Ihan älyttömästi tuo ipana on kasvanut tässä meidän yhteisenä aikana. Ei kasvamista tietysti sillai koko ajan huomaa kun sen joka päivä näkee, mutta kun miettii ajassa taaksepäin, niin tajuaa kuinka paljon tuo onkaan jo muuttunut... Ei se mikään vauva enää ainakaan ole! Jalat on jo vaikka kuinka pitkät ja mun mielestä tuo hännänpääkin on paljon valkoisempi kuin aluksi. Kuonokin on kyllä venynyt silminnähden.
Vertailun vuoksi alla kuvat Lunasta tänään 12.8. ja hakupäivänä 15.7.
12.8. |
15.7. |
Noi korvat on ainakin naurettavan söpöt tollai pystyssä :D
Ja korvista puheenollen tuli mieleen reilu vko sitten otettu kuva, jota en mielestäni oo aiemmin julkassu. Tossa kuvassa on mun mielestäni jotain pupumaista? Koiranpentu, jolla on kissamaiset liikkeet ja pupunkorvat? Hmm...
On muuten jännä, kuinka erilaisia tavallisia asioita tulee tehtyä nyt koiran kanssa verrattuna aikaan, jona sitä ei vielä ollut. En esimerkiksi muista, että oisin seisonu ikinä tuolla pihalla pimeessä ja kylmässä (siellä on oikeasti tosi kylmä jo iltaisin, nytkin mittari näyttää vain 13 astetta!) ja kattellu vaan ikkunoista sisälle, että mitä muut häärää sillä aikaa. Tosi rauhoittavaa tavallaan, tai ainakin niinä hetkinä kun Lunakin haistelee ja on rauhallinen eikä sinkoile aitauksen päästä toiseen.
Eilen sateen jälkeen oli nurmikko tosi märkää ja minä tyhmä menin ulos kankaiset balleriinat jalassa. Harvoin on kengät niin täysin kastunu... Jaloissa oli hienot värjäymät sisälle tullessa - balleriinat oli tosiaan tummansiniset ja jalat sitä myöten kanssa melkoisen sinertävät.
Koira-arkeen ei oikein tämän enempää uutta nyt kuulu. Ollaan enimmäkseen oltu vain tässä kotona ja käyty pienillä lenkeillä ja järsitty muunmuassa porsaankorvaa, joka tuli uutena herkkuna muutama päivä sitten kaupasta. Tai on pari uutta leluakin taas tullut, mutta niistä taas lisää omassa postauksessaan myöhemmin. Alkaa tuota koiratavaraa olla sen verran, että hyvä jos saadaan ne kaikki omien tavaroiden kanssa edes mahtumaan autoon vajaan parin viikon päästä, kun lomat loppuu ja kouluarki alkaa :D
Tällä viikolla ohjelmassa on tosiaan keskiviikkoaamuinen eläinlääkärikäynti ja toivottavasti joku päivä Luna pääsee taas painimaan Jakken ja Tepinkin kanssa. Ensi viikolla puolestaan suunnataan kenties moikkaamaan kaverin kahta valkoista karvapalleroa naapurikuntaan, mutta siihen on vielä aikaa... Nyt taas unten maille - Luna nukkuu jo. Kauniita unia, oman kullan - ja koiruuden - kuvia!
Heh, nuo korvat tosiaan pistää silmään :D
VastaaPoistaMutta nopeasti ne kyllä kasvaa, puoli vuotiaine ne pitäisi jo näyttää ihan aikuisilta shelteiltä...
Meilläkin tuo hännän jahtaaminen on lempipuuhaa, välillä ihan hoipertelee kun on mennyt niin monta kertaa ympäri samaan suuntaa :D
No juu, tosiaan :D Oon kanssa miettiny, että jouluna viimeistään meilläkin ollaan sit jo muka aikuisia - tai ainakin vähän sen näköisiä :) kai se koirille tulee sama tilanne häntää jahdatessa kun itse pyöris pitkään eikä sit osaa hetkeen kävellä suoraan? Niillä on sentään neljä jalkaa ni ei niin helposti mee ehkä vaan nurin :D
PoistaIhanat korvat! :D
VastaaPoistaAika jännä väritys etutassuissa, näyttää tosi kivalta. Ja Lunaltakin löytyy näköjään tassuista pari "täplää". Rommillakin on niitä kanssa :)
Joo, kattelin niitä täpliä kanssa eilen, mut tavallaan ihan hauska että on eriväriset etutassut :)
PoistaMun blogissa on sulle haaste :)
VastaaPoistahttp://romminseikkailut.blogspot.fi/
Nonni, täytyypä käydä kurkkaamassa! (:
Poista