Onni onnettomuudessa!

Toiset on tosiaan saattanu asiasta jo facebookista lukeakin, mutta aattelin nyt tänne tulla vielä nopeasti kertomaan mein pienistä kauhunhetkistä eilen.

Lähdettiin tosiaan ihan normaalisti kolmistaan lenkille eilen illalla ja mietittiin, että käydään vaikka tuolla läheisessä koirapuistossakin taas. Alkumatka meni ihan hirveän kivasti, mutta lähestyessämme koirapuistoa näimme, että siellä oli koiria harvinaisen monta, varmaan melkein kymmenen. Mietimme, että josko vain kävelisimme sittenkin ohi, mutta pienen aidanläpihaisteluhetken jälkeen näytti ja kuulosti koiraporukka aitauksessa niin rennolta, että päätimme kuitenkin mennä sinne mukaan.

"Musta on varmasti tositositosi paljon apua, kun makaan tässä söpönäni samalla, kun mamma yrittää kirjoittaa luentopäiväkirjojaan! <3"

Pian alkoivat isommat koirat riehua aitauksen toisessa päässä, mutta en ollut yhtään huolissani asiasta, ne kun näyttivät pysyvän tiiviissä porukassa tarpeeksi kaukana. Välillä sai joku näiden koirien omistajista hakea omansa hetkeksi rauhoittumaan, mutta äkkiä leikki taas jatkui. Luna haisteli rauhallisesti hajuja porttipäässä ja koitti vähän leikkiä hiukan itseään isomman kolmikuukautisen pennun kanssa. Kaikki oli siis tosi hienosti.

Kunnes isojen koirien leikki siirtyikin pian jo meinkin päähän aitausta. Ei mennyt kauaakaan, kun varmaan isojen koirien leikistä hiukan kierroksilla käyvä harmaa koira (rodusta ei mitään hajua, mutta iso ja melko roteva se oli) kiinnostuikin yhtäkkiä mein Lunasta. Vähän aikaa katsoin vain, että mitä nyt tapahtuu, kunnes tajusin, että se on oma pentu, joka kiljuu niin että korvat sattuu viiden metrin päässäkin. Siinä sitten useemman ihmisen voimin koitettiin saada koiria erilleen, lopulta siinä onnistuen - itsellä ei kyllä jalat liikkuneet, vaan koitin vissiin pikemminkin huhuilla Lunaa, kuin muuten auttaa. Ei siinä kauheasti kerinnyt miettiä ja tuo nyt näköjään oli oma reaktioni tällä kertaa. Tuo isompi koira ei kuulemma ikinä ennen ollut tehnyt mitään vastaavaa, joten eipä tilanteeseen voinut oikein mitenkään varautuakaan.

Luna löysi kämpän ainoa aurinkoisen paikan jonain aamupäivänä.

Luna ehti muutaman kerran käydä puolen metrin - metrin ilmalennoilla, kun iso koira heitteli sitä ja pelkäsinkin, että toiselle oli oikeasti sattunut jotain. Lopulta ei kuitenkaan märistä kyljistä ja selästä löydetty muuta kuin kuolaa ja kuraa. Ei siis mitään isoja haavoja eikä paikatkaan näyttäneet poikki olevan, kun ihan normaalisti siitä sitten kotiin käveltiin ja koitettiin rauhoittua. Kotona käytiin pesulla, kun Lunaa uudelleen tutkiessamme tajusimme sen haisevan pahasti ...no kirjaimellisesti paskalta. Jonkun oli tullut hätävetelät ja jämät oli takertuneet tietysti matkan aikana karvoihin kiinni. Jännää oli suihkuttelukin, mutta tulipahan mein haukusta taas hyväntuoksuinen :) Tosin ennen suihkua olis kyllä riittänyt ihan se tavallinen koiramainen hajukin :D

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ilta otettiin aika rauhallisesti ja käytiinkin sitten enää kerran nopeasti ulkona pissalla, kun turkki oli jo lähes kuiva. Aamulla sama, ja Luna pääsikin vielä köllöttelemään Aleksin kainaloon, kun itse lähdin pari tuntia aikaisemmin kouluun. Keskipäivällä päivän ensimmäisen luentoni loputtua käytiin Lunan kanssa kävelemässä taas pihan ulkopuolella ja huomasin, ettei mitään traumoja ollut ainakaan toisista koirista jäänyt, sillä yhtä uteliaasti tuo olisi halunnut mennä kaikkia vastaantulevia koiria moikkaamaan, kuten ennen tuota välikohtaustakin. Nyt iltapäivän luennon jälkeen lähdettiin vielä hiukan pidemmälle ajatuksena kävellä ainakin koirapuiston ohi ja katsoa pysyykö Luna ihan rentona. Ja pysyihän se. Itseasiassa Luna itse vähän jopa veti puiston portille ja päätinkin, että käydään siellä nyt sitten saman tien, kun ei muitakaan ollut paikalla. Luna itse löysi jopa jostain pallon, jolla halusi selvästi leikkiä. Pidettiinkin hetki siellä kahdestaan kivaa ja nautin, kun Luna pystyi olemaan rennosti häntä ylhäällä heiluen, eikä selvästikään pelännyt. Lähdettiin pois namien saattelemana, silloin kun fiilis oli hyvä, jotta ensi kerrallakin on taas kiva mennä "jatkamaan" leikkiä. Taitaa toi mein tyttö ihan selväpäinen sheltti olla, vaikka välillä onkin tosi jännää ja tullaan mamman jalkoihin turvaan. :)

Välillä täytyy halia <3

Halikaa tekin toisianne, sillä aina voi sattua yhtäkkiä jotain! Lunalta vielä paljon märkiä pusuja jokaiselle! :)