Mut sit niin se mun varsinainen asia kaikkien näiden kivojen kuvien ohella, joka tuli mieleen erään toisen ihmisen pohdinnoista tässä viime aikoina. Tovin myös mietin, onko tää asia nyt ihan tänne blogiin kuuluvaa, mutta annetaan mennä tällä kertaa... Tää on myös tovin jo viipynyt tuolla luonnoksissa viimeistelyä odottamassa. Siis:
Älytöntä, kuinka ystäväpiiri on muuttunut viimeisten vuosien aikana - tai oikeastaan se on kääntynyt täysin päälaelleen. Mulla ei Eurassa ole Tamperetta edeltäviltä ajoilta kuin ihan pari tai kolme kaveria, joihin tulee enemmän oltua yhteyksissä, vaikka kuitenkin olen koko aiemman elämäni (19 vuotta) asunut siellä. Elämä on kuitenkin potkinut kaikkia niin eri suuntiin, että ala-asteajoilta oikeastaan vain enää yksi ihminen kuuluu mun elämääni nykyään edes jossain määrin. Toisaalta ymmärtää, että näinhän tän kuuluukin mennä varsinkin nyt kun oma elämä on melko tiiviisti ollut pian jo neljä vuotta täällä Pirkanmaan puolella ja samoin monet muut on lähteneet pois kotikonnuilta. Tiedän, että moni vanhoista kavereista asuu edelleenkin Eurassa tai lähistöllä, mutta ei vaan ole tullut pidettyä yhteyttä - erinäisistä syistä. Yläasteaikaisten kavereiden kanssa tilanne on suunnilleen sama. Niitä on sentään vielä pari läheisempää jäljellä, mutta vähiin on nekin käyneet. Osaan haluis pitää enemmänkin yhteyttä, mutta koskaan ei tahdo aikataulut sopia yksiin. Tai sitten ei jaksa edes kysellä enää, kun aina tulee muutoksia tai kieltäytymisiä sieltä toiselta puolelta. Vähän masentavaa. Lukiossa puolestaan kaveriporukka oli jokseenkin samaa kuin jo yläasteella (pienehkön kunnan etuja, kun kaverit ei kaikkoa kaikki eri lukioihin, osa tietty lähti ammattikouluihin), joten vieläkään ei muutosta tullut kuvioihin. Muita kavereita aikana ennen Tamperetta oli joitakin myös tallilla tutuiksi tulleita. Näistä yhden kanssa nähdään silloin tällöin muissa merkeissä, sillon harvoin kun satutaan olemaan kotikonnuilla samaan aikaan. Siinähän ne suunnilleen olikin.
Tampere aikoina alkuun kaverit oli pääasiallisesti koulusta tuttuja, erityisesti mein kymmenen hengen tutorryhmän kanssa oltiin ensimmäinen vuosi aika tiiviisti tekemisissä, mut tässä neljän vuoden aikana sekin on hajonnut aika alkutekijöihinsä, kun jo saman koulutusohjelman sisälläkin kurssivalinnat ja oma kiinnostus vetää ihmisiä eri kursseille. Ekat kolme vuotta oli aika tietyt ihmiset, joiden kanssa teki kaikki harkkatyöt, mutta tää neljäs vuosi onkin mennyt ihan päinvastoin. Erityisesti nyt tämän kevään aikana on ollut sekä poikkeuksellisen paljon erilaisia ryhmätöitä että myös erilaisia ihmisiä, joiden kanssa olen niitä töitä tehnyt. Äkkiseltään laskien uusia ryhmätyötuttavuuksia on tullut reilusti yli kymmenen, joista osa sähköltä, tietojohtamiselta ja tuotantotaloudesta. Jännästi sitä on toisten kanssa jutellessa löytäny myös kaikenlaisia muita yhdistäviä tekijöitä, koulun lisäksi siis. Koulututtujen lisäksi olen yhden hyvän ystävän löytänyt myös ihan sattumalta, nähdään harvoin, mutta yleensä kun nähdään, niin jutellaan sitten kaikki edelliset kuukaudet halki ja poikki. Niin ja nyt Lunan tulon jälkeen nää ihanat sattumat on vaan lisääntyneet. Älytöntä, kuinka mein "koiraporukkaan" on osunut vaan ja ainoastaan ihania ihmisiä, jotka kaikki on vähän eri elämäntilanteista (toiset opiskelee, toiset on valmistunu ja etsii töitä, toisilla on jo lapsia...). Äkkiseltään vois luulla, että ainoa yhdistävä tekijä on koirat, mutta oon eri mieltä. Varmasti se sheltti on se suurin tekijä siellä, mutta kyllä siinä muutakin on, kun aina näiden ihmisten tapaaminen on mukavaa ja niitä oikein välillä jo odottaa. Kamalaa ajatellakin, että jos ei ois Lunaa, niin oisin tuskin tavannut näistä ihmisistä ketään. Nyt ois tosiaan kesä Eurassa edessä, enkä vielä tiedä miten selvitään siitä, kun kaikki noi tutut koirat ja ihanat kaverit jää tänne Tampereelle. Ei siis henkeviä keskusteluja koirapuistoissa värjötellessä moneen kuukauteen... No onneksi on Taavi, Jakke ja Tepi - toivottavasti saadaan myös shelttiseuraa sieltä suunnalta!
