25.12.2014
3.12.2014
Pikkujouluaikaa
Hei moi murut. Näin tässä taas kävi. Siitä "nyt aloitetaan taas"-postauksesta on päässyt kulumaan jo puolisentoista kuukautta ilman mitään elonmerkkejä. Hupsista. Hiukan olen päivitellyt noita Menoja- ja Dina-välilehtiä - oletteko huomanneet?
Vanhojen kuulumisten sijaan ajattelin nyt julkaista tänvuotisten joulukorttikuvien "parhaimmistoa" :D Tässä siis pientä piristystä pimeään joulukuun alun keskiviikkoiltaan:
Siinähän niitä :) Korttikuvaksikin valikoitunut kuva paljastetaan vasta muutaman viikon päästä. Toivottavasti nyt ei siihen asti ole ihan hiljaiseloa, vaikka itsellä nyt kandityö todenteolla painaakin päälle ja tenttiviikotkin lähestyvät jo kovaa vauhtia. Mahtavaa joulunodotusta ja olkaahan kilttejä, jotta saatte paljon lahjoja! :)
Vanhojen kuulumisten sijaan ajattelin nyt julkaista tänvuotisten joulukorttikuvien "parhaimmistoa" :D Tässä siis pientä piristystä pimeään joulukuun alun keskiviikkoiltaan:
 |
| Luna osais tän kyllä, mutta kun muut sättää :D |
Siinähän niitä :) Korttikuvaksikin valikoitunut kuva paljastetaan vasta muutaman viikon päästä. Toivottavasti nyt ei siihen asti ole ihan hiljaiseloa, vaikka itsellä nyt kandityö todenteolla painaakin päälle ja tenttiviikotkin lähestyvät jo kovaa vauhtia. Mahtavaa joulunodotusta ja olkaahan kilttejä, jotta saatte paljon lahjoja! :)
25.10.2014
Paluu
Heimoi ja heipparallaa kaikki kullanmurut! Tai noh, täällä ollaan taas pienen tauon jälkeen. Viikko sitten olikin yksi herkkupostaus jo, mutta nyt voitaisiin vihdoin palata kuulumisten pariin. Tän postauksen kuvat on keskiviikolta, kun pitkästä aikaa aurinko paistoi kunnolla ja oli muuten tuulinen pikkupakkaspäivä.
Ajattelin sen kummemmin olla selittelemättä tätä monen kuukauden taukoa, mutta sanotaan nyt sen verran, että vähän kyllästyin. Ensin olin kesätöiden jälkeen ihan rättipoikki ja parin viikon loman elokuun lopussa ajattelin vain lomailla stressaamatta yhtään blogista tai mistään muustakaan. Näinhän mä teinkin ja jotenkin koulun taas alkaessa puski kaikki harkkatyöt sen verta päälle, että blogilomailu jatkui yhä. Mutta se siitä, kuvia mulla on ihan miljoonittain varastossa,sillä kameraa olen kuitenkin jaksanut hyvin kantaa mukana, enkä malta odottaa, että pääsen taas kiusaamaan teitä kilometrin mittaisilla kuvatulvilla - olkaa armollisia tän suhteen ja kertokaa jos alkaa riittää. Ajatuksena ois nyt tän postauksen verran nopeasti päivittää ihan tänhetkisiä kuulumisia ja sitten seuraavissa palataan ajassa taaksepäin, jotta pääsette vähän seuraamaan tuon mein ipanan kasvuakin.
Täällä Hervannassa eletään tosiaan ihan tavallista opiskelija-arkea yhä vaan. Mikään ei oo muuttunut. Harkkatöitä, isoja sellaisia, luentoja ja luentopäiväkirjoja riittää ihan tavalliseen tapaan. Välillä tuntuu ettei viikon päivät ja päivien tunnit tahdo riittää kaikkeen siihen, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Tälläkin hetkellä mun oikeastaan pitäisi kirjoittaa teknologia- ja innovaatiojohtamisen luentopäiväkirjoja, mutta inspiraation iskiessä ajattelin naputella tän ensin.
Luna ei ole paljoa enää muuttunut mihinkään suuntaan, se on sen noin 34 cm korkea ja painoa varmaan 6,5-7 kiloa. Vähän mustis se on vieläkin leluistaan Dinalle. Välillä ne kiskoo sulassa sovussa samaa lelua ja välillä taas irvistellään toiselle, jos tulee sentinkin liian lähelle. Varmaan ihan normaalia. :D
Dinasta on sen sijaan tullut iso tyttö jo! Keskiviikkona sille tuli viisi kuukautta ikää täyteen ja olen niiiiiin ylpeä siitä. Kooltaan se on hieman Lunaa pienempi eli korkeutta varmaankin noin 32 cm ja painoa viimeisten tietojen mukaan inan alle viisi kiloa. Tän perusteella siitä tulisi siis hieman Lunaa isompi ja siten shelttinartuksi aikalailla oikean kokoinen, jos rotumääritelmää katsotaan. Lähellä täydellistä se on kyllä muutenkin, ainakin mun mielestä, sillä se osaa ottaa rennosti lähes paikassa kuin paikassa, on ihanan helposti motivoitavissa ruuan avulla (suomeksi siis perusteellisen ahne), tulee kaikkien kanssa juttuun, mutta ei mene yli-innokkaasti moikkaamaan vieraita koiria ja ottaa itse hirveästi kontaktia (ainakin Lunaan verrattuna) sekä nauttii lähellä olemisesta, paijailuista ja rapsutuksista. Vieraat ihmiset on yhä sen mielestä ihan huippuja! Ja onhan se nyt äärettömän suloinenkin kaikin tavoin <3
Ollaan Dinan kanssa käyty pentukurssillakin koirakoulu Vuhuussa ja olen sielläkin saanut olla ihan superylpeä pienestä. Toinen kurssilla ollut koiranomistaja kysyikin muutama viikko sitten, että minkä ikäinen Dina oikein on, kun vaikka se näyttää ihan pennulta, niin se kuitenkin käyttäytyy kurssilla aina niin fiksusti - Jee! :) Tuolloin ikää taisi olla vähän reilu neljä kuukautta. Tosiaan kaverit ei kiinnosta yhtään eikä vaikeemmistakaan häiriöharjoituksista olla moksiskaan, kunhan vaan on ruokaa saatavilla tai joku juttu, josta tietää saavansa palkkion siinä samalla. Vaikka joku toinen pennuista ois välillä vähän haukkunutkin, niin Dina ei ole lähtenyt siihen yhtään mukaan, eikä muutenkaan yleensä pidä yhtään turhaa meteliä. Kontaktiharjotuksissa on ollu siinä mielessä hieman ongelmia, että kun on poskettoman ahne, niin se kontakti otetaan niiiin helposti namipussiin tai -käteen mun silmien sijaan. Itellä on myös ollut opettelemista siinä, että tiedän mihin Dina katsoo. Yllättävän hankalaa välillä huomata nopeita vilkaisuja ja lisähaasteena vielä noi Dinan keskenään eriväriset silmät, jotka onnistuu välillä hämäämään mut ihan täysin. Kokonaisuutena ihan huipputyyppi kuitenkin siis - tästä saa ihan varmana mahtavan harrastuskaverin nyt ja tulevaisuudessa - toivotaan vaan että pysyy kroppa ehjänä ja kunnossa eikä satu mitään isompia haavereita missään. Ensi viikolla tuo pentukurssi jo loppuukin ja samaa vauhtia aloitetaan keskiviikkoisin koirakoulu Vuhuun kurssi Tokoa tavoitteellisille pennuille - ei varmaan Dinalle niinkään iso juttu, mutta tiedän että mulla tulee haasteita riittämään... :D
Se siis noin pikaisesti, nyt ois ehkä syytä palata niiden luentopäiväkirjojen pariin, jottei koko sunnuntaita tarvii niille uhrata... Pikaisiin palailemisiin - toivottavasti! :)
Ajattelin sen kummemmin olla selittelemättä tätä monen kuukauden taukoa, mutta sanotaan nyt sen verran, että vähän kyllästyin. Ensin olin kesätöiden jälkeen ihan rättipoikki ja parin viikon loman elokuun lopussa ajattelin vain lomailla stressaamatta yhtään blogista tai mistään muustakaan. Näinhän mä teinkin ja jotenkin koulun taas alkaessa puski kaikki harkkatyöt sen verta päälle, että blogilomailu jatkui yhä. Mutta se siitä, kuvia mulla on ihan miljoonittain varastossa,sillä kameraa olen kuitenkin jaksanut hyvin kantaa mukana, enkä malta odottaa, että pääsen taas kiusaamaan teitä kilometrin mittaisilla kuvatulvilla - olkaa armollisia tän suhteen ja kertokaa jos alkaa riittää. Ajatuksena ois nyt tän postauksen verran nopeasti päivittää ihan tänhetkisiä kuulumisia ja sitten seuraavissa palataan ajassa taaksepäin, jotta pääsette vähän seuraamaan tuon mein ipanan kasvuakin.
Täällä Hervannassa eletään tosiaan ihan tavallista opiskelija-arkea yhä vaan. Mikään ei oo muuttunut. Harkkatöitä, isoja sellaisia, luentoja ja luentopäiväkirjoja riittää ihan tavalliseen tapaan. Välillä tuntuu ettei viikon päivät ja päivien tunnit tahdo riittää kaikkeen siihen, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Tälläkin hetkellä mun oikeastaan pitäisi kirjoittaa teknologia- ja innovaatiojohtamisen luentopäiväkirjoja, mutta inspiraation iskiessä ajattelin naputella tän ensin.
Luna ei ole paljoa enää muuttunut mihinkään suuntaan, se on sen noin 34 cm korkea ja painoa varmaan 6,5-7 kiloa. Vähän mustis se on vieläkin leluistaan Dinalle. Välillä ne kiskoo sulassa sovussa samaa lelua ja välillä taas irvistellään toiselle, jos tulee sentinkin liian lähelle. Varmaan ihan normaalia. :D
Dinasta on sen sijaan tullut iso tyttö jo! Keskiviikkona sille tuli viisi kuukautta ikää täyteen ja olen niiiiiin ylpeä siitä. Kooltaan se on hieman Lunaa pienempi eli korkeutta varmaankin noin 32 cm ja painoa viimeisten tietojen mukaan inan alle viisi kiloa. Tän perusteella siitä tulisi siis hieman Lunaa isompi ja siten shelttinartuksi aikalailla oikean kokoinen, jos rotumääritelmää katsotaan. Lähellä täydellistä se on kyllä muutenkin, ainakin mun mielestä, sillä se osaa ottaa rennosti lähes paikassa kuin paikassa, on ihanan helposti motivoitavissa ruuan avulla (suomeksi siis perusteellisen ahne), tulee kaikkien kanssa juttuun, mutta ei mene yli-innokkaasti moikkaamaan vieraita koiria ja ottaa itse hirveästi kontaktia (ainakin Lunaan verrattuna) sekä nauttii lähellä olemisesta, paijailuista ja rapsutuksista. Vieraat ihmiset on yhä sen mielestä ihan huippuja! Ja onhan se nyt äärettömän suloinenkin kaikin tavoin <3
Ollaan Dinan kanssa käyty pentukurssillakin koirakoulu Vuhuussa ja olen sielläkin saanut olla ihan superylpeä pienestä. Toinen kurssilla ollut koiranomistaja kysyikin muutama viikko sitten, että minkä ikäinen Dina oikein on, kun vaikka se näyttää ihan pennulta, niin se kuitenkin käyttäytyy kurssilla aina niin fiksusti - Jee! :) Tuolloin ikää taisi olla vähän reilu neljä kuukautta. Tosiaan kaverit ei kiinnosta yhtään eikä vaikeemmistakaan häiriöharjoituksista olla moksiskaan, kunhan vaan on ruokaa saatavilla tai joku juttu, josta tietää saavansa palkkion siinä samalla. Vaikka joku toinen pennuista ois välillä vähän haukkunutkin, niin Dina ei ole lähtenyt siihen yhtään mukaan, eikä muutenkaan yleensä pidä yhtään turhaa meteliä. Kontaktiharjotuksissa on ollu siinä mielessä hieman ongelmia, että kun on poskettoman ahne, niin se kontakti otetaan niiiin helposti namipussiin tai -käteen mun silmien sijaan. Itellä on myös ollut opettelemista siinä, että tiedän mihin Dina katsoo. Yllättävän hankalaa välillä huomata nopeita vilkaisuja ja lisähaasteena vielä noi Dinan keskenään eriväriset silmät, jotka onnistuu välillä hämäämään mut ihan täysin. Kokonaisuutena ihan huipputyyppi kuitenkin siis - tästä saa ihan varmana mahtavan harrastuskaverin nyt ja tulevaisuudessa - toivotaan vaan että pysyy kroppa ehjänä ja kunnossa eikä satu mitään isompia haavereita missään. Ensi viikolla tuo pentukurssi jo loppuukin ja samaa vauhtia aloitetaan keskiviikkoisin koirakoulu Vuhuun kurssi Tokoa tavoitteellisille pennuille - ei varmaan Dinalle niinkään iso juttu, mutta tiedän että mulla tulee haasteita riittämään... :D
Se siis noin pikaisesti, nyt ois ehkä syytä palata niiden luentopäiväkirjojen pariin, jottei koko sunnuntaita tarvii niille uhrata... Pikaisiin palailemisiin - toivottavasti! :)
17.10.2014
Omar-muffinit ja mutakakkumuffinit
Ajattelin tiivistää eilisen herkkuleipomukset yhteen postaukseen, jottei leipomaaninnokkaiden tarvitse monien eri linkkien takaa kaivella ohjeita, joita lisäksi vielä hieman taisin leipoessa muokata :)
Aloitetaan Omar-muffineilla, joita tulee tällä ohjeella 12 isoa tai 18-20 pienempää. Itse tein eilen reilun puolikkaan taikinan, jolloin muffineita tuli 10 ei-niin-isoa. Alkuperäinen ohje k-ruoka.fi:ssä, alla mun versio, jossa mm. hieman vähemmän sokeria ja hieman enemmän OMARia.
1 sitruunan raastettu kuori (1-2 tl)
0,5 dl sitruunan mehua
3 munaa
2,5 dl sokeria
1 dl sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tlk kermaviiliä
6-10 omar-konvehtia
Kuorrutukseen
1 dl kermaa
30 omar-konvehtia
Taikinaa varten raastetaan hyvin pestystä sitruunasta kuoren kirkkaan keltainen pintakerros ja puristetaan mehut. Sulatetaan voi ja sekoitetaan kuivat aineet keskenään. Sitten vatkataan munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, johon lisätään sula voi. Sitten vuorotellen taikinaan lisätään jauhot ja kermaviili. Sekoitetaan varovasti tasaiseksi.
Taikina annostellaan muffinivuokiin siten, että ensin vuokia täytetään vain hieman, jonka jälkeen keskelle asetetaan puolikas konvehti ja vasta tämän jälkeen vuoat täytetään lähes täyteen. Vuoan koosta riippuen yläreunasta kannattaa jättää vajaaksi noin 0,5-1 cm, jotta taikina ei valu yli reunojen. Suosittelen myös käyttämään joko tukevia amerikanmuffinivuokia, uudelleen käytettäviä silikonivuokia tai ainakin muffinipeltiä tukemaan tavallisia paperivuokia, jotta muffinit pysyvät kauniin pyöreinä eivätkä valahda miten sattuu :) Muffineja paistetaan 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 10-15 min, kunnes pinta on kauniin kullanruskea (ei kovin tumma, muttei enää ihan valkoinenkaan).
Muffinien annetaan jäähtyä kuorrutteen teon ajan. Kuorrutteen kerma kuumennetaan kattilassa kiehuvaksi, jolloin joukkoon lisätään konvehdit. Sitten vain sekoitellaan, kunnes kaikki konvehdit ovat sulaneet kuuman kerman joukkoon. Kattila nostetaan pois kuumalta levyltä ja kuorrute annostellaan muffinien päälle esimerkiksi isolla lusikalla. Kuorrutteen jämähtäminen kestää sen kauemmin, mitä kuumempien muffinien päälle sen valuttaa. Koristeluun voi käyttää esimerkiksi nonparelleja.
Sitten vielä ne mutakakkumuffinit Philadelphia-pilvellä. Ohje on alunperin Kinuskikissalta ja tarkoitettu kakuksi, mutta hyvin tuo taipui muffineiksikin.Tässä itse taikina säilyi hyvin samanlaisena, paitsi lisäsin hieman vaniljasokeria, mutta kuorrutteeksi tein jotain aivan muuta kuin marenkia ja tietysti paistoaika oli merkittävästi lyhyempi. Tällä ohjeella muffineita tuli itselleni 15 kpl.
150 g suklaata, itse käytin Fazerin sinistä
150 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
4 munaa
2,5 dl sokeria
Suklaa kannattaa rouhia pieniksi paloiksi ja sulattaa kuuman/lämpimän voisulan joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon vuorotellen suklaa-voiseosta ja jauhoseosta varovasti sekoitellen.
Annostele taikina vuokiin taas niin, että taikina ei tule ihan vuoan reunan korkeudelle asti. Paista uunissa 10-15 minuuttia sen mukaan, kuinka pehmeitä mutakakkumuffineja haluat. Anna jäähtyä.
Philadelphia-pilvi. Kuorruteohje puolestaan on joskus otettu jostakin netistä, mutten nyt juuri muista että mistä. Tätä kuorrutetta voi mukailla monin tavoin lisäämällä eri makeutus- tai väriaineita. Kerran kokeilin ihanaa vaaleanpunaista mintunmakuista kuorrutetta, jonka koristelin marenkimuruilla (kuva alla). Tällä kertaa makuna oli kuitenkin ihan vanilja ja värinä valkoinen.
200 g maustamatonta Philadelphiaa, tosin muukin tuorejuusto käy
120 g pehmeää voita
6 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua
Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, tosin tomusokeria kannattaa lisätä esimerkiksi desi kerrallaan, jottei saa aikaan vain isoa pöllähdystä käynnistäessään tehosekoittimen :D Seosta vatkataan niin kauan kunnes se on kauniin sileää, jonka jälkeen sen voi joko lusikoida tai pursottaa haluamallaan tavalla muffineiden päälle. Tästä kuorrutemäärästä riitti ihan hyvin kaikkien 15 muffinin päälle.
Kuorrutteen voi vielä koristella haluamallaan tavalla. Itse rouhin lopun suklaalevystä (50 g) karkeaksi ja ripottelin sen muffineiden päälle.
Mutakakkumuffinit tällä kuorrutteella ovat parhaimmillaan kunnolla jäähtyneinä, esimerkiksi seuraavana päivänä, jos malttaa olla syömättä kaikkea heti :)
 |
| Kuva Instagramin kautta, josta mut vihdoinkin löytää nimellä nurmijenni :) |
Aloitetaan Omar-muffineilla, joita tulee tällä ohjeella 12 isoa tai 18-20 pienempää. Itse tein eilen reilun puolikkaan taikinan, jolloin muffineita tuli 10 ei-niin-isoa. Alkuperäinen ohje k-ruoka.fi:ssä, alla mun versio, jossa mm. hieman vähemmän sokeria ja hieman enemmän OMARia.
1 sitruunan raastettu kuori (1-2 tl)
0,5 dl sitruunan mehua
3 munaa
2,5 dl sokeria
1 dl sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tlk kermaviiliä
6-10 omar-konvehtia
Kuorrutukseen
1 dl kermaa
30 omar-konvehtia
Taikinaa varten raastetaan hyvin pestystä sitruunasta kuoren kirkkaan keltainen pintakerros ja puristetaan mehut. Sulatetaan voi ja sekoitetaan kuivat aineet keskenään. Sitten vatkataan munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, johon lisätään sula voi. Sitten vuorotellen taikinaan lisätään jauhot ja kermaviili. Sekoitetaan varovasti tasaiseksi.
Taikina annostellaan muffinivuokiin siten, että ensin vuokia täytetään vain hieman, jonka jälkeen keskelle asetetaan puolikas konvehti ja vasta tämän jälkeen vuoat täytetään lähes täyteen. Vuoan koosta riippuen yläreunasta kannattaa jättää vajaaksi noin 0,5-1 cm, jotta taikina ei valu yli reunojen. Suosittelen myös käyttämään joko tukevia amerikanmuffinivuokia, uudelleen käytettäviä silikonivuokia tai ainakin muffinipeltiä tukemaan tavallisia paperivuokia, jotta muffinit pysyvät kauniin pyöreinä eivätkä valahda miten sattuu :) Muffineja paistetaan 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 10-15 min, kunnes pinta on kauniin kullanruskea (ei kovin tumma, muttei enää ihan valkoinenkaan).
Muffinien annetaan jäähtyä kuorrutteen teon ajan. Kuorrutteen kerma kuumennetaan kattilassa kiehuvaksi, jolloin joukkoon lisätään konvehdit. Sitten vain sekoitellaan, kunnes kaikki konvehdit ovat sulaneet kuuman kerman joukkoon. Kattila nostetaan pois kuumalta levyltä ja kuorrute annostellaan muffinien päälle esimerkiksi isolla lusikalla. Kuorrutteen jämähtäminen kestää sen kauemmin, mitä kuumempien muffinien päälle sen valuttaa. Koristeluun voi käyttää esimerkiksi nonparelleja.
Sitten vielä ne mutakakkumuffinit Philadelphia-pilvellä. Ohje on alunperin Kinuskikissalta ja tarkoitettu kakuksi, mutta hyvin tuo taipui muffineiksikin.Tässä itse taikina säilyi hyvin samanlaisena, paitsi lisäsin hieman vaniljasokeria, mutta kuorrutteeksi tein jotain aivan muuta kuin marenkia ja tietysti paistoaika oli merkittävästi lyhyempi. Tällä ohjeella muffineita tuli itselleni 15 kpl.
150 g suklaata, itse käytin Fazerin sinistä
150 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
4 munaa
2,5 dl sokeria
Suklaa kannattaa rouhia pieniksi paloiksi ja sulattaa kuuman/lämpimän voisulan joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon vuorotellen suklaa-voiseosta ja jauhoseosta varovasti sekoitellen.
Annostele taikina vuokiin taas niin, että taikina ei tule ihan vuoan reunan korkeudelle asti. Paista uunissa 10-15 minuuttia sen mukaan, kuinka pehmeitä mutakakkumuffineja haluat. Anna jäähtyä.
Philadelphia-pilvi. Kuorruteohje puolestaan on joskus otettu jostakin netistä, mutten nyt juuri muista että mistä. Tätä kuorrutetta voi mukailla monin tavoin lisäämällä eri makeutus- tai väriaineita. Kerran kokeilin ihanaa vaaleanpunaista mintunmakuista kuorrutetta, jonka koristelin marenkimuruilla (kuva alla). Tällä kertaa makuna oli kuitenkin ihan vanilja ja värinä valkoinen.
200 g maustamatonta Philadelphiaa, tosin muukin tuorejuusto käy
120 g pehmeää voita
6 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua
Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, tosin tomusokeria kannattaa lisätä esimerkiksi desi kerrallaan, jottei saa aikaan vain isoa pöllähdystä käynnistäessään tehosekoittimen :D Seosta vatkataan niin kauan kunnes se on kauniin sileää, jonka jälkeen sen voi joko lusikoida tai pursottaa haluamallaan tavalla muffineiden päälle. Tästä kuorrutemäärästä riitti ihan hyvin kaikkien 15 muffinin päälle.
Kuorrutteen voi vielä koristella haluamallaan tavalla. Itse rouhin lopun suklaalevystä (50 g) karkeaksi ja ripottelin sen muffineiden päälle.
Mutakakkumuffinit tällä kuorrutteella ovat parhaimmillaan kunnolla jäähtyneinä, esimerkiksi seuraavana päivänä, jos malttaa olla syömättä kaikkea heti :)
 |
| Aiemmin syksyllä tehdyt lime-valkosuklaamuffinit pinkillä minttukuorrutteella ja marenkimuruilla. Tässä vuoat on "kuljetusteknisistä" syistä jätetty reilusti vajaiksi, jotta kuorrutekin mahtui kokonaan vuoan reunojen alapuolelle. |
Antakaahan palautetta näistä, jos kokeilette :)
12.8.2014
Kesän loppu
...no ei ihan vielä, mutta kyllä se tuolla näköpiirissä alkaa häämöttää. Mulla on viimeinen työviikko menossa ja ala- sekä yläkoululaiset on koulunsa tältä vuodelta aloittaneet. Niin ja ilmatkin on taas helteiden jälkeen jäähtyneet - välillä on tullut jo ihan vilu. Eniten sitä on palellu ehkä eilen aamulla kun suoraan sängystä sisäsiistin yön jälkeen kannoin Dinan ulos pelkkä yöpaita päällä ja jäin sinne vielä seisomaan hetkeksi. Lämpömittari näyttikin tuolloin vain 12 astetta. Hyrrrh.
Sisäsiisteys alkaa näyttää aika hyvältä. Dina jaksaa öisin jo pidätellä aika hyvin ja monta yötä onkin jo mennyt, että sisälle ei ole tullut mitään. Päivisin pienellä tupaa kuitenkin olemaan niin kiire, että ulos asti ei aina ehdi odottaa, mutta tuolloinkin se etsii kyllä pissa-alustan eikä päästä mihinkään keskelle isoa mattoa. Saa nähdä kuinka käy, kun vihdoin parin viikon päästä päästään Tampereelle viettämään ihan normaalia arkea, pois täältä vanhempien nurkista... Dina ei tosiaan ole kovinkaan tottunut liikenteen ääniin, sillä kasvattaja asui ihan pienen tien varrella ja ei täällä meilläkään sitä liikennettä ihan kamalan paljoa ole - toisin on Hervannassa, sillä asutaan ihan suht ison risteyksen lähellä ja jo pelkästään bussit pitää välillä kamalaa meteliä. Noh, siedätyshoitoa parhaasta päästä :D Liikenteen äänien ja toisten koirien haukkumisen lisäksi Dina ei taidakaan pelätä oikein mitään, mikä on ihan mahtavaa.
Elokuun ekoina päivinä, jolloin vielä helteelle ei loppua näkynyt, käytiin Dinan ekalla uintireissulla Säkylässä. Ei tosta voi sanoa muuta kuin että rohkea se on vedenkin suhteen. Uimaan ei itsenäisesti (vielä) mennyt, mutta ihan innoissaan kahlaili rantavedessä. Ja voi että sitä riemua kun noi Lunan kanssa juoksivat pitkin pitkää hiekkarantaa.
Tuttuja koirakamuja on kanssa tässä nyt aina välillä nähty. Parhaimmillaan on kuusi karvakamua ollu samassa osoitteessa, siis meidän kaksi, veljen Jakke, Tepi ja Nuffe sekä vanhempien Taavi. Nuffesta ja Dinasta on tullu mainio pari. Molemmat on yhtä sisukkaita ja meneväisiä - voi sitä ärinää, murinaa ja puhinaa kun ne painivat. En kyllä käsitä millä ilveellä Nuffesta pitäisi tulla Dinaa isompi (painavampi), kun ei se paina vielä kymmenviikkoisenakaan sitä, minkä Dina painoi kahdeksanviikkoisena. Taitaa eri roduilla, vaikkakin aika samankokoisilla, mennä myös tuo kasvukehitys hiukan eri tahdissa. Dina painaa nyt noin 2,6 kg ja Nuffe vasta noin 1,6 kg. Dinan kasvua voi muutenkin, jos kiinnostaa, seurata tuolta Dinan omalta välilehdeltä, jonka lisäsin Luna-välilehden rinnalle tänään.
Dinalla oli myös maanantaina ensimmäinen rokotus ja eläinlääkärin vastaanotollakin huomasi ton luonteen erilaisuuden Lunaan verrattuna. Luna taisi jo ekalla kerralla täristä siellä sylissä ollessa ennen tutkimuksiakaan, voi tosin olla että silloin itseäkin vähän jännitti, kun oli itselläkin ihan eka kerta eläinlääkärissä... Nyt oli ainakin mulle tuttu paikka. Dina ei jännittänyt tai tärissyt missään vaiheessa, vaan heilutti häntäänsä rennosti eläinlääkärin kuunnellessä sydäntä ja keuhkoja ja tunnustellessa mahaa ja näin edelleen. Ainoastaan itse rokotuksen aikana häntä pysähtyi ja hiukan yritti rimpuilla, mutta heti tilanteen mentyä ohitse oli pentu oma ihana itsensä ja ahmi eläinlääkärin tarjoamat namit (kuivanappulat), jotka ei ole Lunalle ikinä kelvanneet. Ruoka muutenkin uppoaa yhä Dinaan kuin tyhjää vain, ihan kuin imurilla imisi lautasen tyhjäksi.
Unikuviin on hyvä lopettaa, kun niillä aloitettiinkin. Kuulumiset saa jatkoa varmaankin ensi viikolla kun on hää- ja tenttihulinat ohi. Siihen asti ihanaa loppukesää ja nauttikaa lämpimistä päivistä! :)
Sisäsiisteys alkaa näyttää aika hyvältä. Dina jaksaa öisin jo pidätellä aika hyvin ja monta yötä onkin jo mennyt, että sisälle ei ole tullut mitään. Päivisin pienellä tupaa kuitenkin olemaan niin kiire, että ulos asti ei aina ehdi odottaa, mutta tuolloinkin se etsii kyllä pissa-alustan eikä päästä mihinkään keskelle isoa mattoa. Saa nähdä kuinka käy, kun vihdoin parin viikon päästä päästään Tampereelle viettämään ihan normaalia arkea, pois täältä vanhempien nurkista... Dina ei tosiaan ole kovinkaan tottunut liikenteen ääniin, sillä kasvattaja asui ihan pienen tien varrella ja ei täällä meilläkään sitä liikennettä ihan kamalan paljoa ole - toisin on Hervannassa, sillä asutaan ihan suht ison risteyksen lähellä ja jo pelkästään bussit pitää välillä kamalaa meteliä. Noh, siedätyshoitoa parhaasta päästä :D Liikenteen äänien ja toisten koirien haukkumisen lisäksi Dina ei taidakaan pelätä oikein mitään, mikä on ihan mahtavaa.
Elokuun ekoina päivinä, jolloin vielä helteelle ei loppua näkynyt, käytiin Dinan ekalla uintireissulla Säkylässä. Ei tosta voi sanoa muuta kuin että rohkea se on vedenkin suhteen. Uimaan ei itsenäisesti (vielä) mennyt, mutta ihan innoissaan kahlaili rantavedessä. Ja voi että sitä riemua kun noi Lunan kanssa juoksivat pitkin pitkää hiekkarantaa.
Tuttuja koirakamuja on kanssa tässä nyt aina välillä nähty. Parhaimmillaan on kuusi karvakamua ollu samassa osoitteessa, siis meidän kaksi, veljen Jakke, Tepi ja Nuffe sekä vanhempien Taavi. Nuffesta ja Dinasta on tullu mainio pari. Molemmat on yhtä sisukkaita ja meneväisiä - voi sitä ärinää, murinaa ja puhinaa kun ne painivat. En kyllä käsitä millä ilveellä Nuffesta pitäisi tulla Dinaa isompi (painavampi), kun ei se paina vielä kymmenviikkoisenakaan sitä, minkä Dina painoi kahdeksanviikkoisena. Taitaa eri roduilla, vaikkakin aika samankokoisilla, mennä myös tuo kasvukehitys hiukan eri tahdissa. Dina painaa nyt noin 2,6 kg ja Nuffe vasta noin 1,6 kg. Dinan kasvua voi muutenkin, jos kiinnostaa, seurata tuolta Dinan omalta välilehdeltä, jonka lisäsin Luna-välilehden rinnalle tänään.
Dinalla oli myös maanantaina ensimmäinen rokotus ja eläinlääkärin vastaanotollakin huomasi ton luonteen erilaisuuden Lunaan verrattuna. Luna taisi jo ekalla kerralla täristä siellä sylissä ollessa ennen tutkimuksiakaan, voi tosin olla että silloin itseäkin vähän jännitti, kun oli itselläkin ihan eka kerta eläinlääkärissä... Nyt oli ainakin mulle tuttu paikka. Dina ei jännittänyt tai tärissyt missään vaiheessa, vaan heilutti häntäänsä rennosti eläinlääkärin kuunnellessä sydäntä ja keuhkoja ja tunnustellessa mahaa ja näin edelleen. Ainoastaan itse rokotuksen aikana häntä pysähtyi ja hiukan yritti rimpuilla, mutta heti tilanteen mentyä ohitse oli pentu oma ihana itsensä ja ahmi eläinlääkärin tarjoamat namit (kuivanappulat), jotka ei ole Lunalle ikinä kelvanneet. Ruoka muutenkin uppoaa yhä Dinaan kuin tyhjää vain, ihan kuin imurilla imisi lautasen tyhjäksi.
Unikuviin on hyvä lopettaa, kun niillä aloitettiinkin. Kuulumiset saa jatkoa varmaankin ensi viikolla kun on hää- ja tenttihulinat ohi. Siihen asti ihanaa loppukesää ja nauttikaa lämpimistä päivistä! :)
1.8.2014
Kahdeksan omaa tassua
Täällä kuluu aika taas ihan järjettömällä vauhdilla. Oon keskittynyt olemaan noiden tassukamujen kanssa ne lyhyet illat töiden jälkeen. Mieli tekis kirjoitella teille tänne valtavasti kaikkea, mutta kun en ehdi. On tää harmilloista tää työssäkäynti :D Nyt saatte vihdoin iiison läjän pentukuvia ja jokusen pätkän kuulumisia tekstinäkin. Viikonloput <3
Ensinnäkin mua pelottaa, mihin me joudutaan ton Dinan kanssa vielä tässä lähitulevaisuudessa. En oo ees käsittänyt Lunan jälkeen, että noinkin kerkeeväisiä, rohkeita, vähän rämäpäisiä ja itsepäisiä, mutta silti ihanan rentoja pentuja voi olla olemassa. Dina on siis melkein kaikkea sitä, mitä Luna ei ole - molemmat on tietty söpöjä, ihania ja omia, mutta ymmärtänette. Luna oli pienenä suhteellisen arka, eikä se todellakaan keksinyt mitään älyttömän typeriä tai vähän vaarallisia juttuja. Ehkä sekin vaikutti, että sillä ei ollut jatkuvasti koirakaveria vauhdittamassa menoa tai toimimassa esimerkkinä. Dina taas on sieltä kahdeksanviikkoisesta asti hyppinyt portaita ylös ja alas ilman mitään ongelmia, vaikka välillä menisi kuperkeikkaa pari porrasta alaspäin, niin tuo vaan jatkaa menoaan kuin mitään ei olisi sattunut. Se myös näytti eilen pääsevänsä noin puolimetrisen pystysuoran reunan yli. Huoh :D Pomput ja loikat alkaa olla nyt jo kymmenviikkoisena melkoisen hyvin hallinnassa, vaikka kahdeksanviikkoisena meno olikin hieman huojuvaa. Dina myös leikkii itsekseen leluilla ja keksii muutenkin tekemistä (ei aina ihan laillista) itselleen, vaikkei toiset juuri jaksaisikaan pelata sen kanssa. Se myös jaksaa pureskella kaiken maailman puruleluja, mitä Luna ei oikeen jaksa vieläkään tehdä. Tämä myös ahmii ruokansa ollen siinäkin aivan peilikuva "siskostaan". Kaikkiaan täällä on yhteinen alkutaival alkanut siis älyttömän hyvin. Tytöt nukkuu jo lähekkäin päikkäreitään ja Lunakin taitaa jo ymmärtää pikkukaverin kuuluvan porukkaan. Taavikin sopeutui uuteen tulokkaaseen yllättävän nopeasti.
Yllä olevat kuvat on jo noin viikon vanhoja, alle tulee hieman uudempia. Kyllä sen pennun muuttumisen vaan kahdessa viikossakin huomaa.
Täytyy hieman hehkuttaa tässä välissä: tänään oli ensimmäinen aamu ilman pissan- ja kakanhajua sitten Dinan kotiutumisen! Sais sama linja jatkua viikonloppunakin... Sisäsiisteys vaikutti alkuun tosi hyvältä, sillä pissa tuli aina heti kun Dinan nosti nurmikolle, mutta sittemmin niitä on alkanut tulla myös sisälle. Melkein kaikki osuu kuitenkin alustoille - onneksi, niin on helppo siivota.
Seuraavaksi mulla on teille lisää vauvauutisia. Joojoo. Ei kylläkään meille tullut lisää ipanoita, mutta Dina on nyt jo saanu tästä kyseisestä kaverista ihan mahtavan painikamun. Mun pikkuveli vaimoineen haki viime sunnuntaina Jakkelle ja Tepille uuden pikkuveljen, joka on pari viikkoa Dinaa nuorempi. Nallemainen pikkukaveri sai lopulta nimekseen Nuffe ja ihan on sen näköinenkin pieni japaninpystykorva, eikö vain?
Onkos jotain, mitä ehdottomasti haluaisitte tietää uusista perheenjäsenistä? Muutenkin juttu jatkuu taas mahdollisimman pian... Nyt unten maille, jotta ollaan Lunan kanssa pirteinä aamulla menossa toistaiseksi viimeiseen näyttelyyn Kokemäelle.
Ensinnäkin mua pelottaa, mihin me joudutaan ton Dinan kanssa vielä tässä lähitulevaisuudessa. En oo ees käsittänyt Lunan jälkeen, että noinkin kerkeeväisiä, rohkeita, vähän rämäpäisiä ja itsepäisiä, mutta silti ihanan rentoja pentuja voi olla olemassa. Dina on siis melkein kaikkea sitä, mitä Luna ei ole - molemmat on tietty söpöjä, ihania ja omia, mutta ymmärtänette. Luna oli pienenä suhteellisen arka, eikä se todellakaan keksinyt mitään älyttömän typeriä tai vähän vaarallisia juttuja. Ehkä sekin vaikutti, että sillä ei ollut jatkuvasti koirakaveria vauhdittamassa menoa tai toimimassa esimerkkinä. Dina taas on sieltä kahdeksanviikkoisesta asti hyppinyt portaita ylös ja alas ilman mitään ongelmia, vaikka välillä menisi kuperkeikkaa pari porrasta alaspäin, niin tuo vaan jatkaa menoaan kuin mitään ei olisi sattunut. Se myös näytti eilen pääsevänsä noin puolimetrisen pystysuoran reunan yli. Huoh :D Pomput ja loikat alkaa olla nyt jo kymmenviikkoisena melkoisen hyvin hallinnassa, vaikka kahdeksanviikkoisena meno olikin hieman huojuvaa. Dina myös leikkii itsekseen leluilla ja keksii muutenkin tekemistä (ei aina ihan laillista) itselleen, vaikkei toiset juuri jaksaisikaan pelata sen kanssa. Se myös jaksaa pureskella kaiken maailman puruleluja, mitä Luna ei oikeen jaksa vieläkään tehdä. Tämä myös ahmii ruokansa ollen siinäkin aivan peilikuva "siskostaan". Kaikkiaan täällä on yhteinen alkutaival alkanut siis älyttömän hyvin. Tytöt nukkuu jo lähekkäin päikkäreitään ja Lunakin taitaa jo ymmärtää pikkukaverin kuuluvan porukkaan. Taavikin sopeutui uuteen tulokkaaseen yllättävän nopeasti.
Yllä olevat kuvat on jo noin viikon vanhoja, alle tulee hieman uudempia. Kyllä sen pennun muuttumisen vaan kahdessa viikossakin huomaa.
Täytyy hieman hehkuttaa tässä välissä: tänään oli ensimmäinen aamu ilman pissan- ja kakanhajua sitten Dinan kotiutumisen! Sais sama linja jatkua viikonloppunakin... Sisäsiisteys vaikutti alkuun tosi hyvältä, sillä pissa tuli aina heti kun Dinan nosti nurmikolle, mutta sittemmin niitä on alkanut tulla myös sisälle. Melkein kaikki osuu kuitenkin alustoille - onneksi, niin on helppo siivota.
Seuraavaksi mulla on teille lisää vauvauutisia. Joojoo. Ei kylläkään meille tullut lisää ipanoita, mutta Dina on nyt jo saanu tästä kyseisestä kaverista ihan mahtavan painikamun. Mun pikkuveli vaimoineen haki viime sunnuntaina Jakkelle ja Tepille uuden pikkuveljen, joka on pari viikkoa Dinaa nuorempi. Nallemainen pikkukaveri sai lopulta nimekseen Nuffe ja ihan on sen näköinenkin pieni japaninpystykorva, eikö vain?
 |
| Nuffe laatii kiipeilysuunnitelmia Dinan tarkkaillessa. "Kyllä me tästä päästään!" Haasteena siis noin puolen metrin pystysuora kiviportaan reuna... |
 |
| Näin siinä kävi. Mein kymmenviikkoinen kiskoi itsensä etutassujen voimin ylös :D Hyvät oli suunnitelmat. |
Onkos jotain, mitä ehdottomasti haluaisitte tietää uusista perheenjäsenistä? Muutenkin juttu jatkuu taas mahdollisimman pian... Nyt unten maille, jotta ollaan Lunan kanssa pirteinä aamulla menossa toistaiseksi viimeiseen näyttelyyn Kokemäelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)