Kurssimasennusta ja ilta-aurinkoa

Äärettömän ärsyttävää, kun koulussa muuttuu opintosuunnitelmat kesken opintojen, eikä nyt ole oikein mitään tietoa, mitä kursseja sitä oikein pitäisi valita... Eikä missään ole oikein edes hyviä kattavia ohjeita kurssien vastaavuuksista ja muusta. Yleensä jaksan sinnikkäästi pakertaa tänlaisten ongelmien parissa, kunnes ne ratkeavat, mutta nyt täytyy sanoa, että jopa mun meni hermo. Piti luovuttaa ja laittaa sähköpostia asioista tietäville, että jospa sieltä saisi maanantaina vihdoin jotain järkevää vastausta asiaan ja kurssivalinnat lopulta tehtyä. Ymmärrän, että kurssivalintoihin pitää kuluttaa hieman aikaa, jotta tietää mitä ottaa ja milloin sekä ettei mene monet kurssit päällekkäin, mutta liika on liikaa. Valehtelematta olen kuluttanut asian selvittämiseen nyt jo ainakin kymmenisen tuntia - saamatta mitään aikaan. Todennäköisesti menee vielä toinen mokoma ennen kuin on syksyn lukujärjestykset omalla kohdallani valmiina. Ei jaksaisi, mutta kai se pakko on. Ei sitä nyt ihan syksyä enää lomailla voi, jäis pian opintotuetkin saamatta. :D

Mutta sitten niihin mukavampiin asioihin, eli tuohon pieneen karvapalleroon. Tai se mikään pieni enää ole, kun painaa jo 2,6 kg. Takana on pian jo neljä (!) yhteistä viikkoa ja äärettömän monta ihanaa hetkeä sekä muutama epätoivoinen minuutti.

Ja muutama huonosti nukuttu yö ja väsyneet silmät, kuten alla olevasta kuvasta voi huomata :D

Hihnaan totutteleminen on meillä ainakin onneksi tuntunut onnistuvan, niin innoissaan tää aina on hihnan nähdessään ja selvästi mielellään lähtee pihasta välillä haistelemaan ison maailman hajuja. Pari kertaa Luna on jopa kiskonut hihnaa eteisestä pois - lieneekö ollut halukas lähtemään ulos vai oisko vaan ollut kiva kiskoa tollaista pitkää matoa, josta saa hyvin kiinni.

 

 

Nyt pari kertaa tää kultamuru on myös ängennyt tuolta aitaverkon välistä ulos - ilman lupaa tietty. Ensimmäinen pako tapahtui, kun jätin Lunan yksinään aitaukseen siksi aikaa, kun itse kävin vessassa ja se oli ilman seuraa ehkä kaksi minuuttia. Kiva oli mennä takaisin, kun ei koiraa näkynyt missään. Toisella kertaa se oli näköyhteyden päässä, tosin aidan toisella puolella kuin minä, kun meinasin uimassa käydä nopeasti. Silloin tultiin matalasta kohdasta yli. Pakko se oli uskoa, kun omin silmin sen näki. Ei tää sohvalle vielä pääse hyppäämään, mutta se aita ei tuottanut kyllä mitään ongelmia :) Ja äsken taas tultiin aidasta läpi, vaikkei edes ollut yksin aitauksessa. Takaoven edestä se sitten löytyi, eli ei mihinkään tutkimusressulle ollut mieli tehnyt.... Mein ipana oikeen. :)

Tänään onnistuin leikkamaan Lunan kynnet ensimmäistä kertaa ilman verenvuotoa - kai se alkaa sit jo hiukan sujua :)

Pusuja kaikille! -Luna