Mulla ei koskaan ole ollut mitään valtavaa ystäväpiiriä, vaan oon enemmän arvostanu niitä läheisimpiä ystäviä ja ollut sitten niiden kanssa mahdollisimman paljon tekemisissä. Oon ala-asteella erityisesti ollut se porukan hiljaisin ja ujoin, ehkä myös siksi parempi tutustuminen moniin on jäänyt. Kuudennella luokalla se pieni ystäväpiiri vielä ties mistä syystä hajosi ihan täysin ja olin yhden kesän aika tyhjän päällä. Onneksi alkoi yläaste ja luokkajaot sekoittui aika täydellisesti. Yläasteen, isoskoulutusten, isosleirien, lukion ja monien muiden lyhyempien juttujen aikana kasvoin ihan hirveästi henkisesti. Ja täytyy sanoa, että sama on jatkunu vielä yliopistossakin. Yläasteella vielä suunnilleen itkin luokan edessä pidettäviä esityksiä edeltävänä iltana, kun jännitti niin paljon. Jos suomea saa puhua, niin eipä se enää tunnu missään, nyt on kaiken maailman seminaareja ja esityksiä ollut niin paljon, että ehkä työelämässäkin jatkossa selvitään :) Mun yli ei enää kävellä, mä saan mielipiteeni sanottua ja mua itseasiassa kiinnostais eräät vastuullisemmat tehtävät tällä hetkellä hirveästi. Siinä on vain hieman ongelmia matkassa.
Mitä yliopistosta valmistumisen jälkeen, joka odottaa vuoden tai puolentoista päässä? En tosiaan tiedä. Tällä hetkellä itseäni houkuttaisi Tampereen ympäristöön jääminen, mutta voi olla, että muut syyt vetävät lähemmäs Poria tai Raumaa. Juurikaan Tamperetta kauemmas en halua ja toisaalta itselleni tuskin paljoakaan tulee olemaan töitä pienemmissä kunnissa. En tällä hetkellä myöskään osaa kuvitella asuvani kovinkaan kaukana työpaikasta, sillä jatkuva matkustaminen on jotain sellaista, josta en tykkää yhtään. Mutta tiedäpä siitä tulevaisuudesta sitten... Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten sanonut, että nyt asun Tampereella, oon seurustellut jo lähes kuusi vuotta, opiskelen rakennustekniikkaa TTY:llä ja mulla on koira, niin en todellakaan olisi uskonut. Sillon haaveilin enemmänkin opettajan tai toimittajan hommista.Kyllä se vaan niin on, että elämä kasvattaa - tosin siihen pitää kyllä itse aktiivisesti osallistua, jotta lopputulos on halutunkaltainen... Näitä pieniä pohdintoja näin iltamyöhään.
Tulipahan avauduttua, kiitos ja anteeksi nyt heti. :D
Herättikö tää jotain mielipiteitä? Onko jollakulla jotain samankaltaisia kokemuksia tai vaan ajatuksia asiasta? Voiko koirat yhdistää ihmisiä täysin eri lähtökohdista? Miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti