Aloitetaan ensin tuosta peten koiratarvikkeesta tilatusta paketista - tällaisia sieltä sitten paljastui:
Reunallinen peti raidoilla, http://www.petenkoiratarvike.com/tuote/koiran-peti-isabel-raidallinen-60x48x12-cm/31102099/ ja kokona tuo pienempi eli 60*48*12 . Peti on ensimmäisestä päivästä asti ollut kovassa käytössä, sillä Luna nukahti siihen ensimmäistä kertaa melkein heti paketista pois nostamisen jälkeen ja myöhemminkin siihen on aina silloin tällöin nukahdettu. Halusin koiralle jonkun sellaisen pedin, joka on oikeasti kivannäköinenkin, eikä vain peti. Nyt täytyy kyllä hankkia vielä yksi tai kaksi raitoihin sopivaa sohvatyynyä, jotta saadaan tää peti osaksi sisustusta sitte Tampereella :D
Sitte seuraavana varsinainen syy siihen, miksi ylipäätään aloin noita nettisivuja katsella, eli uusi talutushihna, http://www.petenkoiratarvike.com/tuote/talutin-jokke-jazzi-valkoinen-12-mm-x-180-cm/51151032/. Tuo sininen, jonka ostin aiemmin (kuva täällä, klik), tuntui parin käytön jälkeen kovin tönköltä ja hankalalta - ainakin tuon pienen pennun kanssa hihnaan totuteltaessa. Eli ehdottomasti pennulle hihnaa ostavalle suosittelen keskittymään siihen, miltä hihna tuntuu kädessä: onko se taipuisa ja kevyt ja kaikin puolin mukava käsitellä. Ja miksi halusin juuri tämän hihnan? Siksi, koska Tepille oli tällainen ostettu muutamaa viikkoa aiemmin vihreänä ja olin sitä itsekin muutaman kerran päässyt käsittelemään ja se tuntui hyvältä käsitellä.
Hihnan metsästys alkoi kuumeisella nettisivujen selailulla, ja lopulta sitten löysin tuon tuolta peten koiratarvikkeen sivuilta. Hihnan merkki selvisi sieltä ja firman sivuilta etsin jälleenmyyjiä Tampereelta ja parissa liikkeessä kävinkin tuloksetta. Harmittamaanhan se sitten jäi, kun en löytänyt ja piti lopulta pistää tilaus menemään. :) Pinkki ja punainen olis myös olleet vaihtoehtoja, mutta tiedän ettei Aleksi tosiaan halua taluttaa pikkukoiraa pinkissä hihnassa :D
Vähän ylimääräisinä tilasin vielä pari lelua, joista käärmeen, http://www.petenkoiratarvike.com/tuote/skinneez-plyysinen-k%C3%A4%C3%A4rme-38-cm/61612010002203/ , ihan sen hupaisan ulkonäön vuoksi :) Tästä lähtee todella paha ääni, kun tuon vingun rutistaa ihan lyttyyn ja päästää taas täyttymään ilmalla, oikein korvat sattuu :D
Toinen tilauksen lelu on leijona, http://www.petenkoiratarvike.com/tuote/skinneez-litte%C3%A4t-kissat-35-cm/61612010002220313/ , sillä aiemmin ostettu Skinneez-naamioeläin on ollu ihan tosi kiva lelu ja kyllä tämä leijonakin nykyään suosikkeihin lukeutuu. Näistä täytteettömistä eläimistä saa kivasti pienemmälläkin suulla kiinni eikä meillä näy vielä mitään kulumisen merkkejäkään. Näissä myös vinku on siedettävän kuuloinen eikä korvia riipivä. Musta nää löysät pehmolelut on ihan hirmuisen suloisia :)
Siinähän se. Tai oli paketissa sitten vielä pari pussia nameja - niitä menee koulutushetkinä ja pissakiitospaloina (kun tehdään asiat ulos) aika reilusti, vaikka itse koitan yhtä n. 1,5 cm x 2 cm palaa lohkoa vielä 3-6 palaan. Me ollaan tosiaan otettu sellainen linja tuon ulosopettelun kanssa, että aina ulos pissatessa tai kakkiessa tulee nami ja reilusti kehuja, kun puolestaan sisällä asioiden osuessa alustalle, tulee vain reilusti kehuja ja muualle vahinkojen tullessa siivotaan vaan sotkut mahdollisimman vähin äänin pois. Ihan hyvin tää on tuntunut toimivan, kun toi päiväsaikaan jo alkaa tajuta tuon ulko-oven suuntaan menemisen hädän yllättäessä.
Edellisten lisäksi on tavaraa tullut myös lahjoina, kuten alla oleva otus, tai sanottaisko ehkä mustekalaksi? Tää pitää kivaa kolinaa, kun vetää perässä ja koiran kiinnostus herää kyllä joka kerta. Vetoleikkeihin tää lelu on aika kiva, kun tästä saa niin hyvin kiinni.
Sitten on vielä ostoksia Euran lemmikkipalvelusta ja apteekista. Tällaisen pienen kong-lelun ostin ihan sitä varten, että jos kiinnostuisi välillä vaikka järsimään sitä varpaiden sijaan, mutta parhaiten se on kiinnostuksen herättänyt nameilla täytettynä. Liian helppo, kun tyhjenee heti :)
Samalla reissulla mukaan tarttui myös pieni pallo, joka vinkuin ensimmäiset noin kolme tuntia, ennen kuin vinku irtosi. Tarkistin kyllä heti, kun asian huomasin, että siellä se irtonainen osa kolisee pallon sisällä, eikä tuntuisi olevan vaarassa tulla ulos. Mittakaavaa tuosta kuvasta saa sen verran, että nuo alustan raidat ovat noin puolen sentin levyisiä, eli tää pallo on just sopiva tollaiseen pieneen suuhun :) - ainakin ekoilla viikoilla, nyt kulkee jo normaali tennispallokin ihan nätisti mukana.
Sitten vielä haettiin apteekista valmiiksi matolääke odottamaan, että saadaan antaa viikkoa ennen rokotuksia, eli jo ensi viikon aikana, kun tällä ipanalla tulee 11 vkoa täyteen. Niin se aika vaan rientää, sillä nyt maanantaina tulee jo kolme yhteistä viikkoa täyteen!
Tässähän ne nyt sitten oli. Tällä kertaa. Seuraavassa postauksessa taitaakin tulla ylisöpöjä nukkumiskuvia ja siihen voisin koittaa vähän yhdistää myös meidän (melko häilyvää) päiväohjelmaa... Nyt kuitenkin unikuvia silmiin ja hyvää yötä jokaiselle!
Meiltäkin löytyy mustekala ja vinku-pallo sekä pari noita täytteettömiä eläimiä. Yö aikaan menee hermot jos pentu keksii vinguttaa niitä joten ostettiin mustista ja mirristä sellanen vinkulelu jonka vingun vain koira kuulee, suosittelen! Halla tykkää kantaa sitä ja välillä se käy pään alle tyynyksikin :)
VastaaPoistaJoo! Tää on sen verran vielä nukkunut että ei varsinaisesti yöllä oo vielä (onneksi!) vingutellut mitään, mutta siinä aamulla sitten ensimmäisen ulkoilureissun jälkeen (n. klo 7-8), kun itse haluaisin vielä torkahtaa, niin pistetään melkoinen konsertti välillä pystyyn... On kanssa silmiin osunut jossain niitä hear doggy tmv. leluja mutta vielä ei oo tullut hankittua. Täytyykin kattoa niitä tarkemmin seuraavalla kerralla :)
PoistaKannattaa laittaa tohon kongiin ihan raakaa jauhelihaa sisään ja pariks tunniks pakastimeen, niin johan kuluu pennulla aika sen parissa puuhastellessa! Meillä tosin noi tyhjenee pakastuksesta huolimatta puolessa tunnissa :'D
VastaaPoistaKiitti ideasta :D täytyykin kokeilla joskus kun seuraavan kerran ostaa jauhelihaa. Se varmaan myös hiukan viilentäis kuumana päivänä?
Poista