Taavi

Maailman viidestoista ihme on löytynyt. Äitini, joka on aina pelännyt koiria, siis pieniäkin, ihan älyttömästi, hoivailee hyvin pian omaa karvakamua. Siis toisin sanoen mein kolmen kopla kasvaa helmikuun alkupuolella vielä yhdellä söpöllä nassulla ja seuraavaa joulua vietetäänkin sitten jo kuudentoista tassun kanssa. Apua :D

Jakke pienenä. Kuva: Joni N.

Mä oisin pienenä jo halunnu jonkun lemmikin. Nyt on sentään jo Luna tossa päiviä ilostuttamassa. Akvaario meillä oli vuoden tai pari ennen kuin itse täytin varmaan kymmentäkään, mutta vanhempieni kyllästyttyä levän hajuun olohuoneessa ja veden vaihtamiseen liian usein siitäkin luovuttiin (kalanruoka haisi muuten aivan hirveälle).

Tepi ihan pienenä. Kuva: Jaana N.

Oisin voinut sillon pienempänä ottaa koiran tai pupun tai söpön pitkäkarvaisen marsun, melkein mikä vain olisi ollut kiva. En mä tainnu kyllä kauheasti näistä haaveista kellekään puhua, kun tiesin sen olevan mahdotonta vanhempieni allergioiden vuoksi - "ne on allergisia kaikelle mikä liikkuu tai kukkii" No ei nyt ihan sentään. :D Taisivat myös huomata, ettei koirasta viikonkaan aikana, kun pojat olivat siellä hoidossa, mennyt nenä tukkoon.

Luna ihan pienenä

Nyt ne on isän kanssa totutelleet aina välillä ensin Jakken hoitoon edellismarraskuusta asti, viime kesäkuussa taas mukaan tuli Tepi ja heinäkuussa vielä Luna. Parasta siedätyshoitoa koirakammoiselle taitaa olla se, että tottuu koiriin ihan pienestä pennusta asti. Lopulta voikin sit todeta, että "en mä tiennyt aiemmin, että koiristakin voi alkaa välittää näin paljon" tai "en olisi ikinä uskonut, että muutan mieltäni näin paljon. Kun te olitte pieniä, niin mietin, että kuka hullu vielä lasten lisäksi ottaa vaivoikseen koiran". Niinpä. No lapset on jo isoja ja lentäneet pois pesästä, mutta kuitenkin. Tekis mieli sanoa, että mitä mä äiti sanoin!

Taavi 3,5 vkoa. Kuva: Terhi K.

Eli siis Taavi on Jakken pentu, joka jääkin nyt sen ainoaksi. Ekalla yrittämällä tuli tosiaan tuo yksi ja leikkauksen vuoksi enempään ei nyt sitten ole mahdollisuuksiakaan. Voisin kuvitella, että on pikkuveljenkin mielestä hienoa, että oman koiran jälkeläinen jää perhepiiriin. Taavi syntyi hieman yllättäen joulukuun 15. päivä, kun nartun kasvattaja luuli, ettei yhtään pentua olekaan tulossa.

Onneksi tuli edes yksi, eihän sitä enempää tarvitakaan. Taavissa on varmasti tarpeeksi, tai ainakin ihan sopivasti, mein vanhemmille! :)