27.6.2013

Pennun etsimisestä

Piti kirjoitella pennun tavaroista seuraavaksi, mutta se jääköön siksi, että olen taas Tampereella ja saan otettua kuvat niistä tavaroista, joita jo ostettiin. Lähdin siis muutamaksi päiväksi hellettä pakoon pois kaupungista ja palailen, kun nämä ilmat tästä hieman viilenevät joskus toivottavasti viikon alkupuolella. Nyt siis hieman juttua siitä, miten löysimme pennun.

Keväällä selailin koirasivuja kattavasti, etsin myynnissä olevia koiria, lueskelin juttuja vähän kaikesta asiaan liittyvästä jne. Jonkun meinasi joitakin kertoja mennä hermo, kun harvase ilta huikkasin aina että "tuu nyt katsomaan kuin söpön mä nyt löysin" tai muuta vastaavaa.


Alunperinhän oli tarkoitus ottaa koira vasta elokuun lopussa, siinä koulujen alkaessa, kun kummankin kesätyöt olisivat ohi. Ihan ensimmäisiä kyselyjä teinkin pirkanmaalle (kennel löytyi rotujärjestön kasvattajalistalta), jossa astutus oli juuri silloin huhtikuun lopulla tehty ja jossa pennut syntyvät juuri näinä päivinä (juhannuksen jälk. vkolla). Täältä sen pennun olisi voinut saada silloin elokuun lopulla., mutta itse kun en kerran töitä saanut, niin ajatus muuttui ja aloin etsiä pentueita, jotka olisivat syntyneet jo toukokuun lopussa ja joiden luovutus olisi siis jo heinäkuussa. Rodusta päätettyämme parhaina lähteinä toimivat kennelliiton pentuvälityssivut ja rotujärjestön kasvattajalistaus. Pentuvälityssivuilta löytyi muutama pentu silloin toukokuun viimeisinä/kesäkuun ensimmäisinä päivinä ja laitoinkin kyseisiin paikkoihin sähköpostia. Näistä oli kuitenkin joku ehtinyt kysellä jo ennen meitä ja pennut menivätkin kaiketi ensimmäisille katsojille. Jälkimmäisestä, eli kasvattajalistalta, kävin läpi erityisesti pirkanmaan ja satakunnan alueella olevat kasvattajat, mutta muitakin vilkuilin. Ylöjärveltäkin kyselin (pennuilla hei sama syntymäpäivä kuin itselläni! :D ), mutta silloin parin päivän jahkailun vuoksi kaikki pennut olivat jo varattuja... Seuraava mahdollinen pentu löytyi muutaman sadan kilometrin ajomatkan päästä rannikolta. Noh, tuo "toinen puolikas" ei oikein ihastunut siihen, että ensin pitäisi lähteä ajamaan kauas vain katsomaan pentuja ja sitten myöhemmin vielä tietysti mahdollisesti hakea niistä yksi... Bensa on kallista ja mitä vielä :D No onhan se tietysti.

Hetken siinä oli vähän sormi suussa, että pitääkö nyt oikeasti odottaa sinne elokuun loppuun asti? Kaikki keinot tuntuivat tulleen käytetyiksi tämän rodun kohdalla. No ei onneksi: Ylöjärven kasvattajalta tuli uudestaan sähköpostia, että joku, joka oli heidän pennuistaan varannut yhden, oli varannut myös muualta toisen ja päätynyt siihen toiseen, eli yksi olisi vapaana! "Jeii!" Ja eikun sopimaan aikaa, jolloin pääsisimme pentua katsomaan... Onneksi olin "kaikki varattuja"-sähköpostiin silloin aiemmin vastannut vielä olevani kiinnostunut, mikäli pentuja vielä vapautuisi. <3


Nyt meille siis tulee pentu, joka on syntynyt minun syntymäpäivänäni ja haetaan päivää ennen toisen syntymäpäivää kotiin. Yksi pentu = kaksi synttärilahjaa. Eikö vain?! :) Kyllä siinäkin jotain taikaa pitää olla että täytin tänä vuonna sen 22 vuotta 22. päivänä...

Tämä postaus on kirjoitettu kesän ensimmäisiä vadelmia syöden ja oli kyllä herkullisia!


Postauksen kuvat: http://publicphoto.org/ ja http://www.publicdomainfiles.com/ .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti