinen mitta, noin 30 cm. Videoilla käytän mittana omaa jalkaani, joka on hiukan vähemmän, kengänkoko 36-37). Perussarjasta tulee esteväleistä ns. perusmitta, jota käytetään näissä muissakin tehtävissä. Perussarjassa koira joutuu kokoamaan, hallitsemaan kroppaansa, voimankäyttöään sekä rytmittämään etenemistään. Laskeutumisen ja ponnistuksen tarkoitus olisi siis osua aikalailla kaikkien hyppyjen puoliväliin.
Kuva 3: Set point
Kuva 4: Set point edestä
Set point-tehtävä (kuvat 3 ja 4) koostuu okserista ja apuhypystä/bumpperista, jotka ovat perusvälin etäisyydellä. Okserin leveys 0,5-2 jalkaa. Tehtävä tehdään vauhditta, eli koira lähtee heti apuhypyn/bumpperin takaa ryhdikkäästä istuma-asennosta. Tehtävässä koira opettelee kehon hallintaa ja vartalon käyttöä. Apuhyppy on tosi matala, kun taas okserinkorkeus vaihtelee jokaisella toistolla. Ensin aloitetaan matalasta (okserin rimojen ero noin 5 cm, mikä helpottaa koiran hahmottamista isoon eroon verrattuna, tätäkin voi toki vaihdella), eli mineillä esim 15-20 sentistä, josta edetään muutamalla toistolla mineillä max 35 senttiin, mistä palataan parilla toistolla vielä helpompaan ja matalampaan, jolloin koira pystyy lopettamaan tehtävän rennosti.
Kuva 5: Tasaisesti kasvava sarja, vaikkei siltä näytäkään.
Toisella käytännön kerralla vuorossa oli kaksi erilaista perustreeniä: ensin kasvava sarja viidellä hypyllä ja sitten etäisyyden arviointia ns. 6-6-9 -harjoitteella (makseilla välit on aluksi juuri nuo 6-6-9 jalkaa). Kasvavassa sarjassa (kuva 5) ensimmäinen väli on sama kuin samalla koiralla perussarjan välit. Tästä jokainen väli kasvaa yhden tai puolikkaan jalan (kaikki samallalailla) verran. Tässä harjoituksessa testataan osaako koira venyttää laukka-askeltaan ja lisätä voimaa, toimii siis takaosan aktivointina ja samalla myös vauhdikkaammilla hyvänä "päännollaustreeninä" ja kroppaa avaavana treeninä. Tämän treenin ja kokoavamman perussarjan yhdistelmä (hyppysarjat rinnan, suoritukset vuorotellen) toimii myös hyvänä treeninä siihen, onko syytä kiihdyttää vai pitääkö vähän jarrutella.
Etäisyyden arviointi -tehtävä koostuu neljästä hypystä, joista kolme ensimmäistä on perussarjan välein (myös yhtä matalia) ja viimeisen hypyn etäisyys kolmannesta vaihtelee jokaisella toistolla. Neljäs hyppy lähtee 1,5xperusvälin päästä (minillä n. 6 ja maksilla noin 9 jalkaa) ja siirtyy ensin jalka kerrallaan kauemmaksi (max 21 jalan päähän kolmannesta hypystä), mistä taas palataan takaisin alkutilanteeseen toisto kerrallaan (2-4 jalan välein, eli vaikeutus pienemmin pykälin ja helpotus isommin pykälin). Neljäs hyppy voi olla korkeampi (mineillä esim 20-35 cm), mutta sitä ei saa tehtävän aikana muuttaa. Kussakin harjoitteessa vain yksi asia muuttuu kerrallaan ja tässä se on viimeiseen esteen etäisyys. Korkeudenarviointitreenit tulee tehdä erikseen. Tästä etäisyyden arvioinnista ei ole kuvaa, mutta googlesta löytyy kyllä lisäinfoa ja videoita (joskaan niihinkään ei kannata varauksetta suhtautua, kannattaa ainakin tarkistaa, että noudattaa Susan Salon menetelmiä). Etäisyyden arvoiontia voi myös eri treenikerroilla tehdä erilaisilla etäisyyksillä, esimerkiksi vain lyhyillä etäisyyksillä siirrellen viimeistä estettä yhden jalan verran eri suuntiin, tai sitten pelkillä pitkillä etäisyyksillä. Tärkeintä on, että viimeinen hyppy siirtyy aina hiukan edes.
Itsenäisesti treenatessa lähdettiin liikkeelle ihan perussarjasta. Lunalle etäisyyksiksi tuli reilu neljä omaa jalkaa, eli noin neljä oikeasti. Dinalla perusväli oli taas vajaa viisi omaa jalkaa eli noin 4,5 oikeaa jalkaa. Videolla kahdessa ekassa toistossa näkyy idea toistoista. Aluksi ei omalla liikkeella aiheuteta häiriötä, vaan annetaan koiran keskittyä vain hyppäämiseen ja edessä odottavaan palkkaan. Koiran tulee istua lähdössä ryhdikkäästi, ja lähtölupa tulisi antaa, kun koira katsoo eteenpäin kohti tehtävää&palkkaa eikä sinua. Videolla kävelen aika usein palkan tasolle tai tehtävän puolivälin tienoille. Hiljalleen kuitenkin, kun koirat oppivat idean, voin varmasti jäädä myös koiran tasolle ja ne irtoavat palkalle samalla lailla. Tehtävä tuntui molemmille aika helpolta, Luna ainakin teki kaikki toistot (noin viisi, kaikki ei videolla) hyvin samalla lailla. Dina sen sijaan joutui jo pikkuisen tekemään töitä, että sai jarrutettua vikaan väliin ja yhdessä videolla näkyvässä toistossa se pompsauttikin kahden viimeisen riman yli samalla loikalla. Suorassa tehtävässä voidaan myös tarkkailla koiran puolieroja tarkkailemalla kaareutuuko hyppylinja vai ei. Dinan edestä kuvatussa pätkässä se lähtee vähän ennen lupaa liikkeelle, mutta lähtötreenit tosiaan on syytä tehdä muualla ja ottaa sitten vaikka avustaja mukaan. Kasvavassa sarjassa oman sijoittumisen yms idea on ihan sama kuin perussarjassa. Koska kasvavassa tulee vauhtia kuitenkin enemmän, kannattaa tässä muistaa laittaa palkka sen verran kauemmas, ettei sen takia tarvitse vielä tehtävän sisällä jarruttaa. Dinalle tämä ainakin näin puolen jalan kasvulla oleva sarja oli helppo, kun taas tässä Luna joutui selkeästi jo tekemään enemmän töitä, vaikka selviytyikin nätisti. Seuraavalla kerralla tätä tehdessä kokeilen Dinalle yhden jalan kasvua esteväleissä, mutta Lunalle taitaa riittää tuo puolikkaan kasvu toistaiseksi.
Tässä nyt suhteellisen tiiviissä muodossa (vaikka kilometripostaus onkin) hyppytekniikkakurssin suurimmat opit. Näiden ihan perusharjoitusten lisäksi nähtiin vähän muitakin tehtäviä, mutta esittelen niitä kenties lisää myöhemmin, sitä mukaa kun päästään treenaamaan eri juttuja. Lisäsin hyppytekniikan uudeksi tunnisteeksi, joten mahdolliset postaukset aiheesta löytyvät ainakin sen takaa. Oliko tylsä postaus? Vai saako tällaisesta uusia ideoita ja intoa/kiinnostusta päästä itsekin oppiin? Vai jäitkö miettimään miten se oma koira hyppääkään, ja mitkä asiat sille olisivat vaikeita?
Huhhuh ja hellurei. Nyt on kolmosetkin korkattu maanantain kisoissa TamSKilla. Tuomarina kaikilla radoilla oli Minna Räsänen. Tarjolla oli 2x agi + 1x hypäri, mutta totesin, että otetaan nyt kolmen kuukauden tauon ja luokkavaihdoksen myötä ihan sellainen pehmeä lasku kahden agiradan muodossa. Ja agiradat, koska puomi ja A-este on Dinan lemppareita. Vähän tää pohditutti etukäteen, että mitenköhän kaikki taas sujuu, varsinkin kun päivälenkillä ennen kisoihin lähtöä Dina näytti kaikki apinanmerkkinsä... Sekä mun että Lunan tais meinata hermo mennä tuohon kakaraan hetkittäin. Siksi se ehkä onkin niin paras - ei taida aikuistua kunnolla koskaan :D Ei vaan, osaa se fiksustikin olla, yllättävänkin usein.
Radat oli tosi kivoja ja juostavia, mikä sopi oikein hyvin meille. Ensimmäiseltä hyvä HYL (video yllä) ja jälkimmäiseltä huonompi HYL (video alla). Ensimmäinen sujui kaikinpuolin ja tuntui tosi hyvältä, paitsi että menin sitten unohtamaan toiseksi viimeiselle hypylle takaakierron, joten unohduksen vuoksi ohjasin hypyn väärinpäin... Täysin oma kämmi siis. Jälkeenpäin videostreamista tuota omaa suoritusta kellottelin, ja oltaisiin varmaan voitettu ja saatu ensimmäinen agisertikin (hui!), jos ois omat ajatukset pysyneet kasassa loppuun asti. Muuten rata tuntui tosi hyvältä, mulle ei tullu yhtään liian kiire, eikä tullut huidottua ja heiluttua mitään turhia, kaikki vain sujui, sillai hiukan itsellään. :) Mutta tätähän tää on, pienten osien keräilyä. Eiköhän sitä joskus saa pakan kasaan, että kun sujuu, niin muistaa silti ohjata, tai ainakin keskittyä, myös ihan loppuun asti. Eikä se nyt harmita. Päivän tavoite oli hyvä fiilis ekoilta kolmosten radoilta, ja erityisesti tuon ekan radan myötä kyllä vahvistui fiilis, että kyllä me tällaisista Dinan kanssa jo selvitään. Että kyllä me ihan oikeassa paikassa ollaan. Kolmosissa.
Toisella radalla kusi taas hiukan kaikki. Oli tuolla hyvä pätkä keinulta puomille, mutta ennen ja jälkeen sen hajoili vähän se ja tuo. Hirveästi oikeasti on kaikki kiinni omasta päästä. Jäi lähdöstä asti vähän sellanen kiireenfiilis ja se oli siinä sitten. Ei Dinakaan ihan niin täpöillä ollut mukana tekemässä kuin ekalla radalla, mutta taitaa peilata vaan sitä omaa kiirettä ja sen myötä tullutta säätämistä, sähläämistä ja hätiköintiä. Ekalla radalla fiilis oli omassa päässäkin sellainen tyyni ja luottavainen, tässä ei. Täytyy vielä vähän pohtia miten sitä saisi jatkossa sen oikeen fiiliksen ja vireen itsellekin, koska toi Dina reagoi taas niin äärettömän herkästi just siihen omaan oloon. No ens kerralla tosiaan sitten paremmin, ainakin toinen rata. Seuraava kerta lienee joskus huhtikuussa.
TopTeamin 2016-2017 kolmas leiri oli viime viikonloppuna Lempäälässä SportDogParkilla. Itsehän sairastuin reilua viikkoa ennen leiriä kunnon flunssaan ja vähän pelkäsin, miten osallistumisen käy. Huilailin kuitenkin viikonlopun ja alkuviikon kotikotona, jossa äiti lenkitti neitejä. Kunnon lepo varmasti nopeutti paranemista, ja onneksi paranin just sopivasti. Lauantaina jaksoi agitreenit jo ihan mukavasti, vaikka ennen leiriä ei vielä kävelylenkkejä lukuunottamatta uskaltanutkaan urheilla. Aikataulut saatiin noin viikkoa ennen ja mulla oli aikalailla toiveideni mukaan vuorossa erilaisia agitreenejä, Sannan radanluvun teoriaa sekä yhdet fysiikkatreenit. Radanluvun teoriat yhdistän postaukseen kakkosleirin teorioista, kun sekin on vielä julkaisematta, ja Sannan luennot liittyvät mukavasti toisiinsa. Varsinaisen agilityn lisäksi käytiin lauantaina illalla vielä syömässä Wanhassa Tapissa, jonne myös iso peukku sekä palvelulle, että pekonihampparille, vaikka ribsit olivatkin päässeet loppumaan...
Koko viikonlopun oli hieno sää. Lauantaina nautittiin auringonpaisteesta ja sunnuntaina kevyesti satavasta pakkaslumesta
Sekä lauantaina että sunnuntaina oli kolmet treenit, joista kaksi agilityn ratatreeniä eri muodoissaan, eli yhteensä neljä koirallista treeniä: Lotan yllätystreeni, Villen vetämä erikoishypyt radan osana, Jaden vetämä ratatreeni sekä Sannan kanssa omien vahvuuksien löytämistä. Lauantaina oli lisäksi Lotan vetämät fysiikkatreenit ja sunnuntaina tosiaan tuo yllä mainittu Sannan luento. Tosi hyvä kombo taas, joilla varmasti päästään taas eteenpäin. Agitreeneistä tulee oma postauksensa ja fysiikkatreeneistä tulee lyhyt tiivistelmä alle.
Fysiikkatreenien teemana oli fyysiset rajat. Tarkoitus oli kokeilla kuinka paljon jaksaa tehdä, ja huomata, että senkin jälkeen jaksaa vielä vähän, tai ehkä jopa yllättävän paljon. Ekassa setissä tehtiin 4+4 minuuttia seuraavia, niin paljon kuin ehtii ja jaksaa, 10x sumokyykky kahvakuulalla tai ilman, 20x mountain climbers sekä 15x haaraperushyppyjä. Liikkeet löytynee varmasti googlettamalla, jos kiinnostaa, niin en nyt ala niitä sen tarkemmin tähän kuvailemaan. Ensimmäisen neljän minuutin jälkeen huilattiin pari minuuttia, jonka jälkeen jatkettiin toinen neljä minuuttinen. Sen jälkeen huilattiin ja katsottiin toisen setin liikkeet: 10x burpee, 10x lankkukierto, 12x askelkyykkyhyppy. Nämä vastaavasti 4+4 min parin minuutin tauolla. Tämän kuusitoistaminuuttisen tekemisen jälkeen ilmeet oli aika väsyneitä, pitkä leiripäiväkin taisi vähän jo kaikilla painaa tämän treenin lisäksi. Lotalla oli kuitenkin vielä yllätys kaikille ryhmäläisille, sillä vielä olikin jäljellä puolitoista minuuttia toiseen settiin kuuluvia pelkkiä burpeita. Itse tosiaan ensimmäisen setin jälkeen totesin, että vaikka juosta jaksoikin, niin ihan näin kunnossa en kuitenkaan ollut ja jätin kesken. Tiedä sitten lähtikö loput limat keuhkoista vihdoin liikkeelle, tai jotain vastaavaa, sillä ei tuosta olo huonontunut onneksi sunnuntaina tai maanantaina. Parempi kuitenkin ottaa hiukan varman päälle, ettei vaan uudestaan kipeydy. Täytyy joskus omalla ajalla kokeilla, että miltä tuo tuntuu sitten, kun on kokonaan kunnossa. Treeni- tai testiseuraksi saa ilmoittautua :D
Leirillä myös viimeisetkin TopTeamilaiset saivat oman paitansa. Tampereelle järjestyi Villen kyydillä kuljetus jo aiemmin, joten mulla tämä on nyt pari viikkoa jo ollutkin. Näitä voi tuolla kisoissa pyöriessä tulla enemmänkin vastaan, katsotaan milloin itse rohkaistun sen vetämään ensimmäisen kerran päälle... Muiden sanoja lainatakseni, toivottavasti näihin meidän paitoihin on ladattu rutkasti nopeutta ja nollaratoja :D
Tällä hetkellä vähän tsuumaillaan, että mitkä tosiaan olisivat ne ensimmäiset kolmosten kisat tässä maaliskuun aikana, joihin voisi ilmoittautua... Katsotaan, miten käy. Ja palataan astialle tässä noiden teoria- ja agilitytreenien suhteen toivottavasti pian.
Koitetaas nyt saada nämäkin pois päiväjärjestyksestä vihdoin. Kolmaskin leiri lähestyy jo kovaa vauhtia!
Anun rytmitystreeni - lauantai
Tästä ei nyt isommin ole kommentoitavaa. Muuta kuin että itsellä oli hiukan paska olo. Aamulla ensin oli Annen mentaalitreenit ja joku siellä jo sai vähän tunteet pintaan. Eikä se fiilis sitten ihan heti poistunut... Sitte Anun radassa oli vähän sellasia kohtia, etten ihan tiennyt miten ne olisi pitänyt tehdä ja jotenkin tuo itkuisuus + epävarmuus sai sitten pelkkää pahaa oloa suunnilleen aikaiseksi. Ei edes harmittanut se, että ei osattu jotain juttuja, itketti vaan. Ja sitte se itkeminen harmitti ja homma vaan paheni. Se ei tosiaan ollu ton tarkoitus. Mutta tosi nopeesti koottuna:
esteille lähetykset loppuun asti
rytmitys - ole ajoissa - älä unohdu
täytä työkalupakkia - opettele pari uutta ohjauskuviota
....ja opettele kokoamaan itsesi. Vaikka eipä näitä usein satu. Muutaman kerran vuodessa ja nekin yleensä yksin kotona väsyneenä.Joskus itkukin tekee ihan hyvää.
Hannan nollaratatreeni - lauantai
Tää oli hyvä! Tavoitteena tehdä nollarata. Oman vaikeusasteensa sai valita eri tasoisista vaihtoehdoista, jotka oli suunniteltu samalle ratapohjalle. Nollien tekemistähän pitää myös treenata. Kaiken muun ohella. Plussana vielä erikoisia häiriöitä kesken suorituksen, kuten hanskoja yllättävissä paikoissa, siivekkeen takana kykkivä "ratatyöntekijä", joka ei kerinnytkään täysin korjata "pudonnutta rimaa" ja näin edelleen.
Aluksi tosiaan Hanna kertoi ryhmälle nollien tekemisestä ja mikä siinä on tärkeää. Puhuttiin myös omasta Kuplasta, omista kilpailurutiineista, "nollakorusta" ja näin edelleen. Mitä se nollan tekeminen oikein vaatii, ja että aika usein se on omasta korvienvälistä kiinni. Tämän jälkeen jokainen valitsi itselleen sopivan haastavan radan vaihtoehdoista ja opetteli sen. Mä valitsin kakkosluokan tasoisen radan (piirustus yllä, ja laatijana siis Hanna Hyvärinen) Sitten mentiin yksitellen päätyseinän viereen seisomaan ja kerrottiin Hannalle, mitä aiotaan tehdä: mikä este oli minkäkin jälkeen ja mitä ohjausta aikoo käyttää. Tämä tuli mahdollisimman hyvin toteuttaa. Eräänlaista mielikuvatreeniä tämäkin. Ja omista valinnoista kiinnipitämistä - ei pidä alkaa epäröidä omia ratkaisujaan, jos kaveri meinaa tehdä ihan erilailla. Ja sitten lähdettiin tekemään nollaa. Ja tehtiin se. Ja tehtiin uudestaankin. Ja hitsi että oli hyvä fiilis. Ihana tsemppitreeni. Video alla. Kuulemma, Hannaa lainatakseni, osa ohjausvalinnoista oli hieman kökköjä, ja nyt jälkeenpäin katsoen omaankin silmään osuu pari kohtaa, jotka tekisin nyt jo pari kuukautta myöhemmin erilailla, mutta se ei treenin pääpointtiin, eli siihen nollan tekemiseen vaikuttaneet. Mietitään muissa treeneissä niitä sitten paremmin.
Omien nollien ja häiriöjuttujen jälkeen Hanna totesi, että nyt ne kaksi
puuttuvaa nollaa kakkosista on jo tehty, nyt pitää vaan kisoista käydä
hakemassa kuittaus kisakirjaan joistakin kisoista :D
...Ja mehän Dinan kanssa kiltteinä tyttöinä toteltiin. Tasan kaksi viikkoa myöhemmin käytiin TSAUlta Liedosta hakemassa ne kaksi mainittua (voitto)nollaa, joista oli puhe. Ja löydettiin siellä myös mein Kupla, jossa oli melko siistiä. Aika huikeeta! Näistä kisoista olikin jo oma tekstinsä aiemmin.
Tästä treenistä napattiin mukaan ainakin toi huippufiilis, ajatukset Kuplasta ja se, että me osataan tehdä nollia, me halutaan tehdä nollia. Eiksjeh? Niin ja lisää häiriötreeniä, erityisesti kepeille ja keinulle, ja vähän kaikkialle muuallekin.
Tiian lämpän jälkeen tehtävä kellotustreeni - sunnuntai
Tää kellotustreeni oli meille vähän paha nakki. Kun ei tosiaan tätä taustaa ja kokemusta ole koiralla eikä mulla enempää, niin haastavinta oli saada edes suunnilleen vertailukelpoisia tuloksia. Eikä tehty edes kaikkia variaatioita mitä piti, tai ihan täysi mahdottomuuskin se olisi ollut, kun yhdessä kohtaa yhtenä ohjausvaihtoehtona oli saksalainen, eikä kumpikaan osata sitä - vielä. (Tämä työn alla nyt just helmikuun alussa) Jotain kuitenkin saatiin irti, ja yhdestä yksityiskohdasta mä yllätyin. Luulin ehdottomasti, että Dinalle nopeampi olisi pyöräyttää kakkosesteellä siivekkeen ympäri, kuin ottaa kauemman siivekkeen kautta, mutta suoremmalla linjalla. Se pyöräytys oli lopulta kuitenkin hitaampi, ei paljoa, mutta selkeästi kuitenkin. Ja sama molempiin suuntiin. Kuvassa siis eri värit. Ja yllä oleva siis niin, että aina kakkosesteellä tuo ohjaus vaihteli ja kolmonen pysyi silloin samanlaisena (kuva yllä).
Sennin kontakti/keppi-treeni
Tähän treeniin sai itse miettiä jonkin oman ongelmakohdan tai esteen, johon kaipasi apua tai vinkkejä jatkoon. Itse valitsin kepit ja lisäksi mietittiin, mitä tuolle meidän puomisuoritukselle olisi järkevin tehdä jatkossa.
Kepeille kaipasin lisää itsenäisyyttä ja häiriönsietoa, pois siis suorituksen riippuvuus mun liikkeestä ja etupalkasta, koska etupalkalla sujuu niin himputinhyvin, olin mä missä tahansa tai tein melkein mitä vaan, mutta sitten ilman... Noh, jos ei mun liike ollut mukana, niin ei paljon mitään. Iski epävarmuus, että pitikö nyt vai eikö pitänyt. Mun keppivihje on ollut hyvin yksinkertainen ja selkeä "kepit". Nyt tarttis ensin etupalkan kanssa ottaa ääntä, kannustusta, tsemppiä mukaan, vaikka ihan kuudella kepilläkin, sillä nyt mun äänestä (ke-ke-ke-ke...!!) tuli ihan uusi häiriö. Sitten sen jälkeen palkkausta erisuunnista, mun kädestä, jne. Sitten hiljaksiin liikettä myös pois ja tsemppiä pujotteluun sillä äänellä. Nää on ollu tähän asti työn alla, mutta nyt pidetään juoksujen vuoksi hiukan kepittelytaukoa, kun viime juoksujen aikaan Dina tuntui vetävän herkemmin jumiin, eikä nyt mitään ylimääräisiä jumeja kaivata. Tähän astisista tuloksista joskus myöhemmin.
Puomista taas: Senni oli tänhetkisen perussuorituksen näytettyäni ja tilannetta vähän selitettyäni aika vahvasti sillä linjalla, että mein taustalla juoksarit olis jatkossa se suunta. Tää ei kuitenkaan ole nyt ihan prioriteettilistan kärjessä. Ja onhan tää aika hyvin toiminut tähän astikin, että niitä ensimmäisiä puomin kontaktivitosia odotellessa... Tai ilmankin pärjättäis toki :D Että nyt toistaiseksi mennään tällä, ja sitten jos tuntuu, että muut treenattavat loppuu kesken (?), niin keskitytään sitten tuohon, tai jos ylipäätään näyttää, että nykyinen muuttuu huonommaksi. Dinahan on siis periaattessa opetettu pysähtymään puomin alastulolla, mutta en oo jaksanut sitä koskaan niin paljoa työstää, että se ilman namialustaa, namia yms oikeesti pysähtyis. Että sanotaan nyt, että sitä on pikemminkin palkattu alastulon alapäässä, kuin opetettu pysähtymään... Kisoissa en tota pysähdystä ole edes yrittänyt vaatia. Enemmän, tai oikeestaan vähemmän, koitan liikkeelläkään siihen vaikuttaa enää. Tuntuu, että Dinalla se fokus aika hyvin pysyy siellä alhaalla ja se nätisti juoksee alastulon ihan alas asti, reippaasti. Treeneissä palkkaan sitä satunnaisesti vieläkin sieltä alastulolta. Pysähdykset on siinäkin mielessä meille hiukan nounou, koska en todellakaan halua Dinan alkavan sitten taas hidastellakaan epävarmuuttaan puomilla, mihin se ihan varmasti menee, jos alan nyt yhtäkkiä vaatia jotain, mitä se ei tosiaan osaa. En koe itsekään olevani niin taitava kouluttaja, että pystyisin siinä pitämään kriteerin tarpeeksi tarkkana, etten sitten taas palkkaamalla vähän vääristä paikoista ruokkisi sitä epävarmuutta, mikä alkaa aika hyvin olla kitketty pois.
Tämmösiä agitreenejä tehtiin siis marraskuun lopussa. Vielä olisi yksi pieni postaus tulossa 2. leiriin liittyen. Siinä aiheena leirin teoriatunnit.
Huppista! Kaikkeen sitä kanssa tulee ilmoittauduttua :D 16. tammikuuta starttasi Sporttitassun järjestämä 11 vkon etävalmennus, johon osallistuu tamskilaisia isompikin porukka. Edullinen valmennuskokonaisuus lupaa keinoja päästä nopeammin liikkeelle, paremman kunnon, vahvemman keskivartalon sekä parannusta koordinaatiokykyyn, motorisiin taitoihin sekä ketteryyteen. Kokeillaan! Porukan tuella varmasti helpompaa kuin yksin... Ja mukavaa vastapainoa, kun pitää pitää ratsastuksesta nyt pientä taukoa kukkaron vajauksesta johtuen. Kokeillaan, eipähän tässäkään taas ainakaan paljoa menetä!
Nyt on alkutesti tehty ja voin kertoa, että hapottaa. Josko sitä tuli ainakin annettua tämän hetkisen kunnon mukaisesti kaikkensa :D Vähän meinas ikävät koululiikunnan kuntotestimuistot pulpahdella esiin, mutta selvittiin. Tampereen messu- ja urheilukeskuksella oli ihan mukavat olosuhteet kaikkien osioiden tekemiseen, ja loppufiiliksenä sanoisin, että oli jopa ihan hauskaa. Ehkä mä oon tässä vajaassa kymmenessä vuodessa nyt jo selvinnyt niistä aiemmin syntyneistä traumoista... Nyt vaan eteenpäin, porukan ja valkun tsempeillä tietysti :)
Toisella leirillä ohjelmaa oli lauantaina ja sunnuntaina. Kumpanakin aamuna aloitettiin klo 8.30 ja iltapäivisin lopeteltiin siinä neljän ja kuuden välillä. Tampereen leirin porukka oli jaettu neljään eri ryhmään, joiden päivien järjestys oli kaikilla erilainen. Alla oman ryhmän ohjelmaa:
Lauantaina aamu alkoi Linnainmaan koululta Annen mentaalivalmennuksella sekä Sennin luennolla koiran kouluttamisen perusteista. Koululta siirryimme TamSKin hallille, jossa tarjoiltiin lounasta, ja jonka jälkeen päästiin tositoimiin. Ensin oli Anun rytmityspainotteista ratatreeniä, sitten Hannan "nollaratatreeniä". Tämän jälkeen olin vielä ilmoittautunut Tiian pienryhmätreeniin, jossa oli teemana eräänlainen kuntopiiri.
Sunnuntaina aloitettiin puolestaan aamu hallilta, jossa oli ihan ensimmäiseksi vuorossa Tiian lämppätreeniä sekä ohjaajalle että ohessa myös koiralle. Siitä siirryttiin lämpimin lihaksin kellottelemaan parin eri ohjausvaihtoehdon aikoja viereiselle kentälle. Ennen lounasta oli myös vuorossa Sennin kontaktitreeniä, jossa itse kyselin ideoita puomille ja kepeille jatkoa varten. Lounaan jälkeen heitimme koirat kotiin nukkumaan ja siirryimme koululle, jossa oli ensin lyhyt info Trainer4Agility-ohjelmasta, jota päästään testaamaan ja esittämään kehitysideoita loppukauden aikana. Infon jälkeen Sanna luennoi meille radanluvullisista asioista. Lopuksi oli vielä lisää Annen mentaalitreeniä, jossa mieliala alkoi olla jo yleisen väsymyksen vuoksi hieman vallaton.
Fysiikkatreenit
Aloitetaan lauantain pienryhmätreenillä, joka oli esimerkkinä helposta kotona tehtävästä "kuntopiiristä". Ajan säästämiseksi etukäteen piti lukea Tiian lähettämä materiaali lihaskunnosta ja kehonhallinnasta, jonka pääkohdat alla:
voimaharjoittelu luo pohjan nopeusharjoittelulle, ja sitähän agilityssa tarvitaan
lihaskuntoharjoittelussa on tärkeää kehittää koko kroppaa, vaikka lajissa keskeisemmässä asemassa ovatkin jalat ja keskivartalo - tasapaino ehkäisee vammoja
suorituksen aikana tulee monenlaisia erilaisia rasituksia: kiihdytykset, jarrutukset, kierrot rasittavat mm. niveliä ja vauhti tuo vielä lisähaastetta. Hyvä kehonhallinta ehkäisee myös vammoja:
Agilitysuorituksesta 70% kuluu yhden jalan varassa, lonkka ja polvi koukussa ja 80% ylävartalo on joko kiertyneenä tai taipuneena
Kehonhallintaa harjoitettaessa tarkoitus on kehittää kehon staattisen pidon lihaksia sekä hitaita liikkeitä ylläpitäviä lihaksia (stabiloivat ja stabiloivat mobilisoivat lihakset)
hitaat liikkeet ja tasapainon horjutus
harkittu hallinta, jotta treeni kohdistuu oikeisiin lihaksiin
Näitä juttuja toteutettiin sitten pareittain tehtävillä liikkeillä. Samat jutut olisi helposti tehtävissä myös kotona, ei siis tarvetta millekään ihmeellisille välineille. Liikkeiden tehot olivat myös helposti säädeltävissä oman tason mukaisesti. Alkuun vähän keppijumppaa yms alkulämmöksi, ja loppuun vähän vastaavia. 8 liikettä, joissa oli Reetan kanssa hauskaa ja tuli senkin suhteen vatsalihakset treenattua, olivat:
hitaat lantionnostot niin, että jalat jumppapallon päällä
kyykkyyn meneminen hitaasti, samalla rintakehän edessä painoa alas mennessä kauemmas siirtäen ja ylös noustessa takaisin kiinni kroppaan tuoden
kylkilankutus, huom lapatuki!
jalan nostaminen hitaasti lähes polven korkeudella olevan riman ylitse tasapainon horjumatta ja keskivartalon pysyessä suorassa
suorien käsien nosto sivuilta ylös, molemmat kädet, mutta toisessa vuorotellen paino, kroppa ryhdikkäästi
tasapainotyynyllä seisominen niin, että kaveri häiritsee kevyesti tönimällä eri suunnista
punnerrukset seinää vasten, yhdellä kädellä, lisähaasteena pallo horjuttamassa käden ja seinän välissä
Kaikkia liikkeitä tehtiin aina minuutti ja sitten vaihdettiin liikkeestä riippuen joko puolta tai paikkaa kaverin kanssa. Näitä kierroksia olisi voinut tehdä useampia, mutta ajankäytöllisesti ja rankan päivän jälkeen tehtiin nyt vain yksi kierros, jotta liikkeet ja idea tulivat kaikille tutuiksi.
Sunnuntaina Tiian treenin teemana oli lämmittely ennen agilitytreeniä tai kisasuoritusta. Lämmittely suoritettiin koiran kanssa yhdessä, mikä on hyvä tilaisuus myös vahvistaa suhdetta ja valmistaa koiraa siihen, että kohta mennään tekemään treeniä/suorittamaan yhdessä radalle. Alkulämpönä ainakin 5-10 min koiran kanssa kävelyä (ja tarpeiden teko) sekä 5-10 min hölkkäpätkä siten, että koira ravaa. Tästä siirryttiin Tiian luo, missä taas parin kanssa vuorotellen, tai koirien tullessa toimeen samanaikaisesti, tehtiin muutamia liikkeitä:
askelkyykky siten, että koiraa ohjataan joka askeleella kulkemaan etummaisen jalan ali ja takana olevan jalan yli, muista vaihtaa kiertosuuntaa muutaman askeleen välein. Myös lelun repiminen koiran kanssa hitaiden ja harkittujen askelkyykkyjen aikana (häiritsee tasapainoa)
laukkaa sivuttain koiran kanssa (namilla tai lelulla mukaan houkutellen), suunta vaihtuu valssiaskeleella yhden tai kahden laukan välein
koira orava-asentoon, mistä vapautus nopeaan spurttiin (koiran takareiden ja pepun lihasten aktivointi, joutuu ponnistamaan oikeasti takapäällä) ja sitten vasta palkka
kaksi siivekettä/tötsää useamman metrin etäisyydellä toisistaan, näille takaakierrot, joista spurtti aina toiselle tötsälle takaakierron lähetykseen aina, kun koira on juuri siivekkeen/tötsän takana. Suunnanvaihto, eli alkuun aina takaakierrot yhteen suuntaan, sitten vasta toiseen (tätä ennen koiran kylkien avaus venytyksillä ja rauhallisilla pyörityksillä (namin avulla)
Ja eikun treenaamaan!
Jatkossa nämä alkulämppäopit erityisesti tulevat kyllä käyttöön, ei välttämättä kokonaisuudessaan, mutta jossain määrin kuitenkin. Koitetaan muodostaa jokin meille sopiva lämppärutiini, joka olisi helppo muistaa tehdä.
Viikonlopun leiriseurana meillä majoittuivat Sonja ja shelttineiti Aida. Neidit tulivat ihan mukavasti juttuun, vaikka lähinnä taisi yhdessäolo mennäkin nukkumiseksi rankkojen päivien jälkeen.
Sunnuntaina suunnattiin Lietoon TSAUn kisoihin kahdelle agiradalle. Pitkään mietin mille radoille neljästä vaihtoehdosta ilmoitan, mutta pohdinta päättyi ilmeisen oikein. Radat olivat järjestyksessä CBAD, joista C rata oli Viitasen hyppyrata. Sen
tiesin jättäväni mieluimmin väliin, mutta sitten jäi vielä päätettäväksi
ilmoitanko kahdelle vai kolmelle radalle, ja jos kolmelle, niin
haluanko kahdelle Luomalan radalle (B ja D) vai myös Viitasen radalle.
Loppujen lopuksi päädyin A:lle ja B:lle. Aikataulullisestikin radat menivät ihan mukavasti, kun väliin jäi suunnilleen tunnin verran huiliaikaa.
Ensimmäisenä meillä oli siis Henri Luomalan rata. Alla tästä video. Alussa vähän pelkäsin, että Dina näkee pelkän puomin ja suuntaa sinne, mutta hyvinhän se tuli ja meni nätisti putkeen. Kasihypyn jälkeinen valssi taisi olla vähän myöhässä, mutta Dina oli kiltti ja tuli silti ohjaukseen ja sain sen vielä ihan järkevällä linjalla siitä putkeen. Putken jälkeen tilanteen rauhoitus ja Dinalle tilaa hakea kepit. Helppo lähestyminen, niin eipä sitä nyt tollaisessa kohtaa olisikaan kannattanut kämmätä. Aan jälkeiselle hypylle radan toinen, tuttu ja turvallinen, pyöritys, sillä nyt ei ollut sellainen olo, että lähdettäisiin vaan kokeilemaan mitään ns. kisa-uutta, mikä ei ehkä kuitenkaan toimi. Siitä vielä hypyn kautta keinulle, joka olikin radan toiseksi viimeisenä. Hiukan siinä rajoilla olisiko siitä tullut vitonen, mitä vähän pelkäsin, kun tuomari oli selän takana enkä siinä nähnyt nousiko käsi. Jäähkälenkin jälkeen tulostaululla näkyi kuitenkin nolla, ja vieläpä luokan nopein, vaikkei tuo nyt meilläkään mitään vauhti-ilottelua millään lailla ollut :D Kyllä vähän olisi harmittanut, jos tuosta keinulta olisi käsi noussut... Onneksi nyt näin. Tästä meille toinen LUVA kakkosista. Eli ihan niinkuin ennen lähtöä suunnittelinkin, ekalta radalta nolla, niin toisen ei ole niin väliä miten menee, ja pääsee ajoissa lähteämään kotiinkin, kun C- ja A-ratojen palkintojenjako oli A-radan jälkeen ja B-radan vasta sen ja D:n jälkeen...
Paitsi, että... Saatiin se nolla sitten siltä Viitasen Annen A-radaltakin :D Huppista keikkaa. Mä todellakin löysin sen Kuplani tuolla TSAUlla. Ehkä vähän sitäkin, ettei ollut ketään tuttuja juttuseurana, niin sai olla ihan ittensä kanssa. Oltiin myös ensimmäisenä lähtövuorossa, ja vähän meinasi mennä pakka sekaisin, kun tuli vielä rataantutustumisen jälkeen ylimääräistä odottelua C- ja B-ratojen palkintojenjaon muodossa. Sain kumminkin ajatukset kasattua nopeasti ykköspallilla pyörähtämisen jälkeen rataa kerraten ja Dinaa liikutellen. Vihdoin vuoron koittaessa lähdettiin radalle ihan hyvällä fiiliksellä. Tästä taas video alla. Kuvakulma on vähän hassu, mutta parempi sekin kuin ei mitään :) ei sitä kauheasti viitsi alkaa vaatia, kun ihan vieraalta ihmiseltä lähtee kysymään, että ehtisikö kuvata meidän suorituksen... Tän radan alkua mä mietin, että mitä teen. Mieli ois tehny kävellä pituudelle asti ja sitten vasta sieltä antaa Dinalle lähtökäsky, mutta en ollu läheskään varma ottaako se renkaan siitä matkalta, niin tein nyt noin, ja sitten jäin vielä odottelemaan muutaman askelen verran liian pitkäksi aikaa, jolloin olin auttamattomasti liian myöhässä ennen putkea. Voi huoh. No, tilanne pelastettu muuttamalla suunnitelmaa lennosta ja menemällä putken ja keinun eri puolta kuin piti. Keinulta putkeen, ja sitten oltiinkin taas suunnitellulla reitillä. Putken jälkeen hiukan vino hyppy ja puomi, puomilta kepeille, jossa annoin taas tilaa hakea kepit itse. Kepeiltä putkeen ja Aalle. Sen takana hyppy, putki, hyppy aikalai U:n muodossa. Siitä uudestaan Aan jälkeiselle hypylle, mistä jyrkkä käännös putkelle ja loppu näkyykin sitten taas videolla. Tää oli kiva rata, jotenkin tällaiset, jotka sujuu ja joilla pääsee juoksemaan itsekin, on ihan tosi paljon hauskempia, kuin sellaiset kääntämisvääntämisradat, joissa vain sotkeutuu omiin jalkoihinsa :D Oli aika epäuskoinen olo, kun päästiin maaliin. Nolla, 3. luva ja sitä myöden sertin kanssa kolmosiin. Ihan käsittämätöntä. Kotimatkakin meni hyvissä fiiliksissä nopeesti, vaikka lähtö nyt sitten viivästyikin, kun piti jäädä sitä toistakin palkintojenjakoa odottelemaan...
Koottuna: Hirmu hyvä päivä, edes tulomatkan pieni kiire ei haitannut. Kaikki toimi, Dina liikkui ja tehtiin hyvin yhdessä ja luotin, että se osaa. Avainsanoina OmaKupla ja Keskittyminen. Hyvä tästä tulee. Siis nollan tekemistähän pitää treenata, ja sitähän me tehtiin pari viikkoa sitten leirillä Hannan nollaratatreenissä, josta lisää myöhemmin!
