Pari pientä juttua nyt tuli kuitenkin mieleen:
- Ensinnäkin, muistatteko sen pinkkiraidallisen mustan pedin, jonka ostin Lunalle joskus syksyllä? Vähäisen käytön vuoksi yritin tovin myydä sitä facebookin ostomyynti-palstalla, mutta koska kysyntää ei oikeen ollut (peti paljastui aina liian pieneksi sit lopulta), niin peti päätyi nyt meille kotiin sunnuntaina kotiutuvan Taavin pediksi. <3
- VAROITUS: Ällösöpöjä pentupallerokuvia tulossa sunnuntaina tai maanantaina!
- Ja sitte tarttisin mielipiteitä. Oon harkinnu korvaavani noi seinällä olevat kalla-taulut kokoa 50 cm x 70 cm Luna-tauluilla. Kehykset ois siis tarkoitus säilyttää, sillä nuo kallat ovat vain kaupasta pari vuotta sitten ostettuja julisteita ja uudetkin ois tarkoitus toteuttaa samalla idealla tilaamalla sit joskus valittavista kuvista oikeen kokoiset julisteet esimerkiksi ifolorilta. Tällä hetkellä näyttää siis tältä:
Mutta siis haluaisin tohon tilalle kuvat, joista toinen vois olla talvinen, esimerkiksi:
Ja toisesta mulla on mielikuva, jossa Luna ois valkovuokkojen joukossa. Tähän hätään niitä valkovuokkoja ei kuitenkaan oo saatavilla, mutta miltä kuulostaa? En halua mitään liian kirjavaa, mutta musta tää kuulostais ihan hyvältä, mites teistä? Onko "liian Lunaa" tai liikaa Lunaa? :D
- Lisäksi haluaisin teiltä ajatuksia ja ideoita uusiin postauksiin. Kysymystenkin pohjalta kyllä vois jotain rakentaa. Tekis niiiin paljon mieli kirjoittaa jotain, mutta kun on pää tyhjä, niin ei tää oikeen toimi. (Kyllä mä vielä joskus kenkänikin esittelen, mutta tällä hetkellä se ei nyt tunnu hyvältä, kun näitä kilometripostauksia on ollu tässä muutenkin :D )
Itse pidän enemmän niistä "jääkuvista" vaikka on tuokin kuva Lunasta suloinen! Kannattaa esimerkiksi Grouponia seurailla, sieltä aina välillä löytyy tarjouksia canvas-tauluihin, jos sellainen kiinnostaa. Toinen kuva voisi olla hieman kauempaa ja toinen lähempää =)
VastaaPoistaPostausehdotuksia ei tällä hetkellä oikein tule mieleen... Ehkä voisit tarkemmin esitellä teidän päivärytmin (vai onko tästä jo kirjoitus?) tai lenkkeilymaastoja kuvien kera kaupungissa/maalla?
Okei, täytyykin käydä ne jääkuvat vielä läpi. Tullu otettua noita nyt taas aika reilusti ni ei muistakaan oikeen mistä on niitä "parempia" otoksia... Ja tosiaan julistelinjaa oon aatellu, ni jätetään nyt noi canvakset väliin tällä kertaa :)
PoistaToi kauempaa-lähempää pointti oli kyllä ihan hyvä. Esimerkiksi toi lumikuva vois hyvin olla vaikka se mikä on hiukan kauempaa, tulis vähän maisemaakin mukaan.
Tuiskos lenkkeilymaastopostauksesta yhtään mielenkiintoisempi keväällä tai kesällä kun näkyy muutakin kuvissa kuin valkoista? :D mut ehdottomasti laitan tänkin korvan taakse. Päivärytmistä oli pentuaikana (elokuussa?) jokin postaus, ja se on kyllä vähän vaikee aihe, kun meillä ei opiskelijoina mitään ihan kauheen tarkkaa päivärytmiä ole. Aamut alkaa 7-10 ja nukkumaan mennään 10-01 ja koulupäivät on molemmilla vähän mitä sattuu ni joka päivä on vähän omanlaisensa :) Tietty tätäkin vois miettiä tarkemmin
Musta uusien taulujen/ Lunan kuvien laittaminen on hyvä idea. Loppuviimeks ku noita kalloja kattoo, ni ne on omalla tavallaan aika hautajaismaiset, vaikkakin kauniit. Eikä oo ainakaan musta "liian Lunaa" toi sun ideas. Kuulostaa kyllä todella hyväitä!!
VastaaPoistaHienoa että kuulostaa hyvältä :) Ja kiva saada mielipiteitä lisää.
Poista