20.6.2014

Juhannus kaupungissa

Muut lähtee kaupungista maalle ja mökeille juhannuksen pyhiksi, kun taas me käännettiin torstaina illalla auton nokka kohti Tamperetta. Hullua? Ehkä vähän. Mä kuitenkin tykkään siitä, että sai hetken huilaustaukoa vanhemmista (vaikka töiden jälkeen väsyneenä sitä onkin aika kiitollinen jonkun toisen tekemästä ruuasta ja siitä ettei tarvi itse hoitaa kaikkea aina). Syytä oli tulla myös postien vuoksi, joita ei oo jaksettu kääntää Euraan. Edellisten lisäksi sovin myös hiukan koiratuttujen tapaamisia - ihan mahtavaa nähdä näitä ihmisiä taas piitkän ajan (puolitoista kuukautta) jälkeen. Torstaina Aleksin ajaessa mä keskityin lähinnä torkkumiseen ja pilvien bongailuun. Mahtavat oli maisemat myös illalla Hervannassa (alin kuva kolmesta seuraavasta).




Tänään kunnollisten yöunien jälkeen olo oli jo aamuyhdeksältä parempi kuin aikoihin. Kyllä se univelka vaan on rasittavaa. En siis vieläkään oo oppinut menemään ihan tarpeeksi ajoissa arkisin nukkumaan, vaikka ehkä vähän nukkumaanmeno onkin aikaistunut ekaan työviikkoon verrattuna. Ihan luksusta sekin, että tällä viikolla oli vaan neljä aikaista aamua ja viikonloppu on normaalia pidempi.

Klo 11 sovittiin Hallan ja Pörrin omistajien kanssa tapaaminen Hakametsän koirapuistoon. Arvelin, että saadaan olla aika rauhassa, mutta mun yllätyksekseni siellä oli koiria enemmän kuin yleensä. Kaikki tuli onneksi aika hyvin juttuun eikä tullut mitään suurempia ristiriitoja keillekään. Puistoilun aikana ei edes vielä satanut, vaikka melko harmaalta taivas näyttikin.


Pörristä on tullu jo ihan aikuisen näköinen!

Lunalla oli vähän omat jutut tuolla puskien keskellä. Siellä se seisoi tai haisteli tai kantoi kiviä kavereiden juostessa ja painiessa.

Iso-sheltti ja pikku-sheltti

Ihana Halla :)



Luna: mun kuoppa!



Talon parkkiksella Hervannassa ihmeteltiin vieressä ruohoa nassuttavaa city-jänistä/rusakkoa tai mikä lie nyt hyppyheikki sit olikaan.
Puistoilun jälkeen maha kurni just sopivasti, joten suunnattiin melko heti keittiöön. Aleksi pesi pienet uudet perunat samalla kun hoidin grillattavat (pihvit ja grillijuuston) grilliin. Näiden kiehuessa ja kypsentyessä tehtiin mein kesäinen salaatti, johon normaalien tomaatien, paprikan, kurkun ja salaatin lisäksi laitettiin myös viinirypäleitä ja vähän mansikkaa. Namskis <3 Jälkkäriksi tehtiin myöhemmin vielä Jennin parasta suklaamoussea, joka maistui mansikoiden kanssa ihan superhyvältä ja jonka ohje on alla kuvatekstinä. Ruuan sulamista odotellessa hyvältä maistui myös mansikka-lime-sodastreamlimppari mansikoilla. Kesä <3


200 g Fazerin sinistä suklaata, 100 g taloussuklaata, jotka rouhitaan pieniksi paloiksi. Noin 90 % sulatetaan vesihauteessa ja loput jätetään moussen joukkoon viimeiseksi lisättäväksi rouheeksi. 3 munaa erotellaan (valkuaiset ja keltuaiset). Valkuaiset vatkataan vaahdoksi 1 tl:n vaniljasokeria ja 1-2 rkl sokeria kanssa. 2 dl kermaa vaahdotetaan eri kulhossa. Sulatettuun suklaaseen lisätään pieni kikkare (20-25 g?) voita, joka myös sulatetaan, sekä keltuaiset. Suklaaseos sekoitetaan varovasti valkuaisvaahtoon, johon lopuksi lisätään varovasti myös kermavaahto sekä loput suklaat. Jäähdytetään tovi jääkaapissa ja nautitaan tuoreiden mansikoiden kanssa. Nam!


Päivällä lenkkeiltiin Lunan kanssa pienessä sateessa tutussa Näyttämönpuistossa, jossa oli paljon hiljaisempaa kuin aina keväällä. Seuraavat kuvat onkin sieltä. Saunan jälkeen illalla syötiin vielä uudestaan päivällä tehtyä salaattia, toiset pihvit sekä makkarat. Voihan ähky... Vielä pitäisi ulos kerran lähteä ennen kuin mennään toivottavasti ajoissa nukkumaan. Saa nähdä miten Lunan tulee uni, kun se on nukkunut melkein kaiken siitä ajasta, joka ollaan kotona oltu. Lounaalla se ei jaksanut edes kerjätä pihviä, vaan sen sijaan nukkui pienellä kerällä tuossa Aleksin tuolissa.





Heitä jo!
Huomenna aamulla, siis lauantaina, ois tarkoitus taas päästä siedettävään aikaan, eli noin ysin maissa, ylös, mutta saas nähdä kuin käy :D Ennen Euraan menoa ainakin pitäis vielä syödä ja lisäksi käydään moikkaamassa ainakin Rommia ja illalla ehkä tulee käytyä vielä erään ystävän luona mikäli saadaan aikataulut sovitettua yhteen. Ihana rento juhannus. Ois se nyt ollut ihan hauska jossain muuallakin käydä, mutta kyllä väsymys oli sitä luokkaa ainakin eilen ja oikeastaan nyt tänään illallakin vielä, ettei kauheesti tän enempää ois kyllä millään jaksanut.

Ihanaa juhannusta kaikille, missä ikinä sitten menettekin! Säilykää hengissä ja sitä rataa... Ja muistakaa herkutella! :)

2 kommenttia:

  1. mukavan rauhalliselta juhannukselta kuullostaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se oli, meinaan univelkojen vähentelyä :)

      Poista