17.6.2013

Turvallinen koti karvaiselle termiitille?

Nyt siis omia ajatuksia siitä, mitä pitäisi kodissa huomioida ennen pennun tuloa ja vielä pennun ollessa termiitti-iässä.

Ensisijaisesti ajattelen että lattiat saisivat olla aika tyhjät - ei siis tavaroita, vaatteita tai muuta, minkä hajoamisesta/vahingoittumisesta tulisi mielipahaa - eli korkeintaan koiran lelut tms. koiran ulottuvilla. Tämä edellyttää myös omalla kohdallani ainakin tv-tason hyllyjen tyhjentämistä, sillä hyllyt ovat lähes lattian tasolla tai vain noin 20 cm lattiaa ylempänä, kuten seuraavassa kuvassa näkyy.


Kuvakulma voi näyttää hieman oudolta :D, mutta kokeilin miltä maailma näyttää tuolta lattiantasosta - pennun silmien korkeudelta. Kaikki paperit ovat kouluuni liittyviä, joten eiköhän ne senkin puoleen ole syytä siirtää turvallisempaan paikkaan... Samoin myös sohvapöydän alataso (vain n. 15 cm irti lattiasta) on ehkä syytä pitää alkuun melko tyhjänä.

Seuraavana mieleen tulivat kaikenlaiset johdot: niitä on tv-tason lähellä, tietokonepöydän alla ja ties missä milloinkin. Esimerkiksi puhelimen ja kannettavan latausjohdot roikkuvat vuorotellen olohuoneessa, keittiössä ja makkarissa. Pitäisikö ne nostaa ainakin ylös tai muuten suojata? Ehdottomasti ainakin laturien johdot, jotka eivät juuri ole käytössä, kannattaa ehkä siirtää turvaan.

Tämä (oikealla oleva kuva) on johto-ongelmakohdista ehkä suurin: tv-taso on päästään noin 30 cm irti tuosta seinästä, jossa pistokkeet sijaitsevat. Onko ainoa järkevä keino vetää vain tv-taso tuohon seinään kiinni, jolloin johdot eivät ole noin näkyvissä? Vai askartelenko johdoille jonkin kotelon esim. paksusta pahvista? Vai toimivatko eläinkaupoista saatavat "pureskelunestoaineet" niin hyvin, että sitä suihkuttamalla johdot saisivat olla rauhassa? En minä tiedä, auttakaa viisaammat minua :) Ja ei, näitä johtoja ei saa vedettyä esimerkiksi nätisti jalkalistan reunaa pitkin tuon kulman ympäri, sillä johdot ovat jo nyt kireällä. Pidemmät piuhat ostoslistalle?

Mitäs vielä...? No meillä on tuollainen rikkaimuri tuossa olohuoneen ja eteisen kulmassa, jonka telineestä tuleva johto saattaisi olla kanssa melkoisen houkuttelevaa järsittävää. Mihinkäs sellaisen metrin korkean, vaikkei kovin leveän, laitteenkin sitten piilottaa, kun kaapit ovat täynnä jo muutenkin? Äh. Tai kengät! Niitä löytyy itseltä sen verran, että ei jaksaisi kaikkia joka käytön jälkeen nostaa kenkäkaappiinkaan... Vai murehdinko vain liikaa? Okei, en tietenkään halua, että mitään tuhotaan (erityisesti niitä kenkiä! :D ), mutta meneekö tämä mietintä jo vähän yli? Olenko kuin esikoisensa saava äiti, joka on huolissaan ihan joka asiasta, mikä vain mitenkään liittyy vauvaan?

Mieleen tuli myös sellainen, että jos hommaisi tuohon eteisen ja olohuoneen väliseen oviaukkoon sellaisen oviportin, joka pitäisi koiran pois eteisestä, mutta itse pääsisi siitä kohtuu helposti kuitenkin kulkemaan. Tällöin saisivat kengät olla rauhassa, laukun pystyisi laskemaan kotiintullessa lattialle ja pyykit saisi kuivatettua ilman että kukaan (!) pääsisi repimään niitä alas kuivaustelineeltä ja rei'ittämään sukkia. Saisi siihen portin toiselle puolelle sitten tuon rikkaimurinkin! Eikö tämä ajatus kuulosta sentään ihan varteenotettavalta?

Sen sentään tiedän, että matot kääritään aluksi ainakin pois meidän lattioilta. Hieman mukavampi siivota pissoja tai pieniä pökäleitä muovilattialta kuin karvamatolta. Eihän jälkimmäisiä edes heti huomaisi tuolta viisisenttisten tummanruskeiden hapsujen lomasta...

Nyt on suojaukset hoidettu, mutta mihinkäs kaikki koiran tavarat mahdutetaan? Okei, keittiön kaapit ovat niin täynnä, että niihin on lähes turha edes kuvitella mahduttavansa ruokapusseja tms. Siivouskaappiakin on ehdotettu, mutta sekin on jo valmiiksi melkoisen täynnä. Vaatekaappeihin laittaminenkaan ei kuulosta hyvältä, vaikka jo siitä syystä että nekin ovat jo kohtuullisen täynnä. Nih, mistä lisää säilytystilaa? Mennään shoppailemaan ja ostetaan uusi kaappi!? Tietty. Tämä on vakavasti harkinnassa, sillä keittiön päätyseinälle olohuoneen suuntaan tai keittiöön kahden ikkunan väliin mahtuisi pieni kaappi. Siis sellainen, johon mahtuisivat herkut, ruuat ja muuta pientä. Mieleen on tullut myös jonkinlainen metalli- tai muu ämpäri, mutta ei siihenkään kaikkea sitä, minkä kaappiin saisi, saa kivasti. Ehkä. Tietysti voi ostaa pienempiä metallipurnukoita, joihin sitten esim. herkut saa näppärästi järjestettyä - vaikka siellä kaapin sisälläkin.

Tietysti sitä toivoo, että se oma pentu olisi se maailman kiltein ja ihanin, joka tottelee pelkästä ajatuksesta, oppii heti sisäsiistiksi eikä riko mitään, mutta kun ei sitä voi vielä tietää. Itsellä on siis tapana varautua asioihin ennakolta. On sitten ainakin konstit tiedossa, jos niitä tarvitaan! Pakkaan aina myös reissuun lähtiessä varmuuden vuoksi vielä yhdet ylimääräiset vaatteet - vaikkei niitä koskaan yleensä tarvitsekaan. "Jos kuitenkin...?" Noh, nyt olisi karvainen termiitti tältä osin tervetullut mahdollisimman turvalliseen kotiin.

Muita huomionarvoisia ajatuksia asiasta ruutujen sillä puolen? Tai kokemuksen mukanaan tuomia viisaita neuvoja?

Seuraava koirapostaus liittynee koiratavaroihin: mitä pitäisi olla mukana ja kotona odottamassa, kun pentu haetaan sitten lopulta pitkän odotuksen jälkeen kotiin.

2 kommenttia:

  1. Kompostiaidat, tuo jokaisen pentutalouden ihastuttava sisustuselementti! Niillä voi hyvin rajata pennulta ongelmallisia kohtia pois ja ite käytän niitä myös ovilla portteina. Neljän palan pakkaus maksaa jotain kympin pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan tämäkin harkintaan! :) (Taas niitä asioita joita tällainen "aloittelija" ei ikinä tulisi ajatelleeksi, ja kun ei kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu niin kai sitä rumempaakin sisustuselementtiä sit hetken katselee! :D )

      Poista