Pohja on siis digestivekeksejä (200g) ja noin 75g sulatettua voita. Keksit murskataan, sekoitetaan pehmeän voin joukkoon (mitä pienempää murua, sen kivampi levittää vuoan pohjalle - sentin paloista ei vielä oikein nätisti leikkautuvaa pohjaa saa) ja levitetään kerrokseksi irtopohjavuoan (halkaisija 22-24 cm) pohjalle. Ennen muruja kannattaa leivinpaperi levittää/leikata pohjalle tai pohjan ja reunan väliin.
Täytteen tekeminen kannattaa aloittaa liivatelehtien (6 kpl) laittamisesta runsaaseen kylmään veteen likoamaan. Jos käyttää täytteeseen pakastettua mansikkasosetta/mansikoita, kannattaa se myös sulattaa ja kokonaiset mansikat, joko pakastetut tai tuoreet, soseuttaa. Hyvä määrä sosetta on 2-3 dl. Siihen lisätään noin 1 dl sokeria sen mukaan, kuinka makeaa haluaa ja tietysti vähemmän jos esimerkiksi pakastetussa soseessa oli sokeria jo valmiiksi.
Sitten sekoita purkillinen rahkaa (250 g, esim. maustettua: vanilja, makea mansikka tms.) ja rasia maustamatonta tuorejuustoa (200g) sekä mansikkasose keskenään. Eri kulhossa vaahdotetaan vaniljakastike (2dl, esim. Flora vanilla). Seuraavaksi lämmitetään 2 rkl vettä tai sitruunamehua kiehuvaksi (itse suosin vettä, sillä sen saa kätevästi kiehautettua vedenkeittimellä) ja liuotetaan kylmästä vedestä lähes kuivaksi puristetut liivatelehdet siihen. Tätä kannattaa hetken sekoitella, jotta liuos hieman jäähtyy. Liivateseos kaadetaan ohuena nauhana tuorejuusto-rahka-marja-seokseen koko ajan sekoittaen. Tähän lisätään vielä vaniljavaahto ja koko seos kaadetaan vuokaan keksipohjan päälle ja laitetaan sitten jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi tai mielellään yön yli.
Hyytymisen jälkeen kakun voi koristella haluamallaan tavalla tai herkutella sellaisenaan. Itse suunnittelin vielä jonkinlaisia suklaakoristeita kakun päälle mansikoiden kanssa, mutta kaunis ilma houkutteli tällä kertaa enemmän... Tuoreet mintunlehdet olisivat tuoneet myös lisäripauksen kesäistä fiilistä kakkuun!
Tosiaan kakkua voi varioida helposti valitsemalla eri marjoja ja erilailla maustettua rahkaa tai tuorejuustoa. Jokainen tehköön oman maun mukaan :) Tämä resepti on kyllä lähellä täydellistä, sillä juustokakut, joissa on pelkkää tuorejuustoa (ei rahkaa), ovat mielestäni vähän liian "kovia", kun taas pelkästä rahkasta tehty moussekakku on usein liiankin pehmeää. Omasta mielestäni myös mansikat kuuluvat ehdottomasti kesään - ja erityisesti juhannukseen. Seuraava kakku saattaakin olla vadelmainen, kunhan vain vadelmakausi kunnolla pääsisi vauhtiin. Niitä herkkuja odotellessa....
...ihania kesäpäiviä ja mahtavaa juhannusviikonlopun jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti