6.7.2016

Luna-agilitya + kisakuulumisia

Edellisistä Luna-agilityn kuulumisista on tovi, joten päivitellään niitäkin taas vuorostaan. Ihan ihmeitä ei ole tapahtunut edelliskerran jälkeen. Keppejä ollaan jatkettu hyvin epäaktiivisesti, joten ne ovat edelleen aika alkuvaiheissaan. Puomille ja Aalle on haettu lisää varmuutta, ja sitä alkaa nyt sen verran löytyä, että esteille ei tarvitse kovasti enää houkutella, vaan ne alkaa löytyä jo ihan itsenäisestikin. Keinua puolestaan ollaan paukuteltu ihan urakalla ja varsinainen kammo sitä kohtaan alkaa olla väistynyt. Luna on saanut itse paukuttaa sitä niin, että astuu keinun pään päälle, joka on muutaman sentin ilmassa. Tässäkin aloitettiin ihan milleistä, nyt menee jo 5-10 cm korkeudeltakin ihan mukavasti ilman hätkähdyksiä. Lisäksi olen myös itse paukuttanut keinua isommalla liikkeellä, ja sitä myöten myös kovemmalla äänellä, samaan aikaan palkannut Lunaa siitä, että se on ihan rauhallisesti siinä mun ja keinun vieressä. Luna on myös namin perässä uskaltautunut jo kaikilla neljällä tassulla astumaan keinun päälle, mutta puoliväliä ei olla vielä ylitetty eli liikettä ei vielä ole otettu mukaan. Ollaankin siinä vaiheessa jo hiljalleen, että pitäisi jatkossa keinutreenejä varten muistaa varata tietty kenttä, jossa on alaslaskettava keinu, jotta tuon liiketreenin pystyisi aloittamaan helposta eikä suoraan täyskorkeasta keinusta. Alla videot Aalta ja keinulta. Ja voin tosiaan sanoa, että ihan saavutus jo tämä, että Lunan saa rennosti tulemaan esteen (keinun) lähelle ja sen päälle, vaikkei suoritus ihan kokonainen tosiaan vielä olekaan. Paljon on tehty, mutta paljon on edessäkin. Pienin askelin vaan :)




Lisäksi juhannuksena käytiin epistelemässä Liedossa TSAUlla. Lunakin pääsi ensimmäisiin kisoihinsa putki-hyppyradalle. Koska mä vähän epäilin tuota Lunan toimimista vieraassa paikassa, ilmoitin sen tarkoituksella tuolle tosi helpolle radalle. Jälkeenpäin ajatellen olisin Lunankin kanssa voinut hyvin mennä myös mölliradalle, jossa ei ollut keppejä, keinua eikä rengasta, sillä ei se välittänyt vieraasta ympäristöstä, äänistä, alustasta eikä esteistä, vaan toimi ihan normaalin lunamaisesti. Ihan positiivisia yllätyksiä siis :D Palkinnoille ei putkiradalta kuitenkaan päästy, sillä vaikka Luna toimi hyvin, niin mä unohdin liian helpolla radalla sen ainoan valssin, jonka sinne suunnittelin ja sitä myöden Luna kääntyi putkessa ympäri, ja piti tehdä se uudelleen. Hups.

Samoissa epiksissa mölliradalla ja avoimella hypärillä Dina oli oikein pätevä. Mölliradalla mä mokasin taas yhden putkeenlähetyksen, kun taas avoin hypäri meni todella mukavasti. Aika ei kuitenkaan riittänyt, sillä samalla radalla oli koirakoita, jotka olivat tutustumassa epiksissä seuraavan viikonlopun MM-karsintapaikkaan. Vähän epäreilua ;)

Perjantaina mennään kuitenkin jahtaamaan sitä viimeistä ykkösten LUVAa ja SERTiä pitämään hauskaa ja tutustumaan nurmikkoon alustana. Saa nyt nähdä, mua vähän epäilyttää toi uusi alusta, mutta toisaalta eipä siellä ainakaan koirannamien hajuja pitäisi olla. Katsotaan.... Saa tulla tosiaan tsemppaamaan tai ainakin moikkaamaan perjantaina. Meidän A-rata alkaa 1-kentällä klo 15 ja B-rata samassa paikassa klo 16.55. Me ollaan Dinan kanssa vuorossa miniluokkien loppupuolella, eli varmaan noin 15.15-15.20 ja 17.10-17.20. Oman vuoron jälkeen ehditään katella muiden kisafiilistä ja menoa vielä tovin, ennen kuin saadaan kyyti kotiin. Toivotaan ettei sada, niin ei ois niin liukasta juoksennella siellä nurtsilla, itse kullakin.

Onkos joku lukijoista tulossa kisaamaan tai turisteilemaan agirotuun perjantaina tai viikonloppuna?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti