Luna + agility = ?

Luna on herkkis. Luna on silti saanut hirveästi itseluottamusta junnuaikojensa jälkeen. Lunasta on tullut jopa hetkittäin melkein rohkea. Luna myös rakastaa tehdä töitä, tai ihan mitä vaan, omien ihmistensä kanssa. Lunalla on ihan hirveän suuri sydän, mutta sen on myös tosi tarkka rajoistaan. Luna on niin sanotusti helppo koira, erityisesti normaalissa arjessa. Luna on Persoona. Vieraiden ihmisten miellyttämisessä ei perus-shelttimäisesti ole sen mielestä mitään järkeä. Luna on niin fiksu, että sen mielestä putken läpi juokseminen on ihan turhaa, kun putken voi kiertääkin, ainakin jos putki on mutkalla. Niin no, Luna on Luna. Pienisuuri shetlanninlammaskoira, josta mäkään en aina tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Luna on koira, jota pitää oikeasti ymmärtää, että sen kanssa voi tehdä töitä ja opetella uusia juttuja. Se ei todellakaan ole suoraviivainen putkiaivo, vaan ihan jotain muuta. Hienohelman, herkkiksen ja suuren sydämen yhdistelmä voi olla hetkittäin vähän vaikea.

Lunan kanssa on junnusta asti tehty töitä sen sisäisen rohkeuden löytymiseksi. Alle 1-vuotiaana keskityttiin sosiaalistamiseen: nähtiin koirakavereita, käytiin erilaisissa paikoissa, kursseiltiin eli erityisesti pentukurssilla opittiin sietämään häiriöitä ja näyttelykursseilla totuteltiin vieraiden ihmisten läheisyyteen ja kosketteluun. Nyt myöhemmin ollaan sen kanssa opeteltu temppuja kotona, opeteltu tokon alkeita ja yritetty innostua agilitysta - kaikkea sen mukaan miten oma aika kahden koiran kanssa ja opiskelijabudjetti ovat joustaneet. Tällä hetkellä Lunalla on Tamskilla agilityssa paikka möllitasoisessa ryhmässä, jossa on koiria mineistä maksiin. Tässä ryhmässä todellakin huomaa, miten erilainen sielunelämä koirilla voi olla. Maksikokoinen ryhmäläinen on putkihullu vauhtirallattelija, joka meinaa eikä aina niin ajattele - voi että kun siitä vauhdinhuumasta sais osan näille omille! (Tai onhan Dinalta sitä alkanutkin jo löytyä.) Siinä missä toinen on harkitsevainen ja varovainen, niin toinen vetää täysillä, koska on vaan niin kivaa! Yksi juoksisi putkia läpi vaikka koko päivän, kun toista ei oikein kiinnosta, vaan ehkä jopa vähän jänskättää. Mä olen tainnu melkein oppia tässä ryhmässä enemmän kuin Luna :D Haasteet mein kohdalla harjoituksissa on yleensä vähän erilaisia kuin muilla ryhmän koirakoilla. Niistä seuraavaksi. Ja vähän muutakin vastaan tullutta.

Lunan kanssa ei tosiaan ole käyty alkeiskurssia, vaan ennen mölliryhmään hakeutumista on treenattu itsenäisesti joitakin kertoja. Luna osaa tietty perus-hypyt, putket, puomin (alastulokontaktilla pitää kyllä vielä tehdä töitä), A:n madallettuna sekä renkaan. Harjoittelu on alussa kepeillä. Keinua ja pussia on kokeiltu, mutta ne on aivan ylivoimaisia esteitä toistaiseksi. Mörköjä tai muuten vaan ikäviä ja liian pelottavia. Ton jännittymisen kanssa saa oikeesti miettiä harjoituksissa etenemistä, ettei hinkata asiaa, joka on liian vaikea, ja jossa Luna vain vetää itsensä "enmäosaaenkäpystyenkähalua"-kramppiin. Tosissaan saa korostaa sitä, että asiat etenee tosi pienin askelin ja Luna pysyy rentona, jollon molemmilla on kivaa. Aina ei vaan onnistu. Kerran tehtiin hyppytekniikkaa viidellä peräkkäisellä hypyllä, joista joissain kohtaa ainoastaan viimeinen oli nostettuna selkeästi irti maasta. Ekalla yrittämällä ei mennyt ihan nappiin ja Luna pikkuisen osui tuohon noin 20 cm korkeudella olevaan rimaan, ei todellakaan pahasti, mutta osui kuitenkin. Seuraavalla treenikerralla, joka oli onneksi itsenäinen, sain tosissani houkutella Lunaa ihan pikkuisten 10-15 cm korkeidenkin hyppyjen yli. Joskus sillä on aivan liian hyvä muisti. Toisella kertaa taas Luna päätti olla poikkeuksellisen itsenäinen ja kiipes kentälle mennessä suoraan keinulle, mä kaivoin nameja pussista treenitaskuun, enkä ehtinyt reagoida. Siinä sitten istuttiin keinun päässä ja syötettiin nameja, että sai Lunan edes tulemaan keinun lähelle. Viimeisimpänä tehtiin harjoitusta, jossa kahden hypyn jälkeen ennen putkea piti tehdä takaaleikkaus. Olisi ollut helppoa, jos putki yhtään vetäisi koiraa puoleensa. Meillä tosiaan keskityttiin puolet treenistä siihen, että saatiin ensin edes putki vähän houkuttelemaan. Huoh.

Edellä mainitut on pieni (tuoreimmassa muistissa oleva) tiivistelmä niistä hetkistä, jolloin mä oikeasti alan epäillä sitä, onko agility yhtään Lunan juttu. Jos haluaisin luovuttaa, alkaisin katsella vaikka rally-tokon alkeiskurssia meille. Mua ei kuitenkaan yhtään se tällä hetkellä kiinnosta, joten olen päättänyt yrittää. Luulen, että Lunalle on kuitenkin tärkeintä mikä vain yhdessä tekeminen ja onnistuminen. Tarpeeksi pienillä askelilla, sopivalla asenteella ja hyvällä mielellä tekeminen on tärkeintä. Lunan kanssa tavoitteena ei todellakaan ole kisaaminen, vaan yhdessä tekeminen ja Lunan itsevarmuuden kasvattaminen selviämällä vaikeidenkin asioiden opettelusta hengissä. Luulen, että jätetään ryhmäpaikka ainakin kesäkauden ajaksi ja treenaillaan sen sijaan ihan itsenäisesti ja omaan tahtiin. Lupasin myös palkita itseni (ja Lunan myös) sitten joskus jollakin, kun saadaan kaikki esteet suoritettua rennosti ja iloisesti. Tää jatkamisen päättäminen haastaa myös mua oikeasti aika paljon. Kaikki opettelu ei todellakaan ole niin helppoa, kuin se on rohkeamman Dinan kanssa ollut kuluneen vuoden aikana.

Uusia ajatuksia ja ideoita otetaan mielellään vastaan, mikäli jollakulla on kokemusta vastaanvanlaisen persoonan kanssa agilityn, tai minkä vain asioiden, opettelusta.

"Eteenpäin!" sanoi mummo lumessa. Vaikka välillä epäilyttääkin.