19.11.2013

"Treenikavereita"? ja risteilyherkkuja

Viikko sitten tiistaina oli alkeiskurssin viimeinen (korvattava) kerta, josta muutama maininta tulikin tuossa edellisessä postauksessa. Keskittymisestä ei tosiaan tullut silloin  mitään ja olikin puhe, että olisi hyvä, jos päästäis vielä jollekin toiselle kurssille. Noh, nyt viikonlopun aikana totesin, että eihän siitä mitään tuu... Mulla on niin valtavasti kouluhommia, että en mä tahdo selvitä niistä nytkään ja tarttis täällä kämpässäkin pitkästä aikaa laittaa taas paikat kuntoon ja alkaa miettiä joululahjoja tosissaan (muutama ajatus on kyllä jo, että ihan kaikkia ei tarvi tyhjästä nyhjästä). Ja mitä kaikkea. Ois imurointia, markkinointia, pölyjen pyyhintää, tuotekehitystekniikkaa, rakennesuunnittelua, elementtirakenteita, pyykkejä, kiinteistön elinkaaritaloutta, tyhjennettävää matkalaukkua, kandityötä....... Äää. Ja Luna - se on ehkä näistä kaikista se aikaavievin. Ja samalla söpöin :) Mutta ei siis oteta mitään "koirakurssia" enää tähän loppuvuoteen, vaan harkitaan asiaa uudestaan esimerkiksi tammikuussa. JOS ois mun koulukiireet sitten edes hetkellisesti hiukan helpottaneet.


Nyt sit innokkaita vapaaehtoisia: koska Lunan kanssa kuluu kuitenkin osa joka päivästä, niin kaivattais ton kurssin sijaan nyt "treenikavereita", eli toisia koiria omistajineen harjoittelemaan mitä vain lähietäisyydelle (sillai kuin koirakoulussakin, eli opeteltais mm. omistajaan keskittymistä, vaikka kavereita onkin lähellä, kukin vois tehdä niitä juttuja, joita haluaa). Jos yhtään kiinnostunutta ilmoittautuu, niin nähdään jossain sopivassa paikassa tai vaikka meilläkin jos ulkona on kamala ilma tai hyisen kylmää. Ajankohdat on sovittavissa mun puolesta aika joustavasti, eli ottakaahan yhteyttä ne, joille puolivuotiaan pennun seura sopis! Tietty sekin käy että vähän aikaa "treenataan" ja sit päästetään koirat vielä hetkeksi vaikka leikkimään keskenään. :) Mut tavoittaa joko laittamalla kommentin tähän postaukseen, ettimällä mut facebookista tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen jennimarj@gmail.com .

Viime viikolla (? vai onko siitä jo enemmän aikaa, kamala kun aika kuluu nykyään nopeesti!) nähtiin taas myöskin Nala, jonka kanssa leikkiminen oli tosi kivaa :)



Perjantaina puolestaan käytiin taas kuluttamassa energiaa Mustin ja Mirrin pentupainissa, jossa tavattiin ihana Lili-merle :) Selvis myös että se on pentueesta, josta mäkin iha alun alkaen kyselin pentua, kunnes osui kohdalle Luna, joka sopikin sitten mein aikatauluihin paremmin... Liliäkin ois kiva nähdä joskus? :)

Mustista ja Mirristä matka jatkui suoraan Euraan Lunan nukkuessa tyytyväisenä omassa kopassaan takapenkillä. Eurassa Luna pääsi taas leikkimään poikien kanssa ja yrittämään, jos siitä Nellistäkin ois vihdoin saanut leikkikaverin, mutta eipä se vieläkään onnistunut. Normaalista viikonlopusta tää viikonloppu poikkes siinä, että me ei lähdettykään su-iltana Lunan kanssa Tampereelle, vaan jätettiin se mun vanhempien luokse hoitoon ja käännettiin Aleksin kanssa auton nokka kohti Turkua, jossa Baltic Princess odotti meitä ja muutamaa sataa muuta TTYn opiskelijaa. Risteily meni ihan nätisti (ainahan niitä tyhmiäkin mahtuu joukkoon), eikä kellään tutulle sattunut mitään. Maanantain joulubuffetissa oli ikävä kyllä jouluruokia tarjolla, mutta onneksi valikoimaa oli sen verran että mäkin sain mahan (liian) täyteen. Mun lämminruokalautaselta löytyikin uunilohkoperunoita, porsaan ribsejä, lihapullia ja sour&sweet wokkikasviksia - ei kovin jouluista siis :D Lisäksi oli tietty ainaiset kalapöydät, salaatit jne. joista kanssa kertyi lautasille kaikkia herkkuja. Se mitä oikeasti buffetilta odotin, oli jälkiruuat, eivätkä ne kyllä pettäneet tälläkään kertaa: tarjolla oli creme brulee-kakkua, tosca-piirasta, hedelmäsalaattia, hedelmä-/marjaminismoothieita, glögihyydykettä ... ja sokerina pohjalla punajuuri-kardemumma pannacottaa. Viimeiselle iso sydän ja täysi kymppi, vaikka oudolta kuulostaakin. Punajuuresta tuli tän jälkkärin ihana vaaleanpunainen väri ja kardemummasta ihanan jouluinen maku. Tätä mä kokeilen joskus itekin, täytyy koittaa metsästää reseptiä joskus sopivana hetkenä!




Ihanaa viikkoa kaikille! Loppuviikosta näyttäis taas pakastuvan, ni jos päästäis näistä kurakeleistäkin taas ainakin hetkeksi... :)

2 kommenttia:

  1. Heippa! Me voitas joskus tulla treenailemaan mielellään teidän kanssa! Asustellaan Tampereella, muutettu kesällä Säkylästä tänne. :) Meidän Tico sheltti on nyt vähän yli vuoden. Säkylässä ei tarpeeks sosiaalistettu sitä pentuna, joten muut koirat saa sen aika kierroksille eikä sen huomioo saa kyllä sillon millään itseensä, vaikka olis mitkä herkut ja komennot. Eli meillekkin tekis hyvää, että vähän matkan päässä olis koirakamu, mutta ensin tehtäs harjotuksia ja vasta sitten leikkimään :)

    - Jutta , jutta@live.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, ihan satakuntalaisia kamuja, mahtavaa! :) Laitan sulle sähköpostia!

      Poista