Suorassa olemisen vaikeus

Vuorossa terveyspohdintaa, jätä väliin jos ei kiinnosta :)

Mä olin seitsemän vuotta sitten aivan hukassa, kun vajaata viikkoa ennen wanhojen tansseja veti selkä niin jumiin, että autosta ylös nouseminenkin oli aivan tuskaa. Onneksi sain nopeasti ajan fysioterapeutille/hierojalle, jossa selvisi, että mun SI-nivel alaselästä oli hieman väärässä asennossa. Ongelma myös parani tuon käsittelyn myötä, joten wanhojen tanssit saatiin tanssittua, kuin mitään ei olisi ollutkaan. Luulin silloin tuon johtuneen runsaasta istumisesta (autokoulun teoriatunnit ja lukiossa paljon tunteja), mutta tällä hetkellä en ole asiasta enää niin varma. Sen verran kuitenkin otin opikseni, että yliopistoaikana kiinnitin huomiota istumisasentoihini ja koitin välttää löhöämistä, vaikka huonoissa tuoleissa se oliskin ollut monesti se miellyttävin asento... Vaivojakaan ei ollut.

Nyt kuitenkin viime maanantaina koirien kanssa lenkkeillessä Niihamassa jäisillä poluilla, joiden reunoja pitkin koitin mahdollisimman paljon kulkea paremman pidon vuoksi, alkoi hiljalleen sama kankeus iskeä alaselkään, joka vain paheni lenkin loppua kohden. Kotona hyvä kun pääsin taas autosta ulos ja sain koirat takapenkiltä pois. Illan verran kärsin ja koitin mahdollisimman paljon vain seisoa tai maata. Keskimäärin kaikki paikallaanolo oli siedettävää, mutta jokainen liike vihloi ikävästi alaselässä oikealla puolella. Aamulla varasin ajan fysioterapeutille, jonne pääsinkin jo puolen päivän jälkeen.

Niiiin tiesin, jo siellä metsässä, että ongelma on taas tuossa SI-nivelessä. Fysioterapeutilla kuitenkin selvisi, että tuskin tuo SI-nivel on ongelman syy, vaan pikemminkin seuraus, vaikkei sitä nyt varmaksi voi sanoakaan. Mun lantio oli aivan vinossa, oikea puoli ainakin sentin vasempaa ylempänä ja oikealta puolelta vielä kiertynyt eteenpäin. Todettiin myös mun oikean puolen olevan vasenkätiselle tyypillisesti heikompi. Useat liikkeet, joita fysioterapeutti pyysi tekemään, tein erilaisesti eri puolille. Ehkä tuosta oikeanpuolen heikkoudesta johtuen, on lihakset toimineet oikealla puolella hieman väärin, mikä voisi selittää sen, että pienehkö piriformis-lihas tuolla syvällä kankussa oli aivan jumissa. Fysioterautti käsitteli sitä varoen, mutta silti itsestäni tuntui, kuin jotakin tylppää piikkiä olisi siellä pyöritelty. Samaan paikkaan ilmestyi myös käsittelyn jälkeen komea mustelma. Ai miten niin jumissa...

Tuon käsittelyn jälkeen kotimatka sujui jo vähän rennommin, eikä ihan jokaista askelta tarvinnut enää varoa, joten eipä tuo ainakaan turha reissu ollut. Päivä päivältä selkä parani, ja perjantaina oli jo mustelmakin jotakuinkin kadonnut samoin kuin kivutkin. Näiden päivien aikana venyttelin fyssarin ohjeiden mukaan ja liikuin aika runsaasti niin metsissä koirien kanssa, kuin muutamaan otteeseen agiradallakin. Liikunnan jälkeen olo oli aina oikein hyvä. Mutta, kaikesta venyttelystä huolimatta keskivartaloa piinaa edelleen melkoinen kankeus ja lihakset on jotenkin todella todella kankeat sekä kankuista että takareisistä. Että sen suhteen ei nyt viikkoa myöhemminkään (aika lyhyt aika kyllä oikeastaan) ole vielä kovinkaan kivaa solmia kengännauhoja tai vaihtaa sukkia. Taitaa ainakin yksi hieroja/fyssarikäynti olla vielä siis edessä nyt alkavalla tai seuraavalla viikolla... Tosin yhden fyssarikäynnin taisin välttää, sillä oikean puolen pohjejumit ja yläselän lukot on voinu hyvinkin johtua tuosta samasta vinoudesta, ainakin osittain.

Suorassa oleminen on muuten yllättävän vaikeaa, kun on tietämättään oppinut kenottamaan joka paikassa. Yhden suihkun/hiusten pesun aikanakin jouduin (laskin!) korjaamaan pelkkää seisomisasentoa yli kymmenen kertaa! Ja ei, en ollut tuntia suihkussa, vaan korkeintaan 10-15 minuuttia. Myös sukkien jalkaan vetäminen on yllättävän hankalaa seisaaltaan, jos on tottunut "könähtämään" ihan vinoon, kun pitäisi kannatella painoa sillä heikommalla puolella. On tässä samalla ollut ihan mielenkiintoista tarkkailla myös omia muita piintyneitä tapoja: myös muunmuassa suihkussa pyörin aina samaan suuntaan ympäri. Päätin rikkoa rajoja ja vaihtaa suuntaa - tuntui oudolta. Onko kellään muulla tyhmiä, pieniä piintyneitä tapoja?

Mut eiköhän tää tästä. Jos sitä koittais pysyä suorassa ja välttää piriformis-jumeja (ehkä helpommin sanottu kuin tehty ja tiedostettu :D ), ni vois yrittää välttää näitä. Tosin lohduttavaa oli fyssarin toteamus silloin tiistaina, että todennäköisesti vastaavat vaivat vähenee koko ajan iän myötä, samalla kun paikkojen joustavuus vähenee, jolloin tuo SI-nivel ei enää niin helposti liiku virheelliseen asentoon. Terveisin "Ainakin muksuna hiukan yliliikkuvat nivelet". Tältä osin se vanheneminen vois tapahtua nopeasti, vaikka muuten enemmänkin tuo neljännesvuosisadan häämöttäminen parin kuukauden päässä enemmänkin ahdistaa. Vaikka jollain tasolla oon onnellinen siitä, että kaikenmaailman opiskelijasähläykset alkaa olla tiensä päässä ja toivottavasti pääsee kesällä viimeistään suunnittelemaan elämäänsä taas vähän pidemmälle kuin parin kuukauden päähän. Tällaisia positiivisia ajatuksia näin kevyesti maanantai-illaksi, olkaahan hyvät!

Karmee viikonloppu

Elämä alkaa pikku hiljaa voittaa pitkän viikonlopun jälkeen. Perjantaina oli iltaan asti tosi kivaa (tästä lisää myöhemmin), mutta Taavin kanssa painiessa iltaseitsemän aikoihin Lunan alkoi tehdä huonoa ja se oksensikin kolmesti. Osoitteenvaihdoksen jälkeen oli oksennusta tullut vielä lisää, eikä iltaruokakaan tietenkään maistunut. Lauantaiaamu puolestaan oli mun ratsastusreissun aikana alkanut ripuleiden siivoamisella...

Lauantaina päivällä Luna nukkui melkein koko ajan eikä meinannut pystyssä pysyä. Se oikein huojui seistessään. Ensiapuna kokeiltiin myös mun apteekista hakemiani (siellä suositeltiin) Aptuksen Attapectin-tabletteja, jotka vastaavat aikalailla ehkä paremmin tunnettuja valtavia Canikur-tabletteja. Apteekista saatiin myös mukaan 10 ml:n ruisku, jolla sit tarvittaessa saa nestettä edes vähän suuhun. Ruisku tuli myös todellakin tarpeeseen, sillä koko päivänä ei saatu Lunaa itse juomaan, eikä edes lihaliemi maittanut. Lauantaina illalla, kun pitkään aikaan ei ollut enää mitään tullut kummastakaan päästä ulos, koitettiin antaa Lunalle myös hiukan ruokaa: jauhelihaa ja hiukan muuta mitä nyt ajateltiin että sille vois maistua - mein nirso neiti. Lopputulos oli kuitenkin se, kuten myös sunnuntaina, että jokaisen syömisen jälkeen, vaikka ruokaa ois mennyt vaan muutama muru, tuli kaikki oksentamalla ulos. Sama meno tosiaan koko sunnuntain, vaikkakin vettä Luna sentään joi jo pari kertaa itse. Illalla mulle riitti toisen paha olo puoli kuudelta, kun tuli toistaiseksi viimeinen oksennus pihalle. Ärsytti ja harmitti. Ihan itkua nieleskellen laitoin Aleksin soittamaan Pyhäjärviseudun eläinlääkäripäivystykseen. Kävi hyvä tuuri, sillä saatiin aika jo puoli seitsemäksi Kokemäelle.

Meidän saapuessa eläinlääkäri totesi odottaneensa puhelun perusteella vielä hiukan huonokuntoisempaa, kuin mitä Luna sillä hetkellä oli, se kun käveli itse kuitenkin ovesta sisään. Nestehukka ei eläinlääkärin mielestä ollut vielä kamalan paha, mutta sen verran merkittävä kuitenkin, että ihonalaista nesteytystä ois hyvä koittaa. Lisäksi Luna sai myös kolme piikkiä, joista ensimmäinen - oksennuksenestolääke - tuntui niin ikävältä, että Luna meinas kiivetä mun olkapään yli, vaikka alkutilanteessa seisoi nätisti pöydällä :D Kaksi muuta, antibiootti- ja tulehduskipulääke-, pistosta ei tuntunutkaan taas missään. Kummasti virtaa tuli kyllä tuon kiipeämisen jälkeen jostain, sillä nesteytyksestä ei taas tullutkaan mitään. Ei saatu mein pienestä pidettyä niin hyvin kiinni, että se ois pysyny paikoillaan nestepussin neulan paikalleen saamisen jälkeen. Äh. Kolmella yrityksellä nestettä tais mennä ihon alle joitakin milli- tai senttilitroja... Paino oli viikonlopun aikana pudonnu keskiviikon 5,7 kilosta sunnuntain 5,3 kiloon eli aika iso osa kokonaispainosta noin pienellä.

Maanantaina paastotun yön jälkeen koitettiin houkutella Luna syömään ensin edes vähän kerrallaan ja nyt pikkuhiljaa koitetaan noita annoksia kasvattaa. Tähän asti on tarjottu riisiä, jauhelihaa, raejuustoa, hiukan padassa kypsennettyä lihaa ja hiukan perunamuusia. Ainoat kelvanneet on jauheliha ja liha, riisiä on vahingossa vähän mennyt niiden ohella. Älyttömän pieniä annoksia siis yhä ja edelleen, eikä nekään maistu kuin kolmesti päivässä. Useammin on yritetty, mut ei kiinnosta. Plääh. Nii ja maha on vähän löysällä yhä, ei onneksi mitään ripulia, mut sen verran tahmeaa kuitenkin että pesulle joutuu jokaisella kerralla. Mut eiks se tästä, on Luna niin paljon pirteämpi ja melkein oma ittensä sentään jo :)

Viikko kolmekuus, osa 1

Viime viikolla Lunan ei tarvinnut paljoakaan olla yksin, sillä usein Aleksin loppuu koulu jo silloin kun mun vasta alkaa tai päinvastoin. Pisin yksinolo taisi tulla torstaina ja sekin kesti vain noin kolme tuntia. Sanoinko joskus, että Luna ei oo tehnyt oikein mitään tuhoja yksinollessaan tai muutenkaan? No nyt on purtu yksien ulkohousujen kuminauha poikki, kaluttu kengännauhoja, revitty yksistä mun balleriinoista sisäpohjat irti ja yritetty rei'ittää pyykkikoria... Okei pieniä juttuja (onneksi!), mutta kyllä mua vähän nuo sisäpohjat ja pyykkikori silti harmittaa. Täytyy vaan ajatella, että parempi sitä noin viidentoista euron pyykkikoria on pureskella, kuin monen sadan euron sohvaa, vaikkapa noin esimerkiksi. :)

Tapahtumarikas viikko oli kaikin puolin, tosin maanantaina ja tiistaina törmäiltiin vain lenkeillä uusiin koirakavereihin. Keskiviikkona ja torstaina tuli mun pari kaveria käymään, jotka oli Lunalle vielä ihan uusia tuttuja. Kivaa kommenttia tuli molemmilta Lunasta, on se hieno ja söpö ja sitä rataa - niinhän se onkin :) Torstaina vaihtuivat myös viikonlopun koirapuisto- ja vauvaryhmäsuunnitelmat Euraan lähtemiseksi. Täytyykin ostaa taas Aleksille taskuunmahtuva pieni ja ohut kalenteri, jotta se pysyy kärryillä omista menoistaan tänäkin syksynä :D Viikonlopusta lisää alempana, sillä palaan nyt vielä keskiviikkoon, joka taisi Lunan (ja myös mun) puolesta olla se kaikkein jännin päivä tällä kertaa.

Keskiviikkoaamu meni ihanasti, nopean aamupissareissun (klo 7) ja syömisen jälkeen palattiin takaisin nukkumaan ja Lunakin rauhoittui ja nukahti nopeasti uudelleen. Kummallakaan meistä ei ollut siis aikaisin aamulla mitään, ennen kuin Aleksin kello soi joskus kymmenen jälkeen, joten nukuimme pitkään ja lenkille lähdettiin sitten vasta yhdentoista tienoilla. Lenkistä ensimmäiset kaksi kolmasosaa meni tosi nätisti, Luna seurasi nätisti ja vähän haisteli aina jossain jotakin pienen hetken verran, kunnes se haistoi tienreunasta pari makkaranpalaa (oletin näin sen vilahduksen perusteella, minkä kerkesin näkemään) ja nielas ne sit jo ennen kuin ehdin ottamaan koiran kainalooni ja tyhjentämään sen suuta. Voi että kun mua harmitti! Heti iski tietysti epäilys, että oliko ne nyt niitä myrkkymakkaroita, joita on uutisoitu Tampereelta, ja ihan Hervannastakin, löytyneen viime viikkoina. Siitä sitten vaan pienen pohdinnan jälkeen varaamaan aikaa eläinlääkärille. En mä ois pystyny nukkumaan moneen yöhön, kun oisin vaan miettinyt, että oliko niissä jotain ylimääräistä! Matkapahoinvoinnin vuoksi kotona syödyt ruuat tulivat ulos jo automatkalla keskustaan ja ne keräsinkin mukana olleeseen kakkapussiin, jotta lääkäri saa ne halutessaan tarkastaa. Tästä löytyi jokin epäilyttävä oranssi möykky normaalin ruuan lisäksi, joten lääkäri oli sitä mieltä, että on se paras vaan oksennuttaa vielä. Oksetuspiikki tehosi pian ja tavaraa alkoi tulla ulos. Pienen määrän eläinlääkärin luona syödyn potilasruuan lisäksi ulos tuli mahanesteitä ja kaksi makkarankuorta. Muuta ei löytynyt - onneksi. Kamala sitä pienen oksentelua ja tärinää/vapinaa oli seurata ennen pahoinvointilääkkeen tehoamista, mutta nyt pystyi olemaan kuitenkin jo lähes satavarma siitä, ettei makkaroissa ollut mitään ylimääräistä mukana. Loppuilta käskettiin ottaa rauhallisesti, ja niin yritettiin tehdä. Lunalla tosin oli hetken unien jälkeen jo ihan reilusti energiaa, mutta lenkille ei sitten enää lähdetty.

Kertokaa mulle, kuka ihme heittelee muuten vaan makkaranpaloja tonne tiensyrjiin??? Joo, en mä ymmärrä niitä myrkkymakkaroitakaan (ihan älytöntä touhua, josta tekijän pitäis joutua vastuuseen viattomia eläimiä myrkyttäessään - tässä en nyt enempää puutu siihen, sillä aiheesta vois kirjoittaa vaikka kokonaisen postauksen, niin paljon mua ne ärsyttää), mutta siinä on sentään joku pointti miksi niitä on missä on. Oonko mä vaan nykyhysteerinen, kun oletin, että sellainen myrkytetty ois just mein kohdalle sattunut, vai oliko tää eläinlääkärissä käynti ihan järkevältä kuulostava teko? Kertokaas mielipiteitä, miten itse olisitte reagoinu samanlaisessa tilanteessa ja mitä muita ajatuksia tää teissä herättää.

Kävin nyt tässä kirjoittamisen välissä läpi nuo viikonloppuna otetut kuvat ja niissä on julkaisukelpoisia sen verran, että taidankin säästää ne omaan postaukseensa, joka tulee sitten lähipäivinä :)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!