Alkusyksystä käytiin molempien neitien kanssa Nokian puolella heti eräänä maanantaiaamuna. Oli todella mielenkiintoista! Sekä itselle, että myös neideille, jotka kuvausten aikana saivat mahansa täyteen herkkuja. Kyseessä oli siis Jalo-tuotteiden petien kuvaukset. Postaus ei sisällä kaupallista yhteistyötä, vaan kokemuksia kuvauspäivästä. Kiitokseksi kuvauksista neidit saivat Jalo-tuotteen valikoimista itselleen pari petiä ja aktivointilelua. Omistajalle jäi käteen hyvä mieli ja ihania kuvia, joita alla. Kiitokset Jalo-tuotteelle, erityisesti Kirsille. :)
Näistä neideistä on kyllä moneksi. Vieraskoreuskin katosi nopeasti, sillä jo kohta kuvauspaikalle saapumisesta haukuttiin ulko-ovesta tulijat ja juostiin portaita ylös alas. :D Kamera taisi saada pari pusua, niin kuin kuvaajakin... Reippaita pikkutyyppejä, jotka saivat kehuja kuvaajaltakin.
Dinan kanssa on yksi jännä juttu tiedossa taas parin viikon kuluttua, mutta siitä lisää myöhemmin - pysykää kuulolla!
Syyskuu ja lokakuun alku ovat paria sateista ja muutamaa tuulista päivää lukuunottamatta pistäneet parastaan. On saatu nauttia auringosta, kuivasta, joskin hieman vilpoisesta syksystä. Vain parin plusasteen aamu- ja iltalenkit ovat jo vaatineet kaivamaan kevyttopat vaatekaapista. Päivisin auringon lämmittäessä olen koittanut selviytyä hieman kevyemmällä varustuksella. Vielä, että tarkenen sitten jos se talvikin joskus tulee :D Päivät lyhenee ihan silminnähtävästi ja hiukan turhan nopeasti. Tällä viikolla saatiin pitkästä aikaa kunnon shelttiporukka kasaan ja ehdittiin arkena lenkille vielä ennen pimeää. Pitkästä aikaa siis tarjolla hieman shelttikuvia.
Luna, Nova, Halla, Taiga, Riemu, Zin, Fiona, Sade, Nekku ja Dina
Koiralenkkien lisäksi pk-lenkkeily on hiljalleen alkanut sujua ja pientä kehitystäkin alkaa nyt noin kuukauden jälkeen olla havaittavissa. Kausisuunnitelmia on tehty ja monen moista pitäisi vielä opetellakin. Ihan hauskaa.
Nautitaan vielä viimeisistä ruskan väreistä, ennen kuin syksy vie nekin ja jättää pelkkää ruskeaa, harmaata ja märkää tilalle. Kuulostipas runolliselta, sama suomeksi: Että eikun lenkille ja nauttimaan auringosta, vielä kun sitä näkee...
Aloitetaan leiriviikonloppujen tarkempi läpikäynti fysiikkatreeneistä. Perjantaina infotilaisuudessa myös Tiia piti osuuden, jossa mietittiin TopTeamin roolia terveiden elämäntapojen tukemisessa, sekä tutustuttiin miten erilaiset sykealueet vaikuttavat treenin lopputuloksiin. Alla kuva, jonka perusteella lähdimme laskemaan henkilökohtaisia raja-arvojamme (perus- ja nopeuskestävyyden alueet) kotiläksynä. Maksimisykkeen laskemiseen suositeltiin enemmin jälkimmäistä kaavaa. Leposyke puolestaan olisi paras mitata useamman aamun keskiarvona. Viikonlopun aikana jossain kohtaa sain leposykkeekseni 72 bpm (pitäisi nyt oikeasti rauhallisina aamuina kokeilla uudelleen sekä lisäksi taas muutaman kuukauden kuluttua, koska alkukesästä selvisi anemia, joka ei ihan vielä ole korjautunut, ja varmasti vaikuttaa myös) ja maksimisykkeeksi 192,5 bpm. Näiden kaavojen avulla laskin itselleni suuntaa-antaviksi sykearvoiksi 144,3 bpm (60 %:n teholla), 156,4 bpm (70%) ja 180,5 bpm (90 %).
Sykkeistä lisää alempana. Tähän väliin nyt pikainen tiivistys lauantaisesta suunnanmuutostekniikkatreenistä. Alkulämmittelyksi taas hieman lenkkiä ja nopeita venyttelyjä. Isona pointtina harjoituksissa tuli kropalla joustaminen, jonka kuulemma miehet tekee vaistomaisemmin kuin naiset. Naiset kuulemma helpommin laskeutuvat esimerkiksi hypyistä ihan suorin jaloin, jolloin kaikki paikat joutuu kovemmalle. Liikettä, erityisesti tilanteissa, joissa suuntaa muuttuu, kannattaisi miettiä enemmän joustavana, jolloin esimerkiksi jalat toimivat hieman kuin vieterinä, mikäli sekä nilkka, polvi, että lonkka joustavat. Eli jonkinasteista koukistusta vaan sinne jokaiseen niveleen. Nilkan joustaminen menetetään, mikäli kantapää on maassa, eli kun paino on päkiällä ja kantapää irti, pääsee koko jalka liikkumaan paremmin. Tehtyjä harjoituksia itsessään on hieman hankala selittää sanallisesti, joten jätetään ne nyt pois. Joka tapauksessa treenin aikana ainakin yksi ihminen oppi rakastamaan valsseja niiden vihaamisen ja välttelyn sijaan. Ihan hyvin.
Sunnuntaina oli ohjattu peruskestävyyslenkki, jossa tarkoitus oli saada sykkeet omalle tavoitealueelle. Ryhmässä ei tainnut kuin yhdellä tai kahdella olla sykemittari, mutta sen perinteisen pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta ohjeen lisäksi saatiin vinkki, että juoksukaverin puuttuessa hengityksen pitää kulkea nenän kautta eikä peruskuntolenkeillä pitäisi tulla tarvetta haukkoa happea suun kautta. Ohjetta noudattaen pitäisi ilman sykemittariakin pysyä jotakuinkin oikealla sykealueella, jolloin harjoittelu on aerobisen kynnyksen alapuolella eikä lihaksiin kerry jumittavaa maitohappoa. Koska enhän mä ole tällaisiin koskaan ennen perehtynyt, niin aika pian huomasin, että se vauhti, jota ite olen lenkeillä koittanut pitää, on selkeästi liian reipas. Eipä ihme, ettei ole kauheasti jaksanut ja lenkkeily napannut :D Liian kova teho harjoittelussa, eli sykkeen ollessa aina siellä vauhtikestävyyden puolella) aiheuttaa nopeampaa väsymistä, sykkeen nopeampaa nousua ja maitohapon muodostumisen nopeutumista, koska kehon hapellinen tila "pienenee". Liian kova vauhti selitti myös ainakin osaltaan myös niskan jumiutumista osalla lenkeistä ja sen myötä aiheutunutta pääkipua. Olen laittanut tuon kylmän ilman ja/tai huonon asennon piikkiin, mutta selvisipäs sellainenkin, että kaulalta ja niskasta löytyy ns. apuhengityslihaksi, jotka joutuvat töihin, kun treeni menee liian kovaksi eikä helppo hengittäminen tuota kroppaan enää tarpeeksi happea. Niin että byebye lenkkiniskajumit ja -päänsäryt, en jää kaipaamaan. Valitin myös, että kun juostessa pohkeet muuttuvat helposti täysin jumisiksi puupökkelöiksi. Tähänkin tuli nopea neuvo, parempaa nesteytystä ja nilkat rennommin liikkeelle. Nilkan ollessa liian jäykkä, on pohjelihas koko ajan kireä, eikä pääse rentoutumaan edes hetkittäin. Varpaiden pitäisi osua askeltaessa viimeisenä maahan, jolloin askel on rennompi ja rullaavampi. Että ehkä tämä tästä, vähemmän vauhtia ja nilkat liikkeelle (vaatii muuten hieman aivotyötäkin muuttaa jotain tavaksi tullutta "automaattisesti" toimivaa juttua).
Lauantaina halusin osallistua pienryhmistä siihen, jossa käytiin teoriassa läpi urheilijan viikkotreeniä ja palautumista. Aloitettiin isosta mittakaavasta, eli siitä, miten vuosi jaetaan erilaisiin kausiin, jotka huipentuvat tavoitteena oleviin kisoihin/ajanhetkeen, esimerkiksi joillakin TopTeamilaisilla SM-kisoihin ja toisilla vieläkin suurempiin pippaloihin. Näin "treenikauden alussa", vaikkei nyt mitään sellaisia erityisiä The Tavoitteita meillä olekaan juuri ensi kesänä, aloitetaan ihan peruskuntokaudesta, joka jakautuu osiin 1 ja 2. Peruskuntokaudella 1 tehdään pohjaa kaikelle jatkon treenille ja parannetaan peruskuntoa ja -kestävyyttä. Peruskuntokaudella 2 jatketaan tästä ja siitä pari kuukautta ennen vaihdetaan kilpailuihin valmistavalle kaudelle ja lopulta kisakaudelle (n. 1 kk), jonka jälkeen pitää muistaa levätä ennen uuden kierroksen aloittamista. Suurin osa vuodesta (noin 8 kk) muodostuu peruskuntokausista, joten tällä on suuri merkitys kokonaisuudessa. Kullakin kaudella tulee keskittyä kerrallaan yhteen kolmesta ominaisuudesta (kestävyys, nopeus, voima), mutta muitakaan ei saa unohtaa, jottei saavutettuja tasoja menetetä.
Viikkosuunnitelmaa laatiessa vastataan kysymyksiin "Miksi?", "Mitä?" ja "Miten?". Tässä maailmassa koirien kanssa tehdyt normaalit kävelylenkit sisältyvät ihan arkiliikuntaan, eikä niitä huomioida treeniohjelmassa. Peruskuntokaudella tulisi vuorotella parin-muutaman ns. perusviikon,
yhden kovan ja yhen kevyemmän viikon tahdilla. Viikkosuunnitelma, tai
ainakin suuntaa antava luonnos, tulisi tehdä huolella, jota treeniä
tulee tasaisesti pitkin viikkoa ja jää tarpeeksi aikaa myös palautua.
Kehittymistä ei tapahdu ilman riittävää palautumisaikaa. Palautuminen tulee huomioida jo treeniä lopetellessa, jotta kroppakin saa hiljalleen palautua rasituksesta eikä pysähdy kuin seinään rankan harjoituksen päätteeksi. Mikäli kotoa löytyy vaikka mies, tai muu kaveri, joka ei usko palautumisen tärkeyteen, kannattaa tutustua hyperkompensaation käsitteeseen, jotta voi ymmärtää sen, että liialla harjoittelulla kehittyminen voi mennä vain alamäkeen ja lopputuloksena on niin kutsuttu ylikunnon tila. Palautteluaika treenien välillä vaihtelee 24 tunnista 48 tuntiin. Treenistä noin
80 % pitäisi olla peruskestävyysharjoittelua ja näiden harjoitusten
tulisi kestää kerrallaan tunnista kahteen. Perusviikkoon tulisi
mahduttaa keskimäärin noin kolme treenikertaa, joista yksi on puhtaasti
peruskestävyyttää, toisessa käydään vauhtikestävyyden alarajoilla osana
peruskestävyyttä ja kolmas lihaskuntoa/voimaharjoittelua. Eli suuremmilta osin nimenomaan sitä peruskestävyyttä ja lisäksi hieman voimaa ja nopeutta. Ns. kovalla viikolla sitten hieman enemmän/pidempään/kovempaa treeniä ja sen jälkeen sitten se kevyempi viikko, joka ei kuulemma tarkoita viikkoa sohvanpohjalla, vaan puolestaan hieman vähemmän/lyhyempiä/kevyempiä treenejä kuin aivan perusviikolla. Helppoa ja yksinkertaista? Ehkä joskus :D
Oma treenisuunnitelmaa luonnostelin sen verran, että tiistaisin on
ratsastustunti, jonka voi mieltää peruskestävyys/voimatreeniksi ja
keskiviikkoisin on agilitytreenit, joissa tulee mentyä yleensä aina
vauhtikestävyyden puolelle. Torstai on tällaisilla viikoilla selkeästi
lepopäivä, samoin kuin maanantai. Perjantaille tai lauantaille ajoittuu
aika selkeästi ihan se pelkkä peruskestävyyden treenikerta. Hieman
hankalasti nuo "pakolliset" treenit osuvat peräkkäisille päiville, mutta
käytännön syistä vaihtoehtoja ei oikein ole. Ratsastamaan en tietysti
ole nyt käytännön syistä johtuen päässyt ihan joka viikko ja välillä
ovat aksatreenitkin jääneet väliin, joten eipä tätä ongelmaa tosiaan
joka viikko ole. Talvikausikin alkaa TamSKilla kohta, jolloin
agilitytreenipäivä todennäköisesti vaihtuu keskiviikosta pois. Näin
täällä tällä hetkellä. Tällä viikolla huilailtiin ma & ti rankan
viikonlopun jälkeen, tai tietty noin tunnin kävelylenkit kyllä tehtiin
Arboretumissa tai metsässä, muttei mitään sen kummempaa. Keskiviikkona
aksattiin ja tänään kävin melkein tunnin juoksemassa (tarpeeksi hitaasti
juokseminen, jotta pysytään siellä peruskestävyyden puolella, on muuten
hemmetin vaikeaa) ja sen jälkeen vielä rentoa palauttelevaa kävelyä
puolitoista kilsaa Dinan kanssa. Huomenna suunnataan kotikotiin, jossa
voisi vielä maisemanvaihdon ilosta koittaa jaksaa tehdä hieman
vauhdikkaamman lenkin esimerkiksi lauantaina. Videolla yllä Dinan iloista menoa tänään tuolla kävelylenkillä. Piti ottaa hieronnan jälkeen ihan rauhallisesti ja tehdä rento lenkki, mutta minkä sitä itselleen voi, jos vaan on niiiin kivaa?!
Loppukysymys: Tuntuuko oudolta, että mä kirjoittelen blogiin tällaisia juttuja? Musta vähän tuntuu. Onko joku pitänyt mua joskus tai edes jossain määrin urheilijana? Sitähän minäkin. Hämmentävää. Saikos näistä jutuista joku irti jotakin omaan lenkkeilyynsä tai muuhun kuntoiluun? Ja hei, jos minäkin, niin kyllä kaikki muutkin tähän pystyy! :D Nimim. Paskassa kunnossa... Ja jos en mitään muuta lupaa, niin TopTeam-kauden lopussa lupaan olla paremmassa kunnossa. Tiedä sitten, kuinka fiksua tämänkin sanominen näin julkisesti oli :D
Viikonloppuna olimme Dinan kanssa ensimmäisellä TopTeam-leirillä Helsingissä. Treenipaikkana toimi Hurtta-areena Ruosilankujalla, kun taas majoittuminen oli varattu kahdeksan minuutin ajomatkan päästä Hellsten Espoosta Porarinkadulla. Koska viikonloppu sisälsi ihan mahdottoman paljon asiaa, viidet aksatreenit, parit fysiikkatreenit ja teoriat ja infot päälle, niin ajattelin itseni, ja näiden jorinoiden lukijoiden, säästämiseksi jakaa juttuja useampaan postaukseen.
Aloitetaan perjantaista ja menomatkasta. Saatiin Naalien jäljillä -blogin Reetta ja Lumo sekä matka- että majoitusseuraksi. Onneksi, sillä julkisilla kulkeminen koko viikonlopun ajan olisi ollut perin epämiellyttävää kaikkien tavaroiden kanssa. Noin kaiken kaikkiaan viikonloppu oli tosi onnistunut ja aikataulutkin menivät aika nappiin. Perjantaina lähdimme Tampereelta kohti Espoota jo ennen kahta. Saatiin ajella rauhassa ja majoittua sekä lenkittää koiratkin ihan rauhassa. Sitten olikin Vantaan puolella tiivis TopTeam-infopaketti, jonka ajaksi koirat jäivät hotellille. Hieman pelkäsimme, että kaksi suhteellisen haukkukerkkää otusta samassa huoneessa nostaa sellaisen metelin, että saamme häädön, tai ainakin vihaisen soiton respasta, ennen ensimmäistä yötä, mutta toisin kävi. Infosta palatessamme vastassa oli kaksi perin hiljaista ja unista pikkuotusta. Muutenkin majoituspaikka oli perin onnistunut valinta, sillä ympärillä oli ihan mukavasti lenkkimaastoa, huoneet olivat hiljaisia, sen vähän ainakin mitä ehdimme siellä hereillä viettää, ja huoneista löytyi vielä pieni keittiökin, jonka jääkaappi pelasti eväidensäilytysongelmat. Aamiainenkin oli monipuolinen, sisällöltään aika tavallinen (puuroa, jogurtit, leivät, hedelmät, myslit ja joitakin lämpimiä ruokia), mutta luksustahan se aina on, kun kaikki on valmiina tarjolla eikä tarvitse kuin syödä. Pientä miinusta aamiaisen myöhäisestä alkamisajasta, jota tosin pyynnöstä saatiin aikaistettua puolella tunnilla puoli kahdeksaksi. Onneksi, sillä muuten olisi aamupala melkeinpä jäänyt syömättä. Eli plussaa puolestaan asiakaspalvelusta, mutta toinen pieni miinus roskisten olemattomuudesta. Kakkapussia sai kantaa parhaimmillaan koko lenkin ajan, sillä roskiksia ei näkynyt oikein missään. Ei edes hotellin pihassa. Kaikkiaan kuitenkin ihan suosittelun arvoinen paikka, ainakin noin koirien kanssa majoitusta pääkaupunkiseudulla kaipaileville.
Itse infossa tutustuttiin viikonlopun kouluttajiin, jotka yllätysyllätys olivat lähes kaikki siinä kohta aivan vieraita. Lisätietoa valmentajista löytyy täältä. Itse valitsin viikonlopuksi edeltävällä viikolla koulutuksia Villeltä, Anulta, Sannalta ja Tiialta. Lisäksi oli vielä Tiian kaikille yhteisiä fysiikkatreenejä sekä Annen mentaaliluentoja. Infossa käytiin läpi viikonlopun kulku noin käytännössä sekä tarkennuksia teemaryhmien aiheisiin ja osallistujien toiveisiin. Käytännön juttujen lisäksi Tiia valotti hieman fysiikkatreenien taustaa ja omia ajtuksiaan agilitysta ja juuri ohjaajien valmentamisesta. Annen kanssa käytiin läpi ihmisten jakamista erilaisiin tyyppeihin sekä näiden eri tyyppien ominaisuuksia. Osallistujien joukosta löytyi varmasti edustjia kaikille yhdeksälle tyypille. Itse en tunnistanut itseäni erityisesti minkään yhden tyypin ihmiseksi, sen sijaan ainakin neljä eri tyyppiä vaikutti suurelta osin kovin tutuilta.
Ensimmäinen leiri perustui paljon osallistujien lähtötason määrittelyyn ja osaamisen kartoittamiseen. Treenit painottuivatkin erityisesti agilityn perustaitoihin ja niiden vahvistamiseen. Kuvassa vielä mun viikonlopun aikataulu noin hieman insinöörimäiseen tyyliin esitettynä. Kotitehtävät pohjautuvat enimmäkseen näissä treeneissä esiin nousseisiin asioihin, joita pitäisi kehittää. Lisäksi tuli tehtäväksi opettaa eteenpäin ainakin jokin leirillä opittu asia, sillä opettamallakin oppii.
Treeneistä kuitenkin lisää omassa postauksessaan, kunhan saan hieman ajatuksiani niistä jäsenneltyä ja selattua myös meille jälkikäteen jaettua materiaalia käsitellyistä aiheista. Tänään huilaillaan ja kevyesti lenkkeillään, niin josko huomenna oltaisiin Dinan kanssa palauduttu viikonlopun rasituksista jo aika hyvin. Vaikka eipä Dinalla ollut mistään rasituksista eilen illalla kotimatkan jälkeen tietoakaan. Pieni harmaa otti todella järkevästi kaikista lepotauoista (hotellilla, autossa ja häkissä) hyödyt irti, sillä virtaa riitti sunnuntain viimeisessäkin treenissä, siinä kun itsellä alkoi jalka painaa jo aika pahasti. Kotona kotimatkan jälkeenkin tuotiin lelua heitettäväksi ja kiskottavaksi minun väsyneen nenän eteen. Hyvähän tuo on, ihana harrastaa noin järkevän otuksen kanssa. <3
Näillä sanoin ihanaa alkavaa viikkoa sateisen harmaasta säästä huolimatta. Lenkkipolut kutsuu koirien kanssakin säällä kuin säällä! :D
Dina kävi ensimmäistä kertaa kunnon hieronnassa vajaa kaksi viikkoa sitten keskiviikkona. Paikkana toimi uusi monipuolisesti erilaisia koirapalveluja tarjoava Your Dog Lempäälän puolella, joskin aivan lähellä Tampereen ja Lempäälän rajaa. Näin autottomana yksi tärkeä kriteeri hierojan valinnassa oli, että päästään tästä Hatanpäältä mukavasti kulkemaan noilla julkisilla. Valinta osui tällä erää TH Dog & Decoon, jonka yrittäjä Hynnisen Tiina ottaa vastaan hierontapotilaita Your Dogin tiloissa tiettyinä päivinä. Muulloin pystyy sopimaan kotikäynneistäkin. Hänelle päästiin myös lyhyellä varoitusajalla ja sopivasti oli vielä vapaana aika myös sen keskiviikon edulliseen tutustumisteemapäivään. Yrittäjä oli valmistunut aiemmin Tampereen koirahierojakoulusta ja itse kyllä tykkäsin. Aika meni jutellessa nopeasti ja jumitkin tuntuivat aukeavan pitkin Dinan kroppaa. Kyllä niitä jumeja sitten joo löytyikin. Dina oli alkuun hieman eri mieltä käsittelystä, mutta aika pian alun jälkeen alkoi rentoutua ja nenä valua kuona-aineiden lähtiessä liikkkelle lihaksista. Pikkukoira taisi loppua kohden ihan nukkua Tiinan käsittelyssä.
Näin jälkeenpäin ajatellen ihan harmittaa, kun en tullut vieneeksi Dinaa aiemmin hierojalle. Hieronnan jälkeen otettiin muutama päivä aika iisisti ja pidettiin lenkit ihan sellaisina rennon letkeinä, jotta kroppa pääsee hieman palautumaan käsittelystä. Ei siis mitään lajitreeniä tai muutenkaan rankkaa lenkkeilyä 1-2 päivään. Noin viikko hieronnan jälkeen aloin ajatella, että Dina on kuin eri koira taas hierontaa edeltävään aikaan verrattuna. Hiukan väsyneestä ja veto poissa olleesta otuksesta oli taas tullut veikeä ja vekkuli oma itsensä, jonka touhuja seuratessa ei meinaa lenkilläkään aina ihan pokka pitää. Varoitusen sanasena siis: mikäli Arboretumissa tulee vastaan itsekseen hihittelevä nuori nainen ja pieni harmaa koira, niin me ne vaan ollaan :D Hieronnan lisäksi osasyynä piristymiseen saattaa myös olla ajan kuluminen, sillä Dina on nyt kumpienkin juoksujen jälkeen ollut pari kuukautta hieman vetämättömissä ja kärsinyt jossain määrin valeraskausoireista, mutta kyllä ehdottomasti osan kunniasta laitan myös hieronnalle. Seuraavaan hierontaan suunnataan tuossa kuun vaihteessa suunnilleen, jotta saadaan käsitys, miten kroppa tuohon käsittelyyn vastasi ja tiedetään suunnitella vähän jatkoa.
On niin letkee tyyppi nykyisin että tassutkin harottaa mihin sattuu :D
Dina myös liikkuu nyt aivan erilailla. Jälkeenpäin ajatellen se on ollut jossain määrin jumissa jo kevään näyttelyiden aikaan, sillä sielläkään ei liike ollut tutun dinamaista. Jumit ovat kaiketi iskeneet niin pikkuhiljaa tässä useampien kuukausien aikana, ettei sitä vain ole itse tajunnut, kun on katsellut koiraa joka päivä. Nyt taas lenkeilläkin ravi on todella pitkää ja kaunista, joten vauhtiakin saa olla taas enemmän ennen kuin vaihtaa nopeuden vuoksi ravista laukalle. Menee kyllä aika sopivasti omankin vauhdin suhteen, kun juoksulenkeillä sovittaa oman vauhtinsa niin, että Dina malttaa vielä ravata sitä lennokasta pitkää ravia. Nyt kun poikkeuksellisesti olen vielä lenkitellyt neitejä erikseen, on ollut aivan huikeaa käydä juoksemassa tuolla Arboretumin kauniissa maisemissa muiden joukossa, niin että Dina saa tulla vierellä ilman hihnaa omaan tahtiinsa. Yksin ollessa ja juostessa se on niin messissä, ettei ajatustakaan mihinkään puskaan unohtumisesta, toisin kuin metsälenkeillä isommassa porukassa. Yksinään Dina ei myöskään innostu rallittelemaan 100 metrin kaaria, vaan pysyy nätisti mun lähellä ja juoksee mun kanssa - selkeesti vielä sekin tykkää siitä. Olenkin fiilistellyt näitä lenkkejä nyt ihan urakalla.
Hieronnan lisäksi lihashuolto-ajatuksia tuli heräteltyä eilen Your Dogin Avajaisissa järjestetyllä Turusen Virpin pitämällä selkäluennolla. Luennolla käsiteltiin koirien selän rakennetta, toimintaa ja sairauksia sekä erilaisten selkävaivojen näkymistä arjessa ja hieman otettiin myös kantaa erilaisten koirien käyttämiseen jalostuksessa ja niiden valintojen lopputuloksia. Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että mä istun vielä eräänä kauniina sunnuntaina tuolla, niin olisin mäkin tuhahtanut. Se on jännä kyllä, kuinka kaikennäköiset uudet asiat alkaa uusien harrastusten myötä kiinnostaa. Ja mikäpä olisi harrastamisen kannalta tärkeämpää, kuin pitää harrastuskaveri (ja oma kroppa myös) kunnossa. Your Dogin tiloissa oli avajaisviikonloppuna myös monenmoista muuta toimintaa match showsta eri koiralajien esityksiin, sekä monia erilaisia yhteistyöyrityksiä esittelemässä ja myymässä omia tuotteitaan. Lisätietoa Your Dogista löytyy heidän omilta sivuiltaan ja facebookista. Myös erilaisia kursseja on tulossa syksyn aikana heidän sisähallissaan, kuten varmasti monennäköistä muutakin tapahtumaa, itse ainakin ajattelin pitää sivut seurannassa, sillä tiedäpä mitä kaikkea mielenkiintoista sieltäkin vielä tulee vastaan. Näin pienenä "mainoskatkona" tähän kohtaan :D
Sunnuntaisen luennon pohjilta, ja Dinan vastikään selvinneiden jumien, pohjalta jäin miettimään miten yhä paremmin voitaisiin jatkossa välttää jumeja. Luennolla tuli paljon samoja ajatuksia, joita käytiin läpi myös keväällä käymässäni Tamskin järjestämällä lihashuoltokurssilla, mutta hyvähän sitä on asioita palautella mieleen aina välillä. Ja tulihan noita uusia näkökulmiakin moneen asiaan. Jatkossa kuitenkin otetaan enemmän venytykset mukaan niin arkiseen lihashuoltoon, kuin treeniä edeltävään lämmittelyynkin, sekä koitetaan muistaa hoitaa jäähdyttelylenkit yhä tunnollisemmin, jotta treenin aikana kertyneet kuona-aineet pääsevät poistumaan verenkierron hiljalleen hidastuessa, eivätkä jämähdä kroppaan tunnin loppumista kentän laidalla odotellen... Tällaisia ajatuksia tässä nyt. Mitäs asioita muut pitää tärkeimpinä omassa tai koiran lihashuollossa? Mitkä jutut toimii teillä parhaiten?
Ja IIIIK, eka Topteam-leiri on nyt ensi viikonloppuna! Innolla ja vähän kauhullakin odotan perjantaista lähtöä :D Saatiin ohjelmarungot tänään, joista päästiin esittämään toiveita, mitä juttuja kukin haluaisi viikonloppuna treenailla, ja varmasti ollaan aika väsyneitä otuksia, kun sunnuntaina ajellaan leirin jälkeen kotiin. Myös hotelliaamiaisia kuolaan täällä jo onnellisena etukäteen :D
Lauantaina lähdettiin Takkujen kisoihin vain katsomaan miten tekeminen sateessa märällä radalla ulkona sujuu. Ei kauheesti ollut tavoitteita, eikä mielikään sateen vuoksi ollut kovin korkealla. Meinasi jopa tulla vähän kiirekin, kun en nyt taas ihan ole tottunut noihin kahdeksan aamuherätyksiin... Ykkösissä olemisessa on kyllä se vika, että radat on aina ensimmäiseksi aamulla. Raumalla olleisiin agipitseihinkin taidettiin herätä jo puoli seitsemältä, vaikkei matkaa kisapaikalle ollut kuin puolisen tuntia.
Sadetta tosiaan oli luvattu ja satoihan Hervannassa... Ilmoittautumisen jälkeen majoituin Dinan kanssa autoon odottelemaan, josko se sade siitä pikkuisen hellittäisi ennen kuin on pakko lähteä lämppälenkille. Hellittihän se vähäsen, juuri sopivasti. Kerittiin tekemään vielä melkein 20 minuutin reipas lämmittely ennen rataantutustumista. Oltiin viidentenä eli luokan viimeisenä vuorossa, joten ehdin nopeasti kipaisemaan Dinan kanssa lämmittelyesteillä. Otin pari hyppyä ja kokeilin keppejä. Voi hyvänen aika sentään, ei niistä tullut taas mitään.... Ei niin yhtään mitään. Vähän kyllä meinasi taas epäusko iskeä lähestyvän oman kisasuorituksen suhteen. Suoritus alla videolla. Kiitokset kuvailusta Miralle!
Mua vähän naurattaa, että se ykkösten viimeinen LUVA tuli tällaisella suorituksella. "Otettiin vähän varman päälle." Vähän. Tai tuo keppihomma tuli ihan suunnittelematta fiilispohjalta. Eikä olla kyllä koskaan treeneissäkään tehty tuolla tyylillä. Olin mä vähän ihmeissäni, kuten videolta näkyy, niin pari askelta keppien jälkeen olin ihan ulalla keppien virheettömyydestä, enkä tiennyt minne piti jatkaa :D Myös alussa renkaan jälkeen meinasin olla hieman hukassa, mutta en nyt ehkä ihan yhtä pahasti, kuin keppien jälkeen. Sanoinko jo, etten ole aamuihmisiä? :D
Lopputuloksissa oltiin yli seitsemän sekuntia ihanneaikaa nopeampia etenemällä 3,54 m/s, mutta silti, vaikka Dina tekikin aika hyvin töitä, jäi siitä se kivoin puuttumaan, mitä se nyt treeneissä on aika hyvin väläytellyt. Radan jälkeen ei oikein edes hengästyttänyt, vähän tuli jopa olo että oltiinpa hitaita... Kaikesta pienestä huolimatta olo onnistuneen radan jälkeen oli kyllä aika mainio. Ja fiilis vain parani, kun kävin varmistamassa Miralta että se varmaan oli nolla eikä tuomarin käsi noussut missään kohdassa. Aika huikeeta suorastaan. Silloin kerran se kolmas LUVA oli sen reilun puolen sekunnin päässä ja sen jälkeen koko kesä on tahittu noiden keppien kanssa, joten tää oli kyllä huikeeta. Tän radan jälkeen lähdettiinkin kisalahjakortin kanssa kotiin, koska kakkosten B-rataa olisi joutunut odottelemaan ainakin pari tuntia ja siinä kohtaa oltaisiin molemmat oltu jo ihan kylmissämme tuossa säässä.
Taisin fiilistellä asiaa vähän koko päivän, en tiedä menikö Aleksinkin hermo muhun jo jossain kohtaa, kun en osannut lopettaa :D Mulla oli vähän sellainen salainen tavoite, että ollaan kakkosissa ennen kuin Topteam-kausi alkaa nyt kuun viimeisen viikonlopun leirillä, ja se nyt ainakin tuli tehtyä! Huikeeta, jälleen kerran. Nyt leiriin saakka treenaillaan kevyesti vaan ja koitetaan saada Dinan selän jumeja helpottamaan. Kakkoset korkataan varmaan syyskuun alussa, joko Porissa, Nokialla tai Raumalla. Katsotaan nyt missä ollaan milloinkin.
Olihan se nyt hienoa olla luokkansa ykkönen ja saada vieläpä se LUVA ja SERT! Kerätään niitä ruusukkeita sitten agikentiltä, jos ei näyttelyistä irtoa... :D Siitä puheenollen, näyttelyissä ei nyt tosiaan sitten toukokuun olla oltu, eikä ennen talvea mennäkään, sillä Dina on taas vaihteeksi pudottanut kaiken pohjavillansa. Lauantain sadesäässäkin meinasi ihan vilu tulla, kun vähän pysähdyttiin ja autossa kääräisin märän pikkukoiran fleecepeiton sisään.
On se Dina huikee!
Ps. Tiistaina oltiin Tamskin kisoissa, sieltä tuloksena 2. sija kymmenellä virhepisteellä, kun yhtä toista lukuunottamatta vajaa kymmenen osallistujaa keräsi vain HYLkyjä. Alla vielä tiistain video. Siitä nyt ei sen kummempaa sanottavaa ole, joten eipä jaaritella tämän pidempään tällä kertaa.
Pps. Pientä tilastotietoa: Meidän agiura ykkösluokassa sisälsi 8 eri kisat, joissa yhteensä 14 starttia. Näissä kisoissa 5 hylättyä suoritusta, ja siis 9 tulosta, joista 6 kertaa sijoituttiin. Ekasta ykkösluoka startista vikaan LUVAan 3 kuukautta ja 3 vkoa. Ihan uteliaisuudesta, mites muilla? Minkä aikaa ootte viihtyneet ykkösluokassa? :)
Käytin nyt sitten fiilistelemässä parit kesän isommat ja perinteisiksi muodostuneet kisat. Heinäkuun alussa oli Agirotu, joka järjestettiin tänä vuonna Ylöjärvellä Teivon raviradalla, sekä kuun loppupuolella Agipitsi, joka puolestaan järjestetään vuosittain Raumalla perinteisten Pitsiviikkojen yhteydessä.
Agirotuun osallistuttiin vain perjantaina, sillä viikonlopuksi oli muuta menoa. Perjantaina osallistumisessa oli myös se hyvä puoli, että osallistujamäärä per luokka oli vain noin puolet lauantain ja sunnuntain määristä. Pitkäksi meinasi venähtää kyllä perjantaikin, ja kahden radan jälkeen olin ihan tyytyväinen, että pääsin tihkusateesta lähtemään kotiin. Päivän ensimmäinen ratakin oli noin vartin myöhässä, kun taas b-rata taisi alkaa reilun tunnin arvioitua myöhemmin. Sääli niitä, jotka jäivät vielä hypärillekin. Myös pohja oli aika mielenkiintoinen. Pahimpia hevosten kavioiden aiheuttamia monttuja ratahenkilöt koittivat täyttää hiekalla, mutta ei se kyllä kokonaisuutta paljoa parantanut. Paikkauksista huolimatta sai olla tarkka omasta etenemisestään tietyissä kohdissa, jotta nilkat säilyivät ehjinä. Dinan puolesta en monttujen suhteen ollut huolissani, sillä se on hetkittäin esittänyt sellaisia apinan ominaisuuksia, ettei kyllä ihan hevillä mene nurin :D Sen puoleen taas huonompi oli pieni vesisade, joka kasteli nurmikon ja tassut, mikä sitten aiheutti ainakin yhdessä putkessa hieman liukastelua.
Kävimme tekemässä kaksi agilityrataa, joista kummastakaan ei niin kauheasti mainittavaa ole :D Kummaltakin radalta jäi kyllä ihan kiva fiilis, sillä pitkistä odotteluista ja ekasta sadekelistä huolimatta Dina oli aika kivalla asenteella liikkeellä, ei nyt ihan parhaimmalla, mutta ihan reippaasti kuitenkin. Keppejä lukuunottamatta. Videot alla. A-radalla puomin takana olevan hypyn ohitus menee kyllä täysin mun piikkiin. Kepeiltä kuitenkin sitten HYL, koska ei hinkkaamisesta ollut enää mitään hyötyä. Ei se tehnyt, ei oikein edes yrittänyt, niin totesin, että ihan sama. Mennään nyt vauhdilla maaliin, eikä jumiteta siinä, menee vaan molempien päivä pilalle. Loppurata olikin taas ihan ok. B-radalla samat sävelet. Mun valssi oli aivan liian myöhässä ennen Aata, muuten aika kiva, mutta ne kepit. Huoh. Sieltäkin siis HYL kepeiltä, koska ihan turha hinkata. Loppurata taas ihan ok. HYLlyistä huolimatta lähdettiin ihan hyvillä mielin kuitenkin kotiin.
Agipitsissä juostiin puolestaan kolme rataa lauantaina. Muuten taas ihan pätevää menoa ja odotteluista sekä aikaisesta aamusta huolimatta Neiti heräsi aina ratojen alkaessa, mutta ne kepit... Agirodusta tuttu jumitus jatkui. Ei ehkä ihan niin pahana, sillä saatiin sentään tuloksia aikaiseksi, mutta koska Agipitsiin lähettiin sillä ajatuksella, että hyvä fiilis & puhtaat kepit ois tavoitteena, niin vähän jopa harmitti kun puolilta päiviltä otettiin suunta takaisin kotiin kolmen radan jälkeen. Onneksi paikalta sai sentään ostettua lohdutus-vohvelin vadelmahillolla ja kermavaahdolla :D Videot alla.
Ensimmäisellä agiradalla (B) puomin ohitus taas ohjaajan piikkiin. Kepeillä tuomari oli kiltti kun ei antanut enempää virheitä, kun Dinan pujottelu kosahti jo heti alussa. Keppien ties kuinka monista uusinnoista huolimatta huolimatta siis 10 vp ja älyttömästi yliaikaa, mutta eipä sillä tossa kohtaa kauheesti merkitystä. Ihan jees, että sai nyt edes lopulta ne ehjät kepit tehtyä, vaikka siihen aika monta toistoa sitte tarvittiinkin.
Toinen agirata (C) oli yleisilmeeltään päivän paras. Keppeihin se kosahti taas ja huonosti ohjasin keinulle, mutta mitä pienistä. Kaksi ekaa putkeenlähetystä meni sellaisilla "kokeillaan nyt vaikkei ne varmaan toimikaan"-ohjauksilla, mutta hyvinhän ne onnistui, koska Neiti oli vauhdissa. Olin jopa ihan ylpeä tosta harmaasta radan jälkeen :D Kattokaa nyt tota vauhtia lähdöstä kepeille ja kepeiltä keinulle. Itelle ainakin saa hymyn korviin :D Keinulle hidastin hiukan liikaa, koska tuomarin puhuttelussa oli puhe, että on vissiin aika kevyt keinu kun on tullu läpijuoksuja niin paljon siinä makseilla ennen minejä. Ei sais ottaa varman päälle kun sit alkaa Dinaakin epäilyttää. Virheitä tuli enemmän kuin tarpeeksi, mutta vissiin tulos tästäkin.
Hypäristä (D) ei nyt kokonaista videota olekaan, mutta siellä fiilis oli taas ihan hyvä. Paitsi radalla oli pussi, jota ei ole talven jälkeen tehty. Eihän Dina sinne mennyt. Lopputuloksena kolme kieltoa ja HYL, jonka jälkeen tuomari, joka oli muuten aika mukava, nosti pussin suuta ihan pikkuisen niin saatiin Dinakin sieltä läpi. Lopuuradalla tökkäsi taas niihin kuuluisiin keppeihin.
Tiesipäs taas kisapäivien jälkeen, mitä löytyy seuraavien viikkojen treenilistalta: kepit ja pussi. Ja ohjaaja vois opetella ohjaamaan kunnolla esteille asti ja valssailemaan monta metriä aiemmin. Tällasia pieniä juttuja...
Loppuun vielä vähän puhetta tuosta keppiongelmasta: tsekataan keskiviikkona onko Dina jumissa ja kertaillaan tässä vähän miten nuo pitikään tehdä. Se tasan tarkkaan etupalkalla tietää kuinka kepit tehdään, eli väittäisin ongelman olevan joko asenteessa/motivaatiossa (kisoissa ei etupalkkaa) tai sitten siinä, että kepit on eri paikoissa eri värisiä, tai jotain vastaavaa. Muiden keppeihin ei pystytä vaikuttamaan, niin haetaan nyt sitten asenne kohdalleen sinne kepeille ja palkkaillaan treeneissäkin kauempana kepeistä, eikä aina heti niiden jälkeen. Kuten eräässä keskustelussakin tuli puheeksi, ei siihen "primääripalkkaan" eli tässä tapauksessa namikuppiin saisi missään kohtaa jäädä liiaksi kiinni. Tottakai sillä välillä on aikansa ja paikkansa, mutta treeninkin pitää muuttua ja kehittyä koko ajan. Vielä yksi video loppuun tämän päiväisistä keppikertailuista. Video on pätkimätön, eli esillä kolme peräkkäistä toistoa. Mikä ongelma, missä...? Videolla näkyvien toistojen jälkeen tehtiin vielä muutamia kertoja osana pientä rataa ja sanotaanko että noin 70-80% meni niinkin ihan puhtaasti. Voi Dina....
Ehkä tääkin tästä. Lisää fiilistä vaan niin saadaan toi motivaatiopulakin selvitettyä. Hieno tyyppi se on, mutta ärsyttävä tällainen takapakki noiden keppien kanssa. Häiritsee vähän tuota kisaamista :D Mutta onhan tässä aikaa opetella, mikäs kiire taas minnekään on...
