30.10.2013

Sitruunavalkosuklaamuffinseja

Herkkuja, taas :) Älä lue, jos tekee kovasti mieli jo nyt.


Näistä tuli ehkä parhaita muffinseja, joita oon ikinä tehnyt. Maku hyvä ja rakennekin täydellinen: pinnalta hiukan rapea ja sisältä pehmeä ja mehevää. Nam.

Ohje löytyy Urban Flavours -blogista, mutta tässä se nyt vielä omilla kommenteilla lisättynä:

150 g voita ja 1,5 dl sokeria vaahdotetaan.
Tähän vatkataan kaksi kananmunaa.
Seuraavaksi joukkoon lisätään keskenään sekoitetut 2,5 dl jauhoja,
2 tl leivinjauhetta ja 1 tl vaniljasokeria
sekä yhden sitruunan raastettu kuori vuororotellen
maidon (1 dl) ja sitruunamehun (1-3 rkl oman maun mukaan) kanssa.

Taikina annostellaan muffinsivuokiin ja lopuksi keskelle painetaan
sopiva pala, tai vaikka kaksi, valkosuklaata.
Sitten vielä muffinsit uuniin 200 asteeseen 15-20 minuutiksi, eli kunnes ovat kauniin värisiä.

(Oikein viitseliäs henkilö tekisi näihin vielä kuorrutteen esimerkiksi
ylijääneestä sitruunamehusta ja tomusokerista, mutta jätetään se koristelu nyt tällä kertaa väliin.)


Ja sitten herkuttelemaan. Toistan itseäni, mutta: Nam! Tekisi mieli ottaa vielä kolmaskin, mutta taitaa olla fiksumpaa tehdä vaikka leipä tai puuroa iltapalaksi...


ps. Oisko teillä pitkästä aikaa jotain aihetoiveita tai kysymyksiä? Onko Lunasta tai ylipäätään koirista jotain sellaista mitä mä osaisin vielä kertoa? Ruokia? Asunnon parhaita paloja? Mitään kiinnostavaa?! Kenkiä? :D

2 kommenttia: