1.6.2016

Yksi hyvä, yksi huono

Oltiin sunnuntaina taas Dinan kanssa kisoissa. Tällä kertaa Ylökkillä Ylöjärvellä kahden radan verran. Hypärikin olisi vielä ollut mahdollisena, mutta en ollut sille ilmoittautunut, koska ensimmäinen LUVA tuli justiinsa hypäriltä, eikä sellaiselle siis ole tarvetta. Eikä kyllä Dinakaan vielä pysty kolmea rataa tekemään samana päivänä, ainakaan kunnon fiiliksellä. Tuomarina oli Johanna Wüthrich ja radat oli aika kivoja ja selkeitä, ehkäpä miellyttävimmät ykkösten radat tähän asti. Juoksutkin loppui just sopivasti ennen kisoja. Postauksen kuvista suurensuuret kiitokset Sirpa Saarelle, ja videosta Aleksille, joka viitsi lähteä mukaan.






Ekalla radalla kaikki meni aika nappiin ja saatiin puhdas suoritus. Dina ei ollut oikein tahmea, mutta ei se kyllä kaikkein pirteimmilläänkään ollut. Hävittiin ajassa useempi sekunti todella pikkuiselle kleinspitzille, joten ei todellakaan kaahailtu :D Suoritus oli kuitenkin kuusi sekuntia alle ihanneajan, joten A-radalta saldona nolla ja sitä myöden myös toinen LUVA kolmannella sijalla. Aika huippua! Alla videota radasta.



Toisella radalla alku oli ensimmäistä parempi, ja vauhtiakin oli enemmän, mutta neljän esteen jälkeen homma pysähtyi. Kirjaimellisesti siis. Dina jäi tuijottelemaan kentän avoimessa päädyssä seisovaa Aleksia. Äh. Eihän tosta kaiketi ois tullut kuin 5vp ja tietty aikaa kulunut, mutta jotenkin omat pasmat meni sekaisin siinä toisen huomion kalastelussa, että se siitä radasta sitten. Maaliin päästiin mut ei kovin tyylikkäästi. Ja kepitkin tais lopulta jäädä kesken, kun ei vaan toiminut enää, sieltä se HYLkin sitten tuli, mitä ennen oli siis virhe siitä pysähtymisestä ja sen jälkeen ennen keppejä vielä hypyn ohituksesta. Videokin alkaa vasta pysähtelykohdasta, joten se jää nyt näkemättä. Olisi edes hyvä alku ehtinyt tallentua, ni voisin edes harkita sen nettiin lataamista... Mutta vinkkinä ja note to self: tutut jonnekin yleisömassan joukkoon, ei yksin näkyvälle paikalle seisomaan!







Ens tiistaina suunnataankin sitten yhdelle radalle Raumalle. Saa nähdä ollaanko sen jälkeen kakkosissa vai, jatketaanko vielä viidennet kisat ykkösissä ennen juhannusta. Onhan tää aika huimaa :D

2 kommenttia:

  1. Tosi mukavan oloinen blogi sulla :) olis tosi kiva kuulla pientä katsaus sun koirien lisäksi myös susta eli mitä teet ja mitä suunnitelmia sulla on tulevaisuudelle? Miten päädyit hankkimaan shelttejä ja onko tulossa lisää koiria lähivuosina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Koitan aktivoitua tän kanssa paremmin tässä taas kun saan loputkin koulutyöt tehtyä. Kiitos ideoista!

      Poista