29.6.2016

Voihan TopTeam!

Kesäkuun alussa aukesi ilmoittautuminen TopTeamiin, eli tuollaiseen agilityn valtakunnalliseen valmennuskokonaisuuteen. Jo nyt huipulla olevien lisäksi valmennusohjelmaan kaudelle 2016-2017 etsittiin myös uusia "tulevaisuudenlupauksia". Lisätietoa TopTeamista löytyy Sagin (Suomen agilityliiton) omilta sivuilta. Nettihakemuksen lisäksi palauttaa piti videoesittely itsestään ja koirastaan, videoitu ennakkotehtävä sekä videoitu kisa(nomainen)suoritus. Näiden perusteella valittiin jatkoon 60 varsinaista koirakkoa ja muutama varakoirakko. Hain TopTeamiin oikeastaan ihan hakemisen ilosta, ja hieman pessimistisesti ajatuksella, että eipä tässä nyt ainakaan mitään häviä. Kaikesta epäuskosta huolimatta meidät, jotka aloitimme koko lajin vuosi sitten alkeiskurssilta, valittiin alunperin 4. varasijalle. Eli ilmeisesti meissäkin nähtiin jonkinlaista potentiaalia! Varasijallakin olevat saavat kuunteluoppilaina osallistua leireille ja tarvittaessa (sairastumisten tai muiden peruutusten vuoksi) voivat nousta myös koirakkopaikalle. Tässä vaiheessa elämää ja harrastusta olin aika iloisesti yllättynyt tästäkin. Leireiltä oppii tällainen keltanokka varmasti paljon myös ihan kuuntelemalla. Toki on hienoa, jos vaan päästään itsekin tekemään, kokeilemaan ja erehtymään, jos ei nyt kaikilla neljällä leirillä, niin edes osalla.

Nuo alustavat tulokset saatiin tietoomme vielä ennen juhannusta, ja paikka pitikin lopullisesti varmistaa viimeistään juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Näin ollen juhannusta edeltävällä ja myös sitä seuranneella viikolla ajatukset pyörivät jonkin verran TopTeamin ympärillä. Varsinaiset viralliset tulokset saapuivat tänään 29.6.2016 ja lopullinen paikka meillä on nyt 2. varakoirakkona eli voisin kuvitella, että ainakin joillekin leireille päästään muutakin kuin vain kuuntelemaan. Huippua! Ja mikä vielä parempaa, kaksi neljästä isommasta leiriviikonlopusta on Pirkanmaalla (TamSK + SDP Lempäälässä), joten kulkemista ja majoituksiakaan ei tarvitse jokaiselle leiriviikonlopulle murehtia, oli Dina mukana tai ei. On tämä aika hauska ja todella mielenkiintoinen mahdollisuus. Vuoden päästä on taas lajin parista paljon enemmän tuttujakin, eli melkoinen verkostoitumismahdollisuuskin, jos niin nyt voi sanoa :D Jotenkin ihan käsittämätöntä, että tällä kokemuksella päästiin mukaan, että on kai sitä jotain sitten tehty oikein.

Tarkemmat tiedot valituista: www.agilityliitto.fi/uutiset/topteam-koirakot-kaudelle-2016-2017-valittu/

Jee!

Tämä näin tilannepäivityksenä tällä hetkellä, sillä varsinaisesti aloitamme vasta elokuussa, jolloin on ensimmäinen leiri pääkaupunkiseudulla. Varmasti koitan myös tänne blogiin koostaa näistä viikonlopuista jonkinlaisen paketin. Lisäsin myös blogiin uuden TopTeam-tunnisteen, jonka alta tähän liittyvät postaukset löytyvät jatkossa.

Täällä ollaan aika innostuneissa fiiliksissä ja näin vaan lähdetään kohti uusia haasteita! Kannatti hakea mukaan epäilyksistä huolimatta!

ps. Meidät nähdään myös mukana perjantaina iltapäivällä/illalla Agirodussa Mini1 A- ja B-radoilla. Saa tulla moikkaamaan. Tuo siis heinäkuun kahdeksantena. Agirotu jatkuu muuten kyllä koko viikonlopun, ja siellä on varmasti paljon nähtävää, joten kannattaa poiketa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti