Huhhuh ja hellurei. Nyt on kolmosetkin korkattu maanantain kisoissa TamSKilla. Tuomarina kaikilla radoilla oli Minna Räsänen. Tarjolla oli 2x agi + 1x hypäri, mutta totesin, että otetaan nyt kolmen kuukauden tauon ja luokkavaihdoksen myötä ihan sellainen pehmeä lasku kahden agiradan muodossa. Ja agiradat, koska puomi ja A-este on Dinan lemppareita. Vähän tää pohditutti etukäteen, että mitenköhän kaikki taas sujuu, varsinkin kun päivälenkillä ennen kisoihin lähtöä Dina näytti kaikki apinanmerkkinsä... Sekä mun että Lunan tais meinata hermo mennä tuohon kakaraan hetkittäin. Siksi se ehkä onkin niin paras - ei taida aikuistua kunnolla koskaan :D Ei vaan, osaa se fiksustikin olla, yllättävänkin usein.
Radat oli tosi kivoja ja juostavia, mikä sopi oikein hyvin meille. Ensimmäiseltä hyvä HYL (video yllä) ja jälkimmäiseltä huonompi HYL (video alla). Ensimmäinen sujui kaikinpuolin ja tuntui tosi hyvältä, paitsi että menin sitten unohtamaan toiseksi viimeiselle hypylle takaakierron, joten unohduksen vuoksi ohjasin hypyn väärinpäin... Täysin oma kämmi siis. Jälkeenpäin videostreamista tuota omaa suoritusta kellottelin, ja oltaisiin varmaan voitettu ja saatu ensimmäinen agisertikin (hui!), jos ois omat ajatukset pysyneet kasassa loppuun asti. Muuten rata tuntui tosi hyvältä, mulle ei tullu yhtään liian kiire, eikä tullut huidottua ja heiluttua mitään turhia, kaikki vain sujui, sillai hiukan itsellään. :) Mutta tätähän tää on, pienten osien keräilyä. Eiköhän sitä joskus saa pakan kasaan, että kun sujuu, niin muistaa silti ohjata, tai ainakin keskittyä, myös ihan loppuun asti. Eikä se nyt harmita. Päivän tavoite oli hyvä fiilis ekoilta kolmosten radoilta, ja erityisesti tuon ekan radan myötä kyllä vahvistui fiilis, että kyllä me tällaisista Dinan kanssa jo selvitään. Että kyllä me ihan oikeassa paikassa ollaan. Kolmosissa.
Toisella radalla kusi taas hiukan kaikki. Oli tuolla hyvä pätkä keinulta puomille, mutta ennen ja jälkeen sen hajoili vähän se ja tuo. Hirveästi oikeasti on kaikki kiinni omasta päästä. Jäi lähdöstä asti vähän sellanen kiireenfiilis ja se oli siinä sitten. Ei Dinakaan ihan niin täpöillä ollut mukana tekemässä kuin ekalla radalla, mutta taitaa peilata vaan sitä omaa kiirettä ja sen myötä tullutta säätämistä, sähläämistä ja hätiköintiä. Ekalla radalla fiilis oli omassa päässäkin sellainen tyyni ja luottavainen, tässä ei. Täytyy vielä vähän pohtia miten sitä saisi jatkossa sen oikeen fiiliksen ja vireen itsellekin, koska toi Dina reagoi taas niin äärettömän herkästi just siihen omaan oloon. No ens kerralla tosiaan sitten paremmin, ainakin toinen rata. Seuraava kerta lienee joskus huhtikuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti