20.7.2014

"Meille ei tule toista koiraa niin kauan kuin asutaan kerrostalossa."

Viikko sitten sunnuntaina käytiin Hervannassa katsomassa kämppää, että kaikki on kunnossa. Samalla napattiin parit matotkin pesuun. Ja käytiin moikkaamassa Lunan kasvattajaa Ylöjärvellä. Kasvattajalla oli pari ihanaa pikkuista toukokuussa syntyneestä pentueesta vielä kotona. Oli yksi vähän isompi ja kaksi pikkuista shelttityttöä ja kaksi tipsupoikaa - aivan ihania kaikki.

Niin ja Luna, joka Hervannassa löysi kaikki oudoimmat nukkumapaikat parin tunnin aikana...








Oisin voinu ottaa nuo kaikki vaikka heti mukaan. Yhtä oli ikävä jo ennen kuin illalla päästiin Euraan asti.

Pientä ylipuhumista ja hyviä perusteluja se vaati, mutta näin kävi: eilen (lauantaina) Aleksin päästyä aamuvuorosta lähdimme ajamaan taas kohti Ylöjärveä ja tällä kertaa yksi karvapalloista lähti myös meidän mukana kotiin. Voi hitsinpimpulat sentään! Olen vieläkin ihan hämmästynyt siitä, kuinka äkkiä tää tapahtui... Lähemmäs vuoden, tai ainakin yli puoli vuotta, ehdin haaveilla siitä, että joskus Luna saisi seurakseen merletytön. Ja nyt se on totta! Ihan ihka oikeasti tuossa vieressä tuhisee jatkossa kaksi karvakuonoa yhden sijaan. Hämmentävää.

Saanko esitellä: Blenmoon Midsummer Rose, tutummin Dina, syntynyt 22.5.2014, ikää tänään 8 vkoa ja 3 pvää, painoa inan reilu 2 kg.

Meidän uusi...

...utelias...


...reipas...

...ihana...

...hassu...

...söpö...

...pikkusisko.





Hassunhauskoja kuulumisia pentuarjesta saatte paremmin lähipäivinä. Ajattelin vaan päivittää tämän tärkeimmän, jotta pysytte vähän kärryillä. :)

Oliko pentu yllätys teille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti