Liidellään

Ensimmäisenä varmaan huomasitte blogin värimaailma muutoksen. Olen väriä vaihtanut nyt yhtä usein kuin kuvaakin, mutta nyt tuli ajatus, josko pitydyttäisiin pinkissä, kunnes siihen kyllästyy. Sattumalta uusi bannerikuva kuitenkin istuu tuohon valittuun värimaailman enemmän kuin hyvin. Vai miltä näyttää? Pakkasta tais kuvaushetkenä olla pari viikkoa sitten reilu 15 astetta, joten kuvailu ei kovin kauaa kestänyt... Jälkikäteen katsottuna on sekä horisontti vinossa ja tarkennuskin jossain muualla kuin alunperin piti, mutta olkoon. Riittää tällä hetkellä :D

Sitten loikka itse asiaan. Tai siis agilityyn. Tai agiliitelyyn noin leikkisästi ilmaistuna. No kuitenkin. Joku on joka tapauksessa jäänyt siihen jo ihan koukkuun, mutta vois niitä (jonkinasteisia) riippuvuuksia olla huonompiakin kuin agility ja mangoläkerolit. Vai mitä ootte mieltä? Jos jollekin nyt ei agility sano mitään, niin suuntana youtube, johon hakusanaksi agility, niin löytyy kyllä videota toisensa perään.

Pitihän sitä pari vuotta sitten jo hommata Ikean lastentunnelikin

Lunan kanssahan saatiin ensikosketus agilityyn jo aikana ennen Dinaa Kokemäen koirakerhon järjestämällä alkeiskurssilla. Se kurssi nyt on jo jäänyt pääasiassa unholaan ja keskittyi lähinnä juuri yksittäisiin esteisiin. Sitähän se aina tietysti on harrastuksen alussa, mutta paljon riippuu kouluttajastakin, se on tässä kohtaa todettava.

Alkuvuonna 2015 oltiin puolestaan Dinan kanssa SportDogParkin järjestämällä agilityn pentukurssilla, jolloin Dina oli reilu puolivuotias. Jatkaa olisi tehnyt mieli, mutta opiskelijan kukkaro oli sitä mieltä, että kursseilut oli hetkeksi kursseiltu. Kevään aikana käytiin pariin otteeseen kaverin mukana kokeilemassa taas esteitä, jolloin molemmat Neidit pääsivät hieman lajin makuun. Kesäkuussa puolestaan aloitettiin Dinan kanssa agilityn 10 kerran alkeiskurssi Tamskilla (Tampereen Seudun Koirakerho). Alkeiskurssilta jatkettiin suoraan alkeisjatkoryhmään elokuussa, joskin kouluttaja ja treenipaikka vaihtuivat. Ryhmän- ja paikanvaihto tuli eteen taas talvikauden alkaessa syys-lokakuun vaihteessa. Ihanaa oli syksyn sateisten ja pimeiden treeni-iltojen jälkeen aloittaa talvikausi Tamskin vastavalmistuneessa ja valtavassa treenihallissa.

Seuraavista kolmesta kuvasta kiitokset treenikamu-Inkalle!

Keppejä on treenailtu verkkojen avulla, mutta kehittymisen vuoksi on nyt aloitettu uudella tyylillä, siitä ehkä lisää joskus.

Tällä hetkellä Dinan treeniryhmä koostuu yhdestä medikokoisesta ja neljästä minikokoisesta koirasta. Kaksi shelttiä, kaksi mäyräkoiraa ja yksi papillon. Yksi medikään ei paljoa ministä eroa, joten hieno (melkein) miniryhmä meillä on kasassa. Ja hyvällä hengellä tietty liikkeellä, mieluummin hauskaa  kuin liian tiukkapipoista menoa :D Tässä (klik!) youtube-video meidän joulua edeltävistä pikkujouluteemaisista treeneistä, videosta kiitokset ihanalle koutsille Reetalle! Tollon herkuteltiin gluteenittomalla porkkanakakulla ja monenmoisilla muillakin herkuilla. Ja kuten huomaa, niin todellakaan aina ei kaikki ihan suju. Vaikkakin vuoden 2016 ensimmäisten treenien jälkeen kouluttaja olikin sitä mieltä, että Dina alkaisi olla kisavalmis, kun vaan kepit saataisiin kuntoon vielä, niin katsotaan nyt... Ei tässä nyt talvella ainakaan olla mihinkään suuntaamassa. Kesällä vois ehkä harkita. Ehkä. Mä en ole kisavalmis vielä, vaikka koira olisikin.:D

Mutta mitäs vielä. Tällä hetkellä koitetaan saada lisää varmuutta esteille, tietty, ja Dinaan vähän lisää intoa ja vauhtia. Palkataan enemmän lelulla ja vähemmän namilla. Dinasta on tullut ihan hullu lelunretuuttaja treeneissä. Ipana, jota piti jokin aika sitten vielä ihan opettaa leikkimään kiskomis/veto/retuutusleikkejä ärisee, ravistelee ja murisee nykyään kuin oikea terrieri. Keinu ja erityisesti kepit on varmaan ne isoimmat asiat Dinalle. Mulle taas kaikki ohjauskuviot ja vähän huono kunto tuottaa päänvaivaa. Voitte arvata, että olen aika puhki parin kentän päästä päähän spurtin jälkeen. Juoksemisen lisäksi tarttis kumminkin hallita koko kroppaa, kun varpaatkin tarttis saada menemään oikeaan suuntaan suunnilleen, jotta koira löytää oikealle esteelle. Lisäksi nopeita kiihdytyksiä, hidastuksia ja kaikenmaailman käännöksiä. Siinä vois vaikka kompastua omiin jalkohinsa huonona päivänä :D Niin ja agilityhan ei virallisten tahojen mielestä ole urheilua...

Ja kirsikkana kakun päällä: nyt Lunallakin on treeniryhmä lopuksi talvikaudeksi eli huhtikuun loppuun asti. Lunan kanssa ollaan pikkuhiljaa opeteltu vähän esteitä ja ihan yksinkertaisimpia ohjauksia, kun ollaan kaverin mukana ja ohjauksessa päästy hallille treenailemaan. Nyt päästään jatkamaan tätä osana mölliryhmää säännöllisesti kerran viikossa. Taitaa pakkasten lauhduttua alkaa meikäläisellä pieni kuntokuuri: kahdesti viikossa agilitya lämmittelylenkkeineen ja lisäksi vielä ratsastusta kerran viikossa. Kai tää entinen liikuntatuntien vihaajakin joskus tästä vauhtiin saadaan :D ja itseasiassa liikunta on ihan kivaa, kun kukaan ei pakota suorittamaan kaikkea, missä tietää olevansa huono tai se, joka valitaan joukkueisiin aina kolmen viimeisen joukossa. Pakolliset liikuntatunnit oli oikeasti aika masentavia. Ainakin keskimäärin, mahtuihan sinnekin jotain valopilkkuja joskus. Koirat on kyllä kummallisia liikuttajia. En tuonne viikon kestäneeseen 15-30 asteen pakkaseenkaan olisi nenääni vapaaehtoisesti laittanut ilman niitä. Enkä ainakaan montaa kertaa viikossa lähtenyt kunnon kävelylenkeille metsiin. Näin hieman sivuraiteille eksyessä.

Mutta että sellaista liitelyä meillä nykyään. Kiinnostaako jotakuta seurata mein treenejä ja agilityn etenemistä joskus jatkossakin, postausten muodossa siis, vai jätetäänkö tähän?