Sitten ei muuta kuin kolmosiin! Joskin nyt pidetään pari kuukautta kisataukoa, hoidetaan luustokuvat vihdoin heti kun budjetti sen vain sallii ja mietitään kolmosissa starttaamista ehkä juoksujen jälkeen maalis-huhtikuussa, kun on vähän edes lyhennetty kisatauon aikana kilometrin pituista treenilistaa. Alkuvuoden tavoitteina itsenäisemmät kepit ja lisää täydennystä tuonne meidän työkalupakkiin erilaisten ohjausten osalta. Niin ja tietysti parempi kunto itselläkin, vaikka hyvältä tuntuu jo nyt esimerkiksi kesään verrattuna.
Ihan huikee lopetus meidän ensimmäiselle kisavuodelle! Ei olisi parempaa uskaltanut edes toivoa. Hyvä me!
Luulin julkaisseeni tämän jo alkusyksystä, mutta olikin näköjään unohtunut luonnokseksi tuonne muiden tekstien joukkoon. Pahoittelut. Onneksi huomasin sentään nyt, kun ajattelin alkaa kirjoittelemaan ajatuksia toiselta leiriltä, joka oli viime viikonloppuna. Tulee tekstit sentään oikeaan järjestykseen.
Viikonlopun agitreenit valikoituivat itselle aika selkeiden teemojen mukaan. Vauhtia lisää ja keinoja sen ylläpitämiseen, ohjauksiin lisävinkkejä ja rytmittämistä. Jälkeenpäin ajatellen lauantai-iltapäiväksi olisi pitänyt valita jotakin muuta, sillä Villen ryhmiä tuli nyt niin paljon, että samat asiat alkoivat jo sunnuntaina toistua. Enemmän olisi siis saanut ehkä irti jostakin muusta koulutuksesta sillä hetkellä. Tietääpä seuraavalla leirillä. Mutta näistä on ihan hyvä aloittaa, kaiken kaikkiaan tuli tosi kivoja vinkkejä koko viikonlopun ajan, ja varmasti vuorotellen otetaan kaikkia asioita työn alle.
Lauantai:
Ohjaamisen perusteet, ohjausvihjeet, Ville
-itsenäisempää esteiden suoritusta, estehakuisuuttaa lisää, esim treenien alussa putkiin lähetystä pelkällä sanalla, ilman liikettä välimatkaa pidentäen sekä itsenäisemmät takaakierrot, "menee suoraan sinne mihin nenä näyttää"
-serpentiini: esteiden hakeminen, estefokuksen parantaminen
Samalla pohjalla oli kaikki lauantain treenit, erilailla numeroituina vain. Serpentiini esimerkiksi oli yläreunan kolmella vierekkäisellä hypyllä, joita ennen ja jälkeen taisi olla nuo putket päissä
Tehokas treenaus, Sanna
-vinkkejä lähtöön, miten leikkimisellä saatu into ei lässähdä: istumisesta kiva juttu! Leikki, istu, heti palkka jatkamalla leikkiä. Sanaa voisi vaihtaa ja käyttää tuota "tylsää istumista" sitten muualla
Vauhti, Ville
-vauhtipätkiä alkuun ja loppuun, välissä muuta treeniä, uskaltaa vaan itse juosta enemmän niin saa koiraankin vedätettyä lisää vauhtia
Sunnuntai:
Vauhti/looginen ohjaus, Ville
-rohkeampi liikkuminen
-alla videoita treeneistä
Rytmittäminen, Anu
-saattaminen loppuun asti ohjauksissa, jopa hieman viipyvät ohjaukset tarpeen mukaan
-ei niin jyrkkiä nopeuden muutoksia ennen estettä, erit. putkelle
-lisää itsevarmuutta, esim. mun etsintää metsässä yms, erityisesti nenäjuttuja?
-omia: käsien/yläkropan ja jalkojen yhteistä koordinaatiota paremmaksi. Ihan mahdottomuus hyppiä esimerkiksi jaloilla ns. x-hyppyjä kun samaan aikaan heiluttaa käsiä edestakaisin tai toisinpäin (kokeilkaa ite, sujuuko muka? :D )
ps. Hitsit miten hölmöä oli katsoa vain kolme kuukautta vanhoja videonpätkiä. Tässä sitä huomaa, että kyllä on kehitystä tullut syksyn aikana. Jotenkin koko tekemistä on oppinu parissa kuukaudessa ajattelemaan ihan eri lailla. Edellä olevasta kisapostauksesta voi tehdä vertailuja :D mutta senkin puoleen tuli kyllä ekalla leirillä valittua oikeita treenejä. Todellakin oli meillä syksyn avainsanoja estefokus ja vauhti, jotka molemmat on vaikuttaneet suotuisasti Dinan itsevarmuuteen ja koko koiran yleiseen olemukseen ja asenteeseen: on tullut sopivasti röyhkeyttä niin sanotusti. Ja on sitä itellekin noi pk-lenkit, ja ylipäätään taas juoksemiseen tottuminen, tehnyt hyvää. Kyllä mä oon tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin koskaan. Terveisin Entinen Liikunnan Vihaaja :D
Sellaista ekalla leirillä. Nyt on ne kaikki julkaistu vihdoin. Kiinnostaako jotakuta joku aihe enemmän, mitä on tarkemmin ottaen tehty tässä syksyn aikana tms?
Tässä leirien välissä Sanna kävi lisäksi vetämässä meille täällä Tampereella myös pienryhmätreenin lokakuussa. Siellä puhuttiin lisää estefokuksesta ja kuinka vauhtia tulee Dinalle varmasti lisää kun saa lisää itsevarmuutta. Niinhän siinä on käynyt. Dina oli tuossa treenissä harvinaisen tuhma rankan eura-vkonlopun jälkeen ja komensi ja meni ihan minne sattui. Normaalisti kiltin koiran ohjaajakin oli melkoisen hukassa, joten eipä siitä treenistä sen enempää :D
Startattiin Dinan kanssa ensimmäistä kertaa kakkosissa syyskuussa, eli noin kuukausi luokkanousun jälkeen. Tuohon väliinhän mahtui vaikka ja mitä, muun muassa ensimmäinen TT-leiri. Nyt onkin sitten muutama kakkosten kisa ja monta hylättyä suoritusta takana sekä ensimmäinen LUVAkin kerättynä. Kakkosten LUVA saatiin 4.11. Tamskin kisoista. Tässä nyt järjestyksessä kuitenkin kaikista tähän astisista starteista jotakin, alkaen sieltä syyskuusta:
TamSK 13.9.2016, 2x agirata (Minna Räsänen)
Vähän meinasi jännittää, olihan nää nyt tavallaan taas uudet kisat :D Tässä kohtaa itelle oli vielä myös todella epäselvää, miten kepit tulisi menemään. Kuukauden kisatauon aikana oltiin tehty keppejä ja Dina oli päässyt myös hierottavaksi. Jumejakin löytyi, muttei nyt mitään valtavaa. Treeneissähän kepit olivat etupalkalla sujuneet koko ajan lähes poikkeuksetta, joten kauheita johtopäätöksiä pelkistä treeneistä ei päässyt vetämään.
Noin muuten oon vähän jo unohtanut nää kisat. Tässä nyt kuitenkin videot. A-radalta 5vp ja 2. sija, B-radalta HYL. B-rata meni plörinäksi lähdöstä alkaen kun Dina tapojensa vastaisesti varasti ja lähdettiin vähän lentävästi. Alusta loppuun asti melkoista säätöä. MR sanoi ekan radan palkintoja ojentaessaankin, että taidettiin B-radalla olla vähän muissa maailmoissa, ei ollu mein juttu yhtään...
A-radalla oli vaikeuksia taas lähdöstä asti. Riemu oli lähtövuorossa heti Dinan jälkeen, ja koska itselle tuli aamulla kiire, niin ei oltu ehditty yhdessä edes lenkittää neitejä, niin meinasi Dinan huomio kiinnittyä pelkkään Riemuun. Istumaan asti en sitä tossa tilanteessa saanut mitenkään, mutta mun mukaan se sentään huomasi lähteä, kun ehti mua edes vilkaisemaan.... Se siitä. Että semmoset kisat... Katsokaa taas itse :D ja pahoittelut etä toinen video on kyljellään. Tuloksena kummaltakin radalta HYL. B-radalla uusittiin keinu kun Dina tuli sen suorastaan lentäen, ja siitä sitte suoraan maaliin. Oishan sen loppuunkin saanu jatkaa kai kun ei mitään pilliinvihellystä kuulunut, mutta tuo nyt oli ratkaisu tuossa kohtaa ja mielestäni ihan oikea sillä hetkellä.
Tiedättekö ne radat, joista voi todellakin sanoa, että hyvät hylätyt? Nämä molemmat radat olivat juuri niitä. Kummallakin radalla hylky johtui siitä, että en malttanut sitä viimeistä yhtä tai kahta askelta ottaa Dinan kanssa vielä siellä keppien lopussa. Huoh. Se on niin sitä välillä. Noin muuten ihan huippua. Dina liikkui, kepit löytyi, kontaktit sujui, lähti kivasti kaikkiin ohjauksiin, kepeillä tosiaan jopa liian hyvin :D Ja mä ehdin ohjauksiin, jotka olin suunnitellutkin, juoksemaan joutui näillä radoilla ihan tosissaan, mutta varsinaisesti kiire ei tainnut tulla missään kohtaa. Ei huono. Jos pitää hylättyjä tehdä, niin tällaisia lisää. Ja eikä siinä, kakkosissa kisaaminen tällä kokemuksella on oikeinkin kivaa. Treenataan ja opitaan jokaisista kisoista vielä vaikka kuinka, että ei tässä nyt mikään sellainen kiire luokkanousulla ole. Topteamin puolesta asetin nousutavoitteen lopputalveen 2017, että nautitaan nyt näistä kakkosten pienistä luokista ja pykälää ykkösiä haastavammista radoista. Tää on kivaa!
Ehkä vaikein (hyppy)rata tähän asti ja lähdöstä asti huono rata. Mä mietin jo ennen starttia, etten yhtään tiedä millä päällä Dina on, ja silleen oikein meni arvelut, ettei se ihan täysillä keskittynyt. Videota ei tästä nyt sattuneista syistä ole, mutta jo heti ensimmäisen hypyn jälkeen Dina juoksi jostain aivan käsittämättömästä syystä mun selän taakse ja hyppäsi kakkoshypyn väärin päin. Siitä HYL. Loppuratakin oli jotain todella mielenkiintoista. Ei ollut TB tehnyt meille sopivaa rataa. Kepit kuitenkin onnistui, enkä itsekään nyt tällä kerralla mokannut niitä lähtemällä liian aikaisin pois Dinan läheltä.
Agiradalle taas sain Dinan keskittymään paremmin, lämpätessäkin tiesi taas paremmin mitä se tänään vaatii. Jätettiin lelun kanssa riehuttaminen vähemmälle ja keskityttiin namien avulla paremmin venyttelyyn ja muihin pieniin juttuihin siinä parin meitä edeltävän suorituksen aikana. Lopputuloksena LUVA ja mun suupielet korvissa seuraavat pari tuntia - ainakin. Ihan huikee fiilis. Todellakin tehtiin samaa rataa, pari videollakin näkyvää hiukan epävarmaa kohtaa, mutta loppujen lopuksi kiltti koira tuli mun ohjauksiin kuitenkin, eikä imenyt väärään päähän putkea tai hiukan pitkällä kaarteella väärälle hypylle. Ihan huikeeta! Vieläkin tuota videota katsoessa tulee ihan hirmu hyvä mieli. Tuli nolla ja tuli radan ainut (voitto)nolla, jotenkin se tuntuu vielä pikkuisen paremmalta. Kiitokset kavereille, jotka huimiin suorituksiinne mahdutitte ne pienet vitosen arvoiset virheet, lupaan kyllä tehdä vastapalveluksen joku kerta :D Ja hei, Dina liikkuu! Etenemäkin paras ikinä tähän asti, jopa vajaa 200m pitkällä radalla. Huippua!
Tamsk 20.11.2016, hyppyrata & agirata A (Minna Räsänen), agirata B (Sari Mikkilä)
Ratajärjestys oli C, B, A ja hyppyradalla aloitettiin. Tuomarina MR. Olin edeltävänä maanantaina ollut huonojen rauta-arvojeni vuoksi rautainfuusiossa, eli sain rautaa suonensisäisesti, kun noista suun kautta otettavista ei oikein hyötyä tuntunut olevan. Tuopa nosti keskiviikkoiltana kuumeen, jonka vuoksi olin torstain ihan petipotilaana. Perjantaina alkoi taas elämä voittaa ja kahden kuumeettoman päivän jälkeen päädyin siihen, että mentiin sunnuntaina kisaamaan. Ihan 100% kunnossa en ehkä vielä ollut, mutta lähestulkoon kuitenkin. Kaikesta huolimatta hypäriltä HYL, mutta tosi hyvä sellainen, ilman omaa ihan tyhmää mokaa, eli tuon hypyn uusintaa, oltaisiin selvitty yhdellä vitosella ylimääräisine kiertelyineen. Dina oli tylsästä viikosta huolimatta kiltti, toisin kuin vähän pelkäsin neljännen päivän kisojen ekan radan perusteella. Ekana C-radan video. Kaikkien kolmen kuvauksesta, ja juttuseurasta, kiitos Tainalle.
Toisena B-radan video, jossa tuomarina toimi Sari Mikkilä. Rata oli kiva ja alun löysän ohjauksen tuloksena vitonen, mutta muuten tosi hyvä rata. Nopeekin vielä! Tuloksissa nopeus oli 4,2 m/s, mutta ilman tuota parin sekunnin kaartelua nopeus olisi ollut jopa yli 4,4 m/s. Ihan käsittämätön, ainakin kun vertaa, että elokuussa etenemät oli reilua 3 m/s.... On tässä syksyn aikana jotain tehty oikein :D
Viimeisenä sitten Räsäsen tuomaroima agirata, joka, noh... Katsokaa itse :D Dina vähän väsähti ja keinu ei napostellut, mitä ennen jäi pyörimään putken suullekin. Mut noi kepit! Miten se hakee sinne, niiin pätevä! Mutta siis HYL, ja vähän plääh-fiilis tuon lopun takia. Eipä sillä, varmaan mein ekat kolmen radan (siis yli kahden) kisat että eipä ihme. Ei oo niin hyvä kisakunto että jaksais asenteella vetää vielä kolme rataa. Ihan poikki on neiti ollut kahden radan kisojen jälkeenkin. Täällä oli vielä aikataulut niin, ettei kahden viimeisen radan välissä ehtinyt edes huilaamaan melkein yhtään, pidempi lepotauko olisi ehkä sopinut Dinalle. Pitänee vissiin nousta kolmosiin, joissa osallistujia on sen verran enemmän, että taukoja tulee väkisinkin :D
Siinähän ne sitten melkeinpä tältä vuodelta. Pienestä ne on kiinni aina välillä, mutta hylätyistäkin melkein kaikki on niin hyviä hylättyjä, ettei edes harmita. Ja kakkosissa on hyvä treenata tätä kisaamista, ei tässä mikään ihan mahdoton kiire kolmosiin ole, kun ei vielä kuitenkaan siellä pärjätä :D Ja koko ajan on kuitenkin kehitystä havaittavissa, se on tärkeintä, eikö? :)
Pienen pieni mahdollisuus on, että joulukuun puolivälissä voisi vielä suunnata Lietoon kisaamaan, mutta katsotaan nyt ainakin tuo toinen TopTeam-leiri ennen päätöstä. Tuo leiri on ensi viikonloppuna, ja sitä jo kovasti odotellaan
Mua naurattaa aina käyttää termiä Luna-agility, mutta siinä on jotain sellaista, että kyllä se vaatii ihan oman terminsä. Dinan kanssa yritetään tehdä ns. normaalia agilitya, mutta Lunan kanssa se vaan on Luna-aksaa :D Luna-agilitykin etenee! Sehän on se pääpointti, eikö vain?
Luna pääsi alkusyksystä kisaturistiksi ja Dinan seuraneidiksi Tamskin kisoihin
Kepit nyt on ihan omasta laiskuudesta kiinni, se projekti on yhä siis ihan alkutekijöissään. Alunperin idea oli opettaa Lunalle pujottelu 2+2-kepeillä, joiden kanssa saatiin Dinan kanssa kehitystä tosi nopeesti, mutta sillä nyt oli perusidea lähestulkoon hallussa, piti vain päästä aluksi käytetyistä verkoista enää eroon. Mutta, siis joo onnistumisia varmasti saisi, mutta Lunan kanssa tää tie olisi tosi pitkä. Varsinkin, kun tällä hetkellä autottomana treeniä olisi vain se kerran viikkoon. Aattelinkin, että kokeillaan nyt kujakeppejä, että päästäisiin ainakin alkuun paremmin. Tähän tarvii kaverin palkkausavuksi ainakin alkuun, mutta noin muuten yhden kokeilun perusteella luulisin, että kujakepit vois olla nyt ihan toimiva ratkaisu. Niiden kanssa koitetaan nyt hiljalleen edetä. Ensimmäisellä kokeilukerralla ihan vaan juoksutettiin Lunaa suoran keppikujan läpi. Tavoitteena taas rentous, ettei se arvo tai ihmettele tollasta juttua. Aika samaa tehtiin myös toisella kerralla, ehkä ihan pikkuisen oli kuja pidempi ja kapeampi, mutta ei merkittävästi. Hiljalleen aletaan sitten kaventamaan keppien välejä, kun alkaa näyttää hyvältä ja hakea leveään kujaan kivasti. Toistoja, toistoja ja palkkaa!
Keinu etenee! Nyt Luna uskaltautuu supermatalalle keinulle jo ihan itse, namin perässä tosin. Pieni liike alkaa olla jo ihan ok, eikä edes säpsyile pientä kolahdusta. Luna on aiemmin lähinnä saanut itse paukutella keinua, jotta tottuu ääneen. Nyt kun lokakuun alussa sain kerran Aleksinkin mukaan, niin saatiin Lunakin keinulle. Tämä alla videolla. Itse jännitän Aleksia enemmän, että sattuu jotain, ja tulee taas takapakkia, jonka varmasti Luna aistii. Keinutreeni Aleksin kanssa tekee ihan hyvää, sillä Aleksi ei tosiaan murehdi niin paljon kuin minä ja onhan noilla kahdella jotenkin erityinen suhdekin. Luna on vähän Aleksin koira :) Pari ihan rentoakin keinua on jo nähty, niitä nyt vaan lisää. Luna uskaltautui munkin kanssa tuolle supermatalalle keinulle tuon videoidun kerran jälkeen ja nyt vaan rentoutetaan sitä entisestään. Niin kauan pysytään supermatalassa, että saadaan reilusti rentoja toistoja, ehkä jopa pienen ratapätkän osana. Yhtään ei vaikeuteta niin pitkään, kuin meinaa epäröidä tai hyppiä pois puolivälistä. Pitää myös vielä selkeämmin ottaa lauta-käsky mukaan treeniin, sillä keinu-treenin jälkeen muiden kontaktien tekeminen muuttuu aina taas epävarmemmaksi. Kai se pientä herkkistä arveluttaa, että mikä este mikäkin nyt oikeasti olikaan... Eli toistoja ja toistoja tässäkin. Sellainen pieni kesällä vaivannut "tästä ei tule ikinä mitään"-epätoivo on nyt kuitenkin aika hyvin murentunut, ja uskon, että vielä joskus Lunankin kanssa päästään ihan virallisiin kisoihin asti :)
Puomi ja A-este ovat muuttuneet varmemmiksi, selkeästi Luna on huomannut, etteivät ne nyt niin kamalia sitten olleetkaan. Mutta kuten yllä mainittua, pitää yhä selkeämmin tuon käskyn avulla saada erottelua siihen, mikä este on kyseessä. Ja sitten pitäisi vielä pyrkiä olemaan itse sekoilematta sanoissaan...
Myös renkaalla on kehitystä havaittavissa. Siihen vaatii yhä tarkan ohjauksen itseltä, ei se sitä vahingossa tee vieläkään, mutta eteenpäin! Erilaiset renkaat toimii myös yhtä hyvin, se on tullut tamskilla eri kentillä treenatessa testattua.
Hypyt ja putket ovat aikalailla pysyneet ennallaan. Putkiin meneminen on kyllä kehittynyt koko ajan, eikä putken muodolla ole enää niin väliä (suora vai mutka). Niiden suhteen on nyt vuorossa itsenäisyyden treenaamista, jotta pystyisin lähettämään vähän kauempaa, eikä tarvitse saattaa ihan putken suulle yms. Sama hypyillä. Estefokusta siis. Samaa treeniä tehdään nyt Dinankin kanssa. Ohijuoksut eivät ole sallittujen listalla. Etenkään Lunalla :D
Asenne on ollut viime aikoina paremmin kohdillaan. Sellaista tosi turhauttavaa päin naamaa haukkumista ei treeneissä ole hetkeen ollut. Luna pitää pitää vaan hommissa koko ajan eikä jäädä jahkailemaan, palkita riittävästi sekä vaihdella vauhdikkaampien ja ajatustyötä vaativien juttujen välillä. Ihan perusjuttuja taas, mutta tiettyinä päivinä Lunan kohdalla nääkin korostuu. Siinä missä Dina on lähtenyt kyllästyttyään haistelemaan, Luna aloittaa päin naamaa haukkumisen tai ääliöinnin, eli tekee vaan jotain, esim kyttää kentän reunoilla kulkevia ihmisiä ja haukkuu kaikki, tai jotain muuta yhtä mieltä ylentävää. Helpommin tuota haukkumista tulee aina, kun pyytää Lunaa tarjoamaan jotain itse, tosin eipä se sinällään mikään ihme varmasti ole, kun ei se ole tarjoamiseen tottunut.
Ai niin, episkokemustakin alkaa kertyä! Marraskuun alussa oltiin ihan vaan Lunan kanssa treenimäisissä epiksissä Tamskin hallilla, tutussa paikassa siis. Osallistuttiin ns. mölliradalle, josta puuttuivat kepit, keinu ja puomi. Lunan suoritus alla videolla. Renkaasta oon ihan ylpeä, miten hyvin se sujui. Aan kiellon taas voi laittaa ihan mun piikkiin, sillä Luna kompuroi (tai jotain) sitä edeltävässä putkessa, jolloin ehdin liian aikaisin Aalle, ja jouduin pysähtymään... Olisi vaan pitänyt jäädä putken suulle odottelemaan paremmin ja mennä enemmän yhdessä Lunan kanssa. Luna teki hyvin! Ihan hirveesti se (vielä) on mun kädessä kiinni, mutta sanotaan tähänkin, että pikkuhiljaa :)
Tällaista nyt siis Lunan kanssa. Senkin kanssa treenilista on pitkä (niin kuin Dinallakin), mutta keskitytään nyt erityisesti keinuun ja keppeihin, joiden ohella tehdään sitten "vähän kaikkea". Kyllä tää tästä joskus, eikö vain? :D
Aloitetaan leiriviikonloppujen tarkempi läpikäynti fysiikkatreeneistä. Perjantaina infotilaisuudessa myös Tiia piti osuuden, jossa mietittiin TopTeamin roolia terveiden elämäntapojen tukemisessa, sekä tutustuttiin miten erilaiset sykealueet vaikuttavat treenin lopputuloksiin. Alla kuva, jonka perusteella lähdimme laskemaan henkilökohtaisia raja-arvojamme (perus- ja nopeuskestävyyden alueet) kotiläksynä. Maksimisykkeen laskemiseen suositeltiin enemmin jälkimmäistä kaavaa. Leposyke puolestaan olisi paras mitata useamman aamun keskiarvona. Viikonlopun aikana jossain kohtaa sain leposykkeekseni 72 bpm (pitäisi nyt oikeasti rauhallisina aamuina kokeilla uudelleen sekä lisäksi taas muutaman kuukauden kuluttua, koska alkukesästä selvisi anemia, joka ei ihan vielä ole korjautunut, ja varmasti vaikuttaa myös) ja maksimisykkeeksi 192,5 bpm. Näiden kaavojen avulla laskin itselleni suuntaa-antaviksi sykearvoiksi 144,3 bpm (60 %:n teholla), 156,4 bpm (70%) ja 180,5 bpm (90 %).
Sykkeistä lisää alempana. Tähän väliin nyt pikainen tiivistys lauantaisesta suunnanmuutostekniikkatreenistä. Alkulämmittelyksi taas hieman lenkkiä ja nopeita venyttelyjä. Isona pointtina harjoituksissa tuli kropalla joustaminen, jonka kuulemma miehet tekee vaistomaisemmin kuin naiset. Naiset kuulemma helpommin laskeutuvat esimerkiksi hypyistä ihan suorin jaloin, jolloin kaikki paikat joutuu kovemmalle. Liikettä, erityisesti tilanteissa, joissa suuntaa muuttuu, kannattaisi miettiä enemmän joustavana, jolloin esimerkiksi jalat toimivat hieman kuin vieterinä, mikäli sekä nilkka, polvi, että lonkka joustavat. Eli jonkinasteista koukistusta vaan sinne jokaiseen niveleen. Nilkan joustaminen menetetään, mikäli kantapää on maassa, eli kun paino on päkiällä ja kantapää irti, pääsee koko jalka liikkumaan paremmin. Tehtyjä harjoituksia itsessään on hieman hankala selittää sanallisesti, joten jätetään ne nyt pois. Joka tapauksessa treenin aikana ainakin yksi ihminen oppi rakastamaan valsseja niiden vihaamisen ja välttelyn sijaan. Ihan hyvin.
Sunnuntaina oli ohjattu peruskestävyyslenkki, jossa tarkoitus oli saada sykkeet omalle tavoitealueelle. Ryhmässä ei tainnut kuin yhdellä tai kahdella olla sykemittari, mutta sen perinteisen pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta ohjeen lisäksi saatiin vinkki, että juoksukaverin puuttuessa hengityksen pitää kulkea nenän kautta eikä peruskuntolenkeillä pitäisi tulla tarvetta haukkoa happea suun kautta. Ohjetta noudattaen pitäisi ilman sykemittariakin pysyä jotakuinkin oikealla sykealueella, jolloin harjoittelu on aerobisen kynnyksen alapuolella eikä lihaksiin kerry jumittavaa maitohappoa. Koska enhän mä ole tällaisiin koskaan ennen perehtynyt, niin aika pian huomasin, että se vauhti, jota ite olen lenkeillä koittanut pitää, on selkeästi liian reipas. Eipä ihme, ettei ole kauheasti jaksanut ja lenkkeily napannut :D Liian kova teho harjoittelussa, eli sykkeen ollessa aina siellä vauhtikestävyyden puolella) aiheuttaa nopeampaa väsymistä, sykkeen nopeampaa nousua ja maitohapon muodostumisen nopeutumista, koska kehon hapellinen tila "pienenee". Liian kova vauhti selitti myös ainakin osaltaan myös niskan jumiutumista osalla lenkeistä ja sen myötä aiheutunutta pääkipua. Olen laittanut tuon kylmän ilman ja/tai huonon asennon piikkiin, mutta selvisipäs sellainenkin, että kaulalta ja niskasta löytyy ns. apuhengityslihaksi, jotka joutuvat töihin, kun treeni menee liian kovaksi eikä helppo hengittäminen tuota kroppaan enää tarpeeksi happea. Niin että byebye lenkkiniskajumit ja -päänsäryt, en jää kaipaamaan. Valitin myös, että kun juostessa pohkeet muuttuvat helposti täysin jumisiksi puupökkelöiksi. Tähänkin tuli nopea neuvo, parempaa nesteytystä ja nilkat rennommin liikkeelle. Nilkan ollessa liian jäykkä, on pohjelihas koko ajan kireä, eikä pääse rentoutumaan edes hetkittäin. Varpaiden pitäisi osua askeltaessa viimeisenä maahan, jolloin askel on rennompi ja rullaavampi. Että ehkä tämä tästä, vähemmän vauhtia ja nilkat liikkeelle (vaatii muuten hieman aivotyötäkin muuttaa jotain tavaksi tullutta "automaattisesti" toimivaa juttua).
Lauantaina halusin osallistua pienryhmistä siihen, jossa käytiin teoriassa läpi urheilijan viikkotreeniä ja palautumista. Aloitettiin isosta mittakaavasta, eli siitä, miten vuosi jaetaan erilaisiin kausiin, jotka huipentuvat tavoitteena oleviin kisoihin/ajanhetkeen, esimerkiksi joillakin TopTeamilaisilla SM-kisoihin ja toisilla vieläkin suurempiin pippaloihin. Näin "treenikauden alussa", vaikkei nyt mitään sellaisia erityisiä The Tavoitteita meillä olekaan juuri ensi kesänä, aloitetaan ihan peruskuntokaudesta, joka jakautuu osiin 1 ja 2. Peruskuntokaudella 1 tehdään pohjaa kaikelle jatkon treenille ja parannetaan peruskuntoa ja -kestävyyttä. Peruskuntokaudella 2 jatketaan tästä ja siitä pari kuukautta ennen vaihdetaan kilpailuihin valmistavalle kaudelle ja lopulta kisakaudelle (n. 1 kk), jonka jälkeen pitää muistaa levätä ennen uuden kierroksen aloittamista. Suurin osa vuodesta (noin 8 kk) muodostuu peruskuntokausista, joten tällä on suuri merkitys kokonaisuudessa. Kullakin kaudella tulee keskittyä kerrallaan yhteen kolmesta ominaisuudesta (kestävyys, nopeus, voima), mutta muitakaan ei saa unohtaa, jottei saavutettuja tasoja menetetä.
Viikkosuunnitelmaa laatiessa vastataan kysymyksiin "Miksi?", "Mitä?" ja "Miten?". Tässä maailmassa koirien kanssa tehdyt normaalit kävelylenkit sisältyvät ihan arkiliikuntaan, eikä niitä huomioida treeniohjelmassa. Peruskuntokaudella tulisi vuorotella parin-muutaman ns. perusviikon,
yhden kovan ja yhen kevyemmän viikon tahdilla. Viikkosuunnitelma, tai
ainakin suuntaa antava luonnos, tulisi tehdä huolella, jota treeniä
tulee tasaisesti pitkin viikkoa ja jää tarpeeksi aikaa myös palautua.
Kehittymistä ei tapahdu ilman riittävää palautumisaikaa. Palautuminen tulee huomioida jo treeniä lopetellessa, jotta kroppakin saa hiljalleen palautua rasituksesta eikä pysähdy kuin seinään rankan harjoituksen päätteeksi. Mikäli kotoa löytyy vaikka mies, tai muu kaveri, joka ei usko palautumisen tärkeyteen, kannattaa tutustua hyperkompensaation käsitteeseen, jotta voi ymmärtää sen, että liialla harjoittelulla kehittyminen voi mennä vain alamäkeen ja lopputuloksena on niin kutsuttu ylikunnon tila. Palautteluaika treenien välillä vaihtelee 24 tunnista 48 tuntiin. Treenistä noin
80 % pitäisi olla peruskestävyysharjoittelua ja näiden harjoitusten
tulisi kestää kerrallaan tunnista kahteen. Perusviikkoon tulisi
mahduttaa keskimäärin noin kolme treenikertaa, joista yksi on puhtaasti
peruskestävyyttää, toisessa käydään vauhtikestävyyden alarajoilla osana
peruskestävyyttä ja kolmas lihaskuntoa/voimaharjoittelua. Eli suuremmilta osin nimenomaan sitä peruskestävyyttä ja lisäksi hieman voimaa ja nopeutta. Ns. kovalla viikolla sitten hieman enemmän/pidempään/kovempaa treeniä ja sen jälkeen sitten se kevyempi viikko, joka ei kuulemma tarkoita viikkoa sohvanpohjalla, vaan puolestaan hieman vähemmän/lyhyempiä/kevyempiä treenejä kuin aivan perusviikolla. Helppoa ja yksinkertaista? Ehkä joskus :D
Oma treenisuunnitelmaa luonnostelin sen verran, että tiistaisin on
ratsastustunti, jonka voi mieltää peruskestävyys/voimatreeniksi ja
keskiviikkoisin on agilitytreenit, joissa tulee mentyä yleensä aina
vauhtikestävyyden puolelle. Torstai on tällaisilla viikoilla selkeästi
lepopäivä, samoin kuin maanantai. Perjantaille tai lauantaille ajoittuu
aika selkeästi ihan se pelkkä peruskestävyyden treenikerta. Hieman
hankalasti nuo "pakolliset" treenit osuvat peräkkäisille päiville, mutta
käytännön syistä vaihtoehtoja ei oikein ole. Ratsastamaan en tietysti
ole nyt käytännön syistä johtuen päässyt ihan joka viikko ja välillä
ovat aksatreenitkin jääneet väliin, joten eipä tätä ongelmaa tosiaan
joka viikko ole. Talvikausikin alkaa TamSKilla kohta, jolloin
agilitytreenipäivä todennäköisesti vaihtuu keskiviikosta pois. Näin
täällä tällä hetkellä. Tällä viikolla huilailtiin ma & ti rankan
viikonlopun jälkeen, tai tietty noin tunnin kävelylenkit kyllä tehtiin
Arboretumissa tai metsässä, muttei mitään sen kummempaa. Keskiviikkona
aksattiin ja tänään kävin melkein tunnin juoksemassa (tarpeeksi hitaasti
juokseminen, jotta pysytään siellä peruskestävyyden puolella, on muuten
hemmetin vaikeaa) ja sen jälkeen vielä rentoa palauttelevaa kävelyä
puolitoista kilsaa Dinan kanssa. Huomenna suunnataan kotikotiin, jossa
voisi vielä maisemanvaihdon ilosta koittaa jaksaa tehdä hieman
vauhdikkaamman lenkin esimerkiksi lauantaina. Videolla yllä Dinan iloista menoa tänään tuolla kävelylenkillä. Piti ottaa hieronnan jälkeen ihan rauhallisesti ja tehdä rento lenkki, mutta minkä sitä itselleen voi, jos vaan on niiiin kivaa?!
Loppukysymys: Tuntuuko oudolta, että mä kirjoittelen blogiin tällaisia juttuja? Musta vähän tuntuu. Onko joku pitänyt mua joskus tai edes jossain määrin urheilijana? Sitähän minäkin. Hämmentävää. Saikos näistä jutuista joku irti jotakin omaan lenkkeilyynsä tai muuhun kuntoiluun? Ja hei, jos minäkin, niin kyllä kaikki muutkin tähän pystyy! :D Nimim. Paskassa kunnossa... Ja jos en mitään muuta lupaa, niin TopTeam-kauden lopussa lupaan olla paremmassa kunnossa. Tiedä sitten, kuinka fiksua tämänkin sanominen näin julkisesti oli :D
Viikonloppuna olimme Dinan kanssa ensimmäisellä TopTeam-leirillä Helsingissä. Treenipaikkana toimi Hurtta-areena Ruosilankujalla, kun taas majoittuminen oli varattu kahdeksan minuutin ajomatkan päästä Hellsten Espoosta Porarinkadulla. Koska viikonloppu sisälsi ihan mahdottoman paljon asiaa, viidet aksatreenit, parit fysiikkatreenit ja teoriat ja infot päälle, niin ajattelin itseni, ja näiden jorinoiden lukijoiden, säästämiseksi jakaa juttuja useampaan postaukseen.
Aloitetaan perjantaista ja menomatkasta. Saatiin Naalien jäljillä -blogin Reetta ja Lumo sekä matka- että majoitusseuraksi. Onneksi, sillä julkisilla kulkeminen koko viikonlopun ajan olisi ollut perin epämiellyttävää kaikkien tavaroiden kanssa. Noin kaiken kaikkiaan viikonloppu oli tosi onnistunut ja aikataulutkin menivät aika nappiin. Perjantaina lähdimme Tampereelta kohti Espoota jo ennen kahta. Saatiin ajella rauhassa ja majoittua sekä lenkittää koiratkin ihan rauhassa. Sitten olikin Vantaan puolella tiivis TopTeam-infopaketti, jonka ajaksi koirat jäivät hotellille. Hieman pelkäsimme, että kaksi suhteellisen haukkukerkkää otusta samassa huoneessa nostaa sellaisen metelin, että saamme häädön, tai ainakin vihaisen soiton respasta, ennen ensimmäistä yötä, mutta toisin kävi. Infosta palatessamme vastassa oli kaksi perin hiljaista ja unista pikkuotusta. Muutenkin majoituspaikka oli perin onnistunut valinta, sillä ympärillä oli ihan mukavasti lenkkimaastoa, huoneet olivat hiljaisia, sen vähän ainakin mitä ehdimme siellä hereillä viettää, ja huoneista löytyi vielä pieni keittiökin, jonka jääkaappi pelasti eväidensäilytysongelmat. Aamiainenkin oli monipuolinen, sisällöltään aika tavallinen (puuroa, jogurtit, leivät, hedelmät, myslit ja joitakin lämpimiä ruokia), mutta luksustahan se aina on, kun kaikki on valmiina tarjolla eikä tarvitse kuin syödä. Pientä miinusta aamiaisen myöhäisestä alkamisajasta, jota tosin pyynnöstä saatiin aikaistettua puolella tunnilla puoli kahdeksaksi. Onneksi, sillä muuten olisi aamupala melkeinpä jäänyt syömättä. Eli plussaa puolestaan asiakaspalvelusta, mutta toinen pieni miinus roskisten olemattomuudesta. Kakkapussia sai kantaa parhaimmillaan koko lenkin ajan, sillä roskiksia ei näkynyt oikein missään. Ei edes hotellin pihassa. Kaikkiaan kuitenkin ihan suosittelun arvoinen paikka, ainakin noin koirien kanssa majoitusta pääkaupunkiseudulla kaipaileville.
Itse infossa tutustuttiin viikonlopun kouluttajiin, jotka yllätysyllätys olivat lähes kaikki siinä kohta aivan vieraita. Lisätietoa valmentajista löytyy täältä. Itse valitsin viikonlopuksi edeltävällä viikolla koulutuksia Villeltä, Anulta, Sannalta ja Tiialta. Lisäksi oli vielä Tiian kaikille yhteisiä fysiikkatreenejä sekä Annen mentaaliluentoja. Infossa käytiin läpi viikonlopun kulku noin käytännössä sekä tarkennuksia teemaryhmien aiheisiin ja osallistujien toiveisiin. Käytännön juttujen lisäksi Tiia valotti hieman fysiikkatreenien taustaa ja omia ajtuksiaan agilitysta ja juuri ohjaajien valmentamisesta. Annen kanssa käytiin läpi ihmisten jakamista erilaisiin tyyppeihin sekä näiden eri tyyppien ominaisuuksia. Osallistujien joukosta löytyi varmasti edustjia kaikille yhdeksälle tyypille. Itse en tunnistanut itseäni erityisesti minkään yhden tyypin ihmiseksi, sen sijaan ainakin neljä eri tyyppiä vaikutti suurelta osin kovin tutuilta.
Ensimmäinen leiri perustui paljon osallistujien lähtötason määrittelyyn ja osaamisen kartoittamiseen. Treenit painottuivatkin erityisesti agilityn perustaitoihin ja niiden vahvistamiseen. Kuvassa vielä mun viikonlopun aikataulu noin hieman insinöörimäiseen tyyliin esitettynä. Kotitehtävät pohjautuvat enimmäkseen näissä treeneissä esiin nousseisiin asioihin, joita pitäisi kehittää. Lisäksi tuli tehtäväksi opettaa eteenpäin ainakin jokin leirillä opittu asia, sillä opettamallakin oppii.
Treeneistä kuitenkin lisää omassa postauksessaan, kunhan saan hieman ajatuksiani niistä jäsenneltyä ja selattua myös meille jälkikäteen jaettua materiaalia käsitellyistä aiheista. Tänään huilaillaan ja kevyesti lenkkeillään, niin josko huomenna oltaisiin Dinan kanssa palauduttu viikonlopun rasituksista jo aika hyvin. Vaikka eipä Dinalla ollut mistään rasituksista eilen illalla kotimatkan jälkeen tietoakaan. Pieni harmaa otti todella järkevästi kaikista lepotauoista (hotellilla, autossa ja häkissä) hyödyt irti, sillä virtaa riitti sunnuntain viimeisessäkin treenissä, siinä kun itsellä alkoi jalka painaa jo aika pahasti. Kotona kotimatkan jälkeenkin tuotiin lelua heitettäväksi ja kiskottavaksi minun väsyneen nenän eteen. Hyvähän tuo on, ihana harrastaa noin järkevän otuksen kanssa. <3
Näillä sanoin ihanaa alkavaa viikkoa sateisen harmaasta säästä huolimatta. Lenkkipolut kutsuu koirien kanssakin säällä kuin säällä! :